Olen löytänyt taivaan.
Tai ainakin yhden palasen siitä. Bangkokin meteli jäi taakse, kun lähdin lauantaiaamuna lentokentälle kukon laulun aikaan ja odottelin lentoa Tratiin, josta matka jatkui Koh Changille. Sain myös matkaseuraa Suomesta erään aika ihanan miehen saapuessa talvilomaa viettämään kanssani Thaimaan lämpöön ja heti näytti maailma valoisammalta, kun ei tarvinut olla yksin. Changin saari näytti kaukaa lauttalaiturilta katsottuna pelkiltä vuorilta, joita tosiaan saarella riittääkin. Kuljetus mutkaista tietä pitkin resortille oli hyvin samanlaista mutkaista ylämäkeä ja alamäkeä kuin Paihin ajellessa.
The Chill -resortin aulassa teki mieleni kiljua ja hyppiä innoissani kuin pikkutyttö. Kaikki oli puhdasta, henkilökunta ystävällistä, toivat välittömästi hikisille ja tomuisille reissaajille mehulasit ja kosteat pyyhkeet eteen, että saimme vähän virkistäytyä. Huoneesta löytyi kaikki aamutakeista hyttyskarkotteeseen, rantakorit, sateenvarjot, mitä vaan lomalla yleensä tarvitaan. Huone siivotaan kunnolla päivittäin, juomavedet kuuluvat hintaan, peti käydään petaamassa ja avaamassa yöksi, aamutossut asetellaan mukavasti sängyn viereen.
Aamiaisella saa tilata mielin määrin kauniisti aseteltuja pieniä annoksia, jotka tarjoillaan pöytiin ja lisäksi ne ovat todella hyviä, ei mitään buffetmättöä. Aurinkoa saa ottaa kauniissa valkoisissa paviljongeissa miellyttävillä pehmeillä patjoilla. Tai sitten voi köllötellä oman huoneen terassilla ja pulahtaa siitä suoraan uima-altaaseen, koska toki suoraan terassilta johtaa sinne portaat. Hotellipäällikkö käy lähes päivittäin kysymässä onko kaikki, kuten toivomme.
Voisipa aina lomailla näin!
On tässä toki muutakin tehty kuin köllötelty altaalla täydellisessä auringonpaisteessa. Yhtenä päivänä otimme snorklausretken, joka vaikutti ensin katastrofilta. Kuvista ei osannut päätellä laivan olevan sen kokoinen, että sinne mahtuu noin 200 ihmistä ja että se on aivan täynnä. Kieltämättä tuli ajatus, että mitähän v**tua me teemme täällä. Ihan hirvittävää. Pikkuhiljaa kuitenkin ihmismäärään sopeutui ja kun ensimmäisen kerran pääsi pulahtamaan veteen, niin otti päähän hiukan vähemmän. Paitsi, kun väistin ihmismerta ja sohaisin jalkani merisiiliin, jonka piikki katkesi tietenkin jalkapohjaani. Se hiukan latisti fiilistä. Snorklatessa näkyi aika vähän mitään, en suosittele vastaavaa retkeä muille, koska mielestäni se oli vähän ajanhukkaa.
Sen sijaan trekkaus vuorille oli täysi kymppi! Tuurilla saimme vieläpä privaattiretken kolmestaan oppaan kanssa. Etukäteen ei tosin varoitettu, että trekki on ihan oikeasti kuntoa vaativa ja ihan kunnon viidakossa hankalassa maastossa ja todella raskaita nousuja. Kävelysauva, jonka opas alussa lykkäsi käteen, tuli tarpeeseen, kuten useampi vesilitra, jotka hän kehotti ottamaan mukaan. Vuoren huipulta näköala oli upea, eikä rehkimistä kaduttu hetkeäkään. Vuorelta laskeuduimme joen varrelle, jossa söimme eväitä, pojat ottivat pikku nokoset ja itse otin valokuvia, nautin auringosta, luonnosta ja pulahdinpa jokeenkin virkistäytymään.
Resortilta nappasimme viimeisenä iltana kajakin käyttöön ja pääsin korkkaamaan Thaimaan geokätköilyni. Meloimme läheiselle pikku saarelle ja pisteliäitä punaisia muurahaisia vastaan tapellen pääsin voittajana kätkölle. Ensin luonnollisesti navigoin meidät väärälle saarelle puolen kilometrin päähän, joten hiukan päästiin urheilemaan aallokossa enemmän kuin oli tarkoituskaan. Viimeistä paratiisipäivää juhlistimme mojitoilla ja seuraten ladyboy cabareeta baarissa. Se olikin ihan viihdyttävä.
Oli kyllä äärimmäisen haikeaa jättää lauantaina Koh Chang taakse ja suunnata takaisin Bangkokiin.
Bangkokissa hemmottelu jatkui Marriott-hotellin 37. kerroksen huoneessa. Loungessa oli tarjolla ilmaisia (eli huonehintaan sisältyviä) drinksuja ja ruokaa, palvelu oli aivan loistavaa, huoneessa kaunis pyöreä kylpyamme ja isosta ikkunasta näkymä kaupungin ylle. Kattobaarissa sai nauttia auringonlaskusta 49.kerroksessa. Viimeinen yhteinen lomailta. Valitettavasti puhutaan kuitenkin minun elämästäni, joten ei se ihan sujunut odotetusti. Viikko yhdessä 24/7 teki ilmeisesti tehtävänsä ja minun ja seuralaiseni väliin tuli jotakin, mistä ei oikein päästy yli. Tunnelma ei siis kantanut ihan niin upeana viimeisiin hetkiin asti. Mun tunteeni vaan ovat aina vähän liikaa ja aina vähän liian hallitsemattomat, kai se on vaan uskottava. Fiilis oli aika paska vielä aamullakin, kun olin jo jäänyt yksin Bangkokiin. Tarjoilijat taisivat huomata tihrustamani kyyyneleet aamupalalla ja pitivät kyllä huolen, ettei kupistani päässyt latte loppumaan. Jos on oltava surullinen, niin parempi kun sen voi tehdä viiden tähden hotellissa. Oli kuitenkin elämäni romanttisin ja upein viikko, ihan hirmuisen kova ikävähän tässä tulee sitä kaikkea, luksusta ja miestä.
Laitetaan tähän vielä yksi söpöstelykuva, kun kerrankin on saanut söpöstellä. <3
