Ne jotka luki viime postauksen siitä, kun jäätii veneen kans keskelle järveä ni se oli sama päivä, kun meijän piti lähteä mökiltä posottamaan takaisin stadiin päin. En tiiä uskotko kohtaloon mut ite uskon ainakin et kaikella on tarkotus ja niin tais tälläki venereissulla olla. Veneilyn takia meijän lähtö viivästy muutaman tunnin ja lähettiin vasta hämärän tultua, olikoha kello suurinpirtein puol 11. 
 

 
 
Käytiin tankkaamassa ja ostettiin vähä evästä mukaan. Oltiin molemmat jo aika väsyneitä päivän urheilusuorituksesta ja näkyvyyskin alko olemaan aika huono. Ennenkun päästiin motarille piti ajaa parikyt kilsaa pienempää tietä 100 rajotuksella eikä tiellä ollu katuvaloja. No siinä ajan kuluks pelattiin kaverin kans perinteistä laiva on lastattu sanapeliä  (jonka mä joka ikinen kerta häviin) kun iha yhtäkkii järjettömän kokonen hirvi hyppää laukka askeleella tielle, siis sellane oikeen kunno hirvimaailman alfa, komee ku mikä ja 2 kertaa auton korkune.
 

 
 
Ehin jo nostaa kädet naaman eteen ja ajattelin et se oli nyt tässä mut onneks se upee prinssi tajus ottaa toisen laukan ja ehti just ja just pois tieltä, perskarvat vaa suhas pelkääjän puolen ikkunan ohi. Tää kaikki tapahtu siis 2 sekunnissa mut jotenkin tommoses tilantees aika hidastuu ja ehit huomata kaikennäköstä. Vissii se adrenaliini valtaa kehon ja selviytymisvaistot herää? 
Kurkkasin takapenkille ni Indi vaa kuorsaa menemään ja näkee jotain koiran unia  eikä sillä ollu hajuakaan, että herra hirvi meinas kuoria meijä auton kun sardiinipurkin ruotsalaisissa rapujuhlissa. Loppumatka menikin sit nenäkiinni ikkunassa hirviä tutkaillen kunnes päästii motarille Hassua tässä oli se et ihanku meijän ei ois pitäny lähtee mökiltä ollenkaa? Vai oliks tää vaa huonoa tuuria? Viikko meni stadissa kuitenkin ihan normaalisti.
 
 

 
 
Tultiin eilen sit takas Saimaanrannan hiljasuuteen, katotaan mitä tää viikko tuo tullessaan