Matka jatkui kohti Wellingtonia, josta valitettavasti kokemukseni jäi noin yhdeksän tunnin mittaiseksi, kun kävin nukkumassa ylihintaisessa hostellissa. Olisin oikeastaan halunnut siellä päivän viettää, mutta olin jo hurchimukavalta ja siellä olisi ollut myös LOTR-museo, jossa olisin halunnut vierailla. Jääköön seuraavaan kertaan.

Olin varannut aamuksi maailman kauneimmaksi kehutun lauttamatkan Interislanderilla. Kokemus ei nyt ihan niin hyvä ollut. Maisemia oli vain pienen hetken, ei kovin kuvauksellisia paikkoja ja melkeen väittäisin Viking Linen Turku-Tukholman olevan huomattavasti kauniimpi retki. Lautta oli myös myöhässä ihan vain 45 minuuttia. Näytti jo siltä, että edessä olisi pakollinen yöpyminen Pictonissa ja uuden bussilipun hankinta, mutta Uudessa-Seelannissa toimitaan toisin. Intercity-bussi odotti kiltisti satamassa meitä matkaajia, vaikka sen aikataulu viivästyi toki myös 45 minuuttia. Ei turhaan sanota, että täällä ollaan ”easygoing”. Ei oo niin justiinsa, vaikka muut matkustajat muissa kaupungeissa joutuvat myös odottamaan sen 45 minuuttia tietämättä miksei bussia kuulu.

Pääsin siis melkein aikataulussa perille Kaikouraan. Kaupunki on pieni, jännä yhdistelmä alppimaisemaa, rantamaisemaa, surffareita, hylkeitä, valaita jne… Valaita en tosin päässyt näkemään ylihintaisten whale watching-retkien vuoksi. Ei vaan kyennyt investoimaan, vaikka olisihan se ollut varmasti elämys katsella helikopterista polskivia valaita. Vielä upeampaahan toki olisi sukeltaa sellaisen vierellä, liekö kesällä sellaiseen täällä mahdollisuus.

Koska Kaikourassa oli aika hiljaista, jäi tekemiseksi lähinnä kävelyretkeily ja hylkeiden ihmettely. Meinasin jo liftata 30 kilometrin päähän vesiputouksille katsomaan hylkeiden lastentarhaa. Ne vievät poikasensa polskimaan sinne altaaseen siksi aikaa, kun itse ovat metsästysretkillään tai ehkä vaan köllöttelemässä maha pystyssä meren rannalla. Nyt kuitenkin näin siis vain lähinnä aikuisia hylkeitä. Niitä olikin kyllä paljon, ihan kaikkialla, eivätkä ne juurikaan ihmistä ihmetelleet. Pötköttelivät kävelyreitillä pitkin pituuttaan.

Energiaa ei juuri mihinkään meinaa nyt löytyä, joten yhden päivän käytin katselemalla Orange is the new blackin uusimman kauden kokonaan.

Hostellit ovat kyllä keskimäärin olleet ihan kivoja, mutta pahan hajuisia sekä kylmiä. Kaikouran jälkeen suuntasin yhdeksi yöksi Christchurciin, jossa oli tähän asti miellyttävin hostelli. Tilava huone, ei pahaa hajua, lämmintä vettä riitti hyvällä paineella, keittiö oli kaikin puolin siisti. Lisäksi huone oli valmiiksi lämmin, mutta paksun peiton lisäksi oli paksu teddykarvaviltti ja KAKSI hyvää tyynyä. Luksusta!

Olisin illalla halunnut lähteä ulos syömään, mutta ”ravintolakadulla” oli kello seitsemältä jo lähes kaikki paikat suljettuna ja auki olevat vaikuttivat vähän yksin syövälle ja ei niin juhlavasti pukeutuneelle reissaajalle hiukan vaikeasti lähestyttäviltä valkeine pöytäliinoineen ja hintoineen.

Bussimatkat ovat olleet kyllä mukavia täällä. Kuskit tuntuvat olevan kaikki huumorimiehiä ja bussilippujen hinnat ovat kohdillaan.  Onneksi mulla on matkassa matkapahoinvointipillereitä, koska bussit ovat melko huojuvia ja tiet kovin mutkaisia. Maisemat ovat jatkuvasti niin kivat, että ei bussiaikaa käytä lukemiseen tai nukkumiseen vaan pakko koko ajan katsoa ulos ikkunasta. Selvittelin kyllä aikani kuluksi kuinka paljon lampaita asustaa Uudessa-Seelannissa. Vastaus on, että tällä hetkellä 30 miljoonaa ja luku on alimmillaan moneen kymmeneen vuoteen. Parhaimmillaan lampaita on ollut jopa 70 miljoonaa ja tämä taisi olla joskus 80-luvulla. Laitumien määrää katsellessa voisi äkkiä kuvitella maataloudella olevan isompikin osuus NZ:n taloudessa, mutta sen osuus on vain reilu 7 %.

Satunnaisia kuvia Kaikourasta kävelylenkin varrelta:

Hylkeitä….

Mustat täplät ovat hylkeitä.

Nämä ovat lehmiä.

Ja sitten tällaisia räpsäisyjä bussin ikkunasta otettuna sieltä täältä.