Väriä elämään!

Kielsin itseltäni heräteostokset tältä vuodelta ja miten kävi?pb140613.jpg

Onneksi ei tämän kalliimpaa. Sattumalta ostin samaa sävymaailmaa keskenään ajattelematta eli aika syysväreissä mennään. Pakko tunnustaa, etten oikeastaan osaa käyttää koruja, mutta ihastuin tähän H&M:n kaulakoruun ja ei ollut hinnallakaan pilattu (2,95€). Luomiväri sekä kynsilakka olivat gina tricotilta molemmat 3,95€. Toinen tunnustus: olen käyttänyt luomivärejä vasta n. kuukauden! Olin Helsingin Stockmannilla ostamassa itselleni YSL:n huulipunaa ja siinä myyjän kanssa keskusteltuani totesin tarvitsevani vielä kajaalin (tai sitten myyjä pisti minut tarvitsemaan) ja jotenkin vielä löysin itseni istumassa meikkauspeiliä vastapäätä. Meikkitaiteilija näytti kuinka kasvonpiirteilleni sopiva varjostus saadaan aikaan silmiini ja olin ällikällä lyöty kuinka pienillä vedoilla ilmeeni oli täysin erilainen. Hän opasti minut tähän ihmeelliseen maailmaan ja ei tosiaan ollut vaikeaa. Eli en selvinnyt pelkällä huulipunan ostolla tästä reissusta. Siitä lähtien olen katsonut luomivärejä aivan toisin silmin. Harmittaa, etten aikaisemmin osannut tai mennyt jonkun opastettavaksi.

En ole tekemässä tästä muotiblogia, mutta haluan jakaa tämänkin mielenkiinnonkohteen tänne. Rakastan vaatteita, asusteita ja nyt luomivärejäkin! Eli varmasti aiheesta kirjoitan tänne vielä jatkossakin 🙂

Muoti Meikki Ostokset Trendit