Paranen anoreksiasta ja silti urheilen

    Paranen anoreksiasta, mutta miksi silti liikun paljon?

Mulle on tullut kerta toisensa jälkeen, joku väittämään, etten oikeasti parannu anoreksiasta, sillä liikun aika paljon. Valheellinen tieto on tämä. Tietysti anoreksiasta parantumiseen tarvitsee paljon lepoa ja ravintoa, että aliravitsemustila korjaantuu, mutta minä olen itse jo sen verran pitkällä paranemis projektissa, että liikunta on vain hyväksi parantumisen edetessä. Olen ollut taistelemassa parantumista vastaan jo toista vuotta ja olen ollut liikuntakiellossa pitkiä aikoja, nykyisin vointini on sen verran parempi ja painoni sellaisella tasolla, joka mahdollistaa liikunnan.

Koen itse henkilökohtaisesti, että jos saan liikkua, joka on minulle aina ollut todella tärkeätä niin menen parantumisessa eteenpäin kokoajan, sillä haluan positiivisia tuloksia, kuin taas jos olisin liikuntakiellossa ja yrittäisin parantua niin se ei välttämättä onnistuisi, vaan uskon siihen, että menisin paljon takapakkia.

Liikunta on mulle tosi tärkeätä, ollut pienestä tytöstä asti, ja nykyisin on myös. Tällä hetkellä en koe liikuntaa ”pakkona, anoreksian sanelemana”, vaan koen, että liikun omasta tahdosta, hyvän olon tunteen saavuttamiseksi.

”Miksi et tee muuta, kuin juokset?” Tämä kysymys hämmentää minua, sillä viikossa on tunteja n.168h, joista suurin osa menee syömiseen, nukkumiseen, työskentelyyn, sosiaalisiin suhteisiin, kirjoittamiseen, lukemiseen, ja somettamiseen ja arviolta n.5h viikossa liikuntaa, joka on prosentiltaan tosi minimaalinen, joten todellakin teen muut, kuin juoksen. Juoksen viikossa n. 125min eli n. 2h, ja loput  liikunta ajasta huollan lihaksia tai venyttelen.

Silloin, kun ravitsemus ja lepo on kohdillaan, liikunta on hyväksi. Osaan itse tunnistaa milloin on levon paikka! Ensiviikon jälkeen on koko viikko lepoviikkoa, jotta taas jaksaisi treenata hyvä maku suussa! 🙂

 

Ihanaa ensiviikkoa ihanat lukiani <3 muistakaa syödä, levätä ja liikkua oman kehon mukaan! Ootte arvokkaita, juuri noin!