Olen duunissani siinä onnekkaassa asemassa, että näin alkukaudesta sähköposti on pullollaan kutsua jos jonkinlaisiin tutustumistapahtumiin. Alueella verkostoituminen on tärkeää, puhalletaan yhteen hiileen ja myydään ristiin sekä suositellaan toistemme palveluja asiakkaille. Viime vuonna kävin tutustumassa husky- ja rekiajeluun (Polar Lights Tours). Tänä vuonna olen tutustunut alueen yhden ravintolan uuteen, superherkulliseen lähiruokapainotteiseen menuun (Jängällä) ja vihdoin pääsin myös moottorikelkkaneitsyydestäni (Lapin Safarit). Viimeksi mainittu jäi erityisesti mieleeni siksi, että halusin koko viime kauden kokeilla moottorikelkkailua, mutta koskaan ei saatu kavereiden kanssa aikaan järjestää ajo-opetusta ja vuokrata kelkkoja. Nyt kun meitä ajelutettiin pari tuntia kirkkaan tähtitaivaan alla, tähän aikaan vuodesta aikamoista rynkytystä aiheuttavilla perunapeltourilla (luvattiin, että paranevat kunhan tulee lunta ja enemmän ajoa ja keväällä saa ajella kuin kiitoradalla), koen olevani jo ihan ammattimainen kuski ja ensi kerralla vuokraan oman kelkan ja lähden ajelemaan. Tämän talven tavoite on ajaa Ylläkselle paistamaan makkaraa. Oli tunnelmallista pysäyttää kelkat peltoaukealle ja kirkkaasta taivaasta ja napakasta pakkasesta huolimatta meiltä jäi revontulet näkemättä sillä reissulla.

Asiakkaat niitä jo kovasti kyselevät ja onhan niitä näkynytkin. Kunpa vain olisi joku varma konsti, että tähän aikaan, tässä paikassa ja kyllä niitä näkyy, mutta kun ei ole. Itsellänikään ei ole liian hyvä tuuri niiden suhteen käynyt. Edelleen parhaat revontulet olen nähnyt aikanaan Keski-Suomessa myöhäisellä iltaratsastuksella lapsuudenkodissani. Kuutamo oli niin kirkas, että metsässäkin oli valoisaa ja vihreät sekä punaiset revontulet leiskuivat. Voi olla, että aika on kullannut muiston, mutta ainakin muistan sen tuntuneen sillä hetkellä juuri niin taianomaiselta.

Sitten se loppuaika kun en ole pitämässä hauskaa, eli lähestulkoon kaikki muu aikani, jonka voisin toki käyttää vaikka ulkoiluun ja liikkumiseen, mutta en ehdi… Se menee kuulkaa koulutehtävien parissa rattoisasti. Ai että miten nautin. Kritisoin vahvasti ammattikorkeaopintojen tarkoituksenmukaisuutta. Opinnot ovat pelkkää kirjoittamista ja suurimmaksi osaksi itsensä toistamista. Toistellaan sanoja palveluprosessi, asiakasprofiili, arvot, sidosryhmät, verkostoituminen, prosessikaavio, prosessin näkökulma, modernit humanistit, eksotiikka, kulturelli individualismi, millä prosesseilla yritys liittyy asiakkaiden prosesseihin jne. Ja sitten toistetaan sama. Olen ahdistunut, en tiedä miten tästä hyödyn, mitä konkreettista oppia tästä saan ja milloin huomaan sen työelämässä. Varsinaisesti en myöskään tiedä mihin tämä koulutus minut valmistaa. Mutta toisaalta en halua olla se kaveriporukan ainoa epäonnistuja, joka ei pysty edes käymään yhtä koulutusta loppuun, koska se nyt vaan on ihan helvetin tylsää ja turhan tuntuista.