Viikko yhtä vuoristorataa
Viikko yhtä vuoristorataa
Heipsan, haluaisin kirjoitella kuulumisia tältä heinäkuun ensimmäiseltä viikolta. Loma on tällaistä aika hetkistä ja kiireistä aikaa täältä. On niin paljon kaikkea muuta puuhattavaa, ettei kirjottamiselle ole jäänyt hirveästi aikaa. Ryhdistäydyn tästä vielä!
Mulla on ollut kesälomani parhain, mutta samaan aikaan vaikein viikko, mutta ilman vaikeuksia ei voittoja saavuttaisi eli tässä tapauksessa niitä hyviä asioita.
Maanantaina mulla oli hoitosuunitelma osastolla, ja se meinasi päättyä siihen, että minut meinattiin ottaa osastolle sisään, mutta kuitenkin pääsin kotiin jatkamaan tätä hyvin alkanutta matkaa. Vaikka tiedän, että osaston ovet voi aueta minulle milloin, vain niin silti taistelen päivä kerralla. ja ennenkuin kukaan luulee, että minulla menisi huonosti niin vastaus on, että ei mene. Minut haluttaisiin ottaa sisään, koska painoni on pysynyt nyt jonkin aikaa samana, eikä se enään tunnu helpolla nousevan. He haluaisivat auttaa minut maaliin saakka. En kuitenkaan itse halua mennä osastolle, koska tiedän että mahdollisuus relapsille on siellä melkoisen suuri.
Tiistaina menin sitten Helsinkiin vahtimaan yhtä ihanaa 4-vuotiasta poikaa. Ensimmäisenä kun näimme, hän oli niin onnellinen ja suurinpiirtein roikkui minussa kaiken aikaa, samoten toisti nimeäni ja halasi kokoajan, joka oli tosi ihanaa❤. Hän on niin herkkä ja herttainen pieni poika 😍. Ennen iltapalaa menimme vielä leikkimään useaksi tunniksi kahdestaan tuonne angry birds leikkipuistoon ja meillä oli tosi hauskaa. <3
Keskiviikkona sitten oltiin kahdestaan koko päivä ja menimme hoploppiin. Meillä oli sielläkin tosi ihanaa ja olin aika suosittu siellä, koska heittäydyin lasten kanssa leikkämään ja sain monta ihanaa ystävää. Muut huoltajat luulivat minua pojan äidiksi ja se oli tosi ihanaa, että sain hetken leikkiä äitiä. (Kauhea vauva kuume vaan yltyy😍😭). Illalla lähdin kotia. Kotiin lähteminen ei kuitenkaan sujunut kauhean onnellisesti, vaan satutin polveni tosi pahasti, että itkin, koska en pystynyt kävelemään. Sain apua muilta ihmisiltä ja koin vihdoin sen, että suomessakin on auttavaa porukkaa <3 Helsingissä itkin ja toivoin, että selviän kotia saakka. Junaan kun menin konduktöörin apu oli tosi suurta ja olen kiitollinen hänelle kun hän antoi kylmää jalkaani ja hoiti hommat muutenkin tosi hyvin! Kiitos hänelle <3.
Torstaina minulla oli sitten aika sille osaston lääkärille ja voin sanoa, että siellä itkettiin kyyneliä monesti. Vaikka painoni oli nousu suunnassa hän yritti kaikkensa saada minut osastolle. Ymmärrän kyllä, mutta saman aikaisesti en. Koska ne näkevät että tilanne lähtee paranemaan, mutta kuitenkin yrittää laittaa minua osastolle. Pääsin kuitenkin kotiin ja nyt vaan odotellaan että joudunko sinne, vai en. Olen kuitenkin sen päättänyt, että mitä tahansa tuleekin ajattelen sen positiivisesti ja jos osastolle joudun ajattelen sen lomana arjesta ja sillä, että käyn ottamassa sieltä vaan vauhtia, että maaliin saakka pääsen.
Loppuviikkosta tein muutaman treenin ja olin treeni tuloksista äärimmäisen ylpeä, koska treenitauoista huolimatta treenit kulki hyvin ja tuloksia tuli.
Ensiviikolla mulla on lähes joka päivä lääkäri ja loppu viikosta kisataan ellei mitään esteitä tule. Esteinä voi olla nimenomaan osasto, taikka polven kipeytyminen, joten tilannetta seurataan.
oon tosi ylpeä mitä muutosta tässä vuodessa on mun tilanteeseen tullut. ja siitä kirjoitan joku päivä lisää.
Ihanaa ensi viikkoa kaikille ❤