kohti.suurimpia.unelmia

12.5.2019 jjaanajohannaaj

Paranen anoreksiasta ja silti urheilen

Paranen anoreksiasta, mutta miksi silti liikun paljon?

Mulle on tullut kerta toisensa jälkeen, joku väittämään, etten oikeasti parannu anoreksiasta, sillä liikun aika paljon. Valheellinen tieto on tämä. Tietysti anoreksiasta parantumiseen tarvitsee paljon lepoa ja ravintoa, että aliravitsemustila korjaantuu, mutta minä olen itse jo sen verran pitkällä paranemis projektissa, että liikunta on vain hyväksi parantumisen edetessä. Olen ollut taistelemassa parantumista vastaan jo toista vuotta ja olen ollut liikuntakiellossa pitkiä aikoja, nykyisin vointini on sen verran parempi ja painoni sellaisella tasolla, joka mahdollistaa liikunnan.

Koen itse henkilökohtaisesti, että jos saan liikkua, joka on minulle aina ollut todella tärkeätä niin menen parantumisessa eteenpäin kokoajan, sillä haluan positiivisia tuloksia, kuin taas jos olisin liikuntakiellossa ja yrittäisin parantua niin se ei välttämättä onnistuisi, vaan uskon siihen, että menisin paljon takapakkia.

Liikunta on mulle tosi tärkeätä, ollut pienestä tytöstä asti, ja nykyisin on myös. Tällä hetkellä en koe liikuntaa ”pakkona, anoreksian sanelemana”, vaan koen, että liikun omasta tahdosta, hyvän olon tunteen saavuttamiseksi.

”Miksi et tee muuta, kuin juokset?” Tämä kysymys hämmentää minua, sillä viikossa on tunteja n.168h, joista suurin osa menee syömiseen, nukkumiseen, työskentelyyn, sosiaalisiin suhteisiin, kirjoittamiseen, lukemiseen, ja somettamiseen ja arviolta n.5h viikossa liikuntaa, joka on prosentiltaan tosi minimaalinen, joten todellakin teen muut, kuin juoksen. Juoksen viikossa n. 125min eli n. 2h, ja loput liikunta ajasta huollan lihaksia tai venyttelen.

Silloin, kun ravitsemus ja lepo on kohdillaan, liikunta on hyväksi. Osaan itse tunnistaa milloin on levon paikka! Ensiviikon jälkeen on koko viikko lepoviikkoa, jotta taas jaksaisi treenata hyvä maku suussa! 🙂

Ihanaa ensiviikkoa ihanat lukiani <3 muistakaa syödä, levätä ja liikkua oman kehon mukaan! Ootte arvokkaita, juuri noin!

Hyvinvointi Terveys

8.5.2019 jjaanajohannaaj

Työssäoppiminen, näyttö loppusuoralla.

Heissan, ajattelin tänään hieman kirjoitella työssäoppimisesta, sekä takana olevasta näytöstä.

Täsmennykseksi uusille lukioille, opiskelen Suomen Diakonia opistolla lastenohjaajaksi toista vuotta ja olen ollut nyt työssäoppimassa maaliskuun lopusta saakka erityiskoulun ala-asteen puolella eskareiden ryhmässä. Ryhmä on ollut tosi haastava sillä, vaikka lapset ovat yleisopetuksen ryhmässä tukea tarvitaan paljon.

Millaisia ovat työpäiväni? Olen päivittäin eskari ikäisten ryhmässä,aamuisin menen töihin jossakin 8 aikoihin, jolloin järjestelemme paikkoja ja päivän kuvioita läpi käymme. Lapset tulevat n.9 aikoihin ja aloitamme eskari päivän aamupiirillä, jonka jälkeen lapsilla on joko oppitunti, tai leikkihetki, aamusta yleensä opiskellaan ”vaikeimmat” asiat, sillä lapset jaksavat silloin parhaiten. Sitten siirrymme ruokailuun ja ruokailun jälkeen ulos leikkimään, jolloin minulla on aikaa hetki ”hengähtää” ja tehdä tarvittavia suunnittelu ja valmistelu hommia, jonka jälkeen lähden ulos touhuamaan ja vahtimaan lapsia. Noin puoli 12, siirrymme riisumaan vaatteita ja lapset menevät lepäilemään pulpetti paikoilleen sitä mukaan miten nopeita he ovat. Lapsilla on silloin lepo hetki, heidän on kuitenkin tosi vaikea rauhottua, joten tässä vaiheessa tarvitsee aikuisten huomioida ja silitellä lapsia, sillä lepohetki on pienille eskareille äärimmäisen tärkeä. Lepohetken jälkeen päivä jatkuu oppitunnilla ja lopuksi leikimme jos aikaa jää sisällä, taikka ulkona. 13.00 Vanhemmat hakevat lapset kotia, silloin keskustelen vanhempien kanssa lasten päivästä ja iltapäiväkerholaiset siirtyvät iltapäiväkerhoon. Päivän päätteeksi teen valmistelu hommia, taikka siirryn iltapäiväkerhoon touhumaan lapsien kanssa, päätän useimmiten päivän kello 14-15.00, riippuen päivästä.

Miltä työssäoppiminen on tuntunut? mitä olen oppinut? Työssäoppiminen on tuntunut minusta tosi mukavalta, pidän lasten kanssa toimimisesta erityisen paljon, joten voin rehellisesti sanoa, että sydämmellä teen joka minuutti. Päivät menevät hujauksessa ja on ollut tosi paljon hetkiä, jolloin olen ollut todella onnellinen. On kuitenkin ollut hetkiä, tilanteita, jotka on käynyt päähän ja toiveena on ollut vaan, että päivä päättyisi. Olen oppinut kohtaamaan vanhempia ja keskustelemaan avoimesti heidän lapsistaan, olen myös oppinut enemmän lapsista ja heidän tuentarpeista, sekä heidän taidoistaan. Olen kasvanut henkisesti tosi paljon, en nimittäin pelkää puuttua tilanteisiin, keskustellla vanhempien kanssa ja eikä lasten ohjaaminen ole enään hankalaa.

Millainen näyttö mulla oli? Työssäoppimisen aiheena oli perheiden kanssa tehtävä yhteistyö, joten näytön toteuttaminen mietytti hieman, lähinnä se, kuinka saan näytön tehtyä. Sain kuitenkin suunniteltua monipuolista ohjelmaa lapsille, sekä vanhemmille. Maanantaina oli ensimmäinen näyttöpäivä, jolloin pidin lapsille oppitunnin tunteista ja ystävyys-suhteista, annoin lapsille myös kotitehtäväksi pohtia vanhempien kanssa omaa nukkumista, iltapäivällä keskustelin vanhempien kanssa lapsen kuulumisista, tiistaina järjestin, sitten koko perheelle perheiden ilta tapahtuman, jonne saapui suuri joukko vanhempia, ja sisaruksia lasten kanssa. Siellä illassa puhuin vanhemmille liikunnan, ravinnon ja unen merkityksestä lapsen kasvulle ja kehitykselle, leikimme yhdessä ja katsoimme lasten tekemiä videoita ja otetttuja kuvia. Keskiviikkona oli viimeinen näyttöpäivä, jolloin pidin lapsille liikuntatunnin ja keskustelin vanhempien kanssa lasten päivittäisistä kuulumisista, sekä yhden vanhemman kanssa lapsen nukkumisesta, vapaa-ajasta, sekä sisarus-suhteista.

Tsemppiä loppuviikkoon! Katsellaan mitä kirjoitellaan ja milloin seuraavaksi. Ehdotuksia saapi laitella! 🙂

Työ ja raha Ystävät ja perhe Lapset