Olen toivottomasti myöhässä tämän kirjan kanssa, mutta haluan siitä huolimatta kirjoittaa siitä muutaman rivin.

Robert Galbraithin Käen kutsussa selvitetään kuvankauniin huippumallin itsemurhaa. Tapaus tuntuu olevan päivänselvä, mutta uhrin veljellä on epäilys. Tämän epäilyksen ja tuhdin rahatukon kanssa hän kääntyy yksityisetsivän puoleen ja tulee käynnistäneeksi tapahtumaketjun, jonka lopputulosta on mahdotonta ennustaa. Käen kutsu on klassinen salapoliisiromaani, joka kumartaa vanhan koulukunnan dekkaristeille, kuten Agatha Christielle. Kirjan vanhanaikaisuus viehätti minua valtavasti. Jopa niin paljon, että kännykät ja internet eivät kertakaikkiaan istuneet omaan mielikuvaani Galbraithin Lontoosta.

Kirjan päähenkilö Cormoran Strike on särmikäs Afganistanin sodan sekä fyysisesti että henkisesti lommouttama yksityisetsivä. Persaukinen salapoliisi pakoilee velkojiaan ja arkistoi vaaleanpunaisia tappouhkauskirjeitä ihailtavalla täsmällisyydellä vaatimattomassa toimistossaan kunnes kohtalo (tai välitystoimisto) lähettää Striken ovelle kauniin ja nokkelan Robinin. Puolivahingossa palkatusta sihteeristä muodostuukin etsivälle ennalta-arvattavasti korvaamaton aisapari. Henkilöitä ja miljöötä kuvaillaan verkkaisesti ja huolella, mikä onkin mielestäni kirjan ehdottomia vahvuuksia. Myönnetään, henkilöt ovat päällisin puolin melko kliseisiä, mutta siitä huolimatta samastuttavia ja inhimillisiä. En itse pitänyt lainkaan häiritsevänä, että henkilöiden taustoja kartoitettiin laajastikin: jatko-osan saattoi haistaa jo ensimmäisiltä sivuilta. Ja hyvä niin.

Lukija saa rauhassa vaeltaa Lontoon kaduilla, haastatella epäiltyjä ja asianomaisia sekä kurkistaa niin vähäosaisten kuin etuoikeutettujenkin lontoolaisten kulisseihin. Oppaana toimivat välillä vuoroin, välillä yhdessä, jäyhä veteraanietsivä sekä jännityksennälkäinen sihteeri. Lukijalle tarjotaan samat johtolangat kuin etsivällekin, mutta silti Cormoran Strike on aina askeleen edellä. Lontoon kortteleita kiertäessä herää mielessäni aivan häviävän pieni toive: josko sittenkin jonkun nukkavierun kuppilan kautta livahdettaisiin Viistokujalle? 

Sillä kyllä, Käen kutsu on tosiaan J.K. Rowlingin (ei-niin-kovin-salaisen) salanimen takaa kirjoittama rikosromaani, joka lunasti ainakin tämän vannoutuneen Potter- ja dekkarifanin odotukset. Nuorena Pottereita lukiessa taidokkaan henkilö- ja tunnelmankuvauksen otti itsestäänselvyytenä. Nyt aikuisena lukuisia jännityskirjoja lukeneena, en voi kuin huokaista ihastuksesta. Niin uskomattoman elävänä kirjan maailma lukijalle avautuu.

Mikäli kuitenkin kaipaat veretseisauttavaa jännitystä ja erästä suomalaisella aksentilla työskentelevää komisariota, on minulla toinenkin kirjavinkki hihassani. Yöunien menetys: taattu.