Päätin vielä kirjoittaa siitä, miten oikeastaan Indonesiaan pääsee hengaamaan pidemmäksi aikaa ja miten on mahdollista päästä sinne töihin ja asumaan, kun asiasta moni on kysellyt. Viisumeista on netti pullollaan tietoa, joten niistä en tarkasti jaksa kirjoittaa. Reppureissaajat, hipsterit, surffarit, joogaajat ja sukeltajat yleensä hengaavat ihan turistiviisumilla tai social visan turvin. Käytännössä siis Indonesiassa voi viettää aikaa vaikka kuinka pitkään, jos tekee säännölliset visa runit esimerkiksi Singaporeen tai jos omaa paikallisia tuttuja saadakseen social visan tuomat 6kk kerralla.

Mutta sitten kun haluaa tehdä töitä… Se ei ihan niin vaan käykään. Indonesian työttömyys on huikea ja sen tilannetta koitetaan kohentaa tekemällä ulkomaalaisen työvoiman hankkiminen mahdollisimman vaikeaksi. Viisumin hankintaprosessi voi kestää kuukausia ja tänä aikana ei siis saa vielä töitä maassa tehdä. Lisäksi se maksaa 1200 dollaria vuodessa työnantajalle. Sen vuoksi esimerkiksi baarimikkoina ei länsimaalaisia reissaajia näe, koska paikallisen työvoiman palkkaaminen samaan duuniin ei maksa juuri kuukauden työviisumin hintaa enempää. Länsimaalaisen palkkaamisen kulut olisivat moninkertaisesti kalliimmat. Eikä baarimikko työlupaa noin vain edes saisi, koska edellytykset luvan saamiseen ovat tiukat. Tulee olla alan koulutus, laaja työkokemus, erikoisosaamista jota paikallisilta ei löydy ja myös työtehtävät määritellään tarkasti. Eli vaikka työlupa taskusta löytyisi se mahdollistaa vain tietyn työtehtävän tekemisen. Paikallinen tulli on tarkka. He kiertävät ratsaamassa ja sitä ennen vakoilemassa erittäin salakavalasti länsimaalaista työväkeä. Eräskin kaverin kaveri, työluvan omistaja, joutui maksamaan pitkän pennin tehtyään omalla rakennustyömaallaan töitä joita hänen lupansa ei mahdollista.

Yhden viikon aikana viettäessäni viimeisiä päiviäni Indoissa, Jakartassa jäi kiinni yli 500 laitonta länsimaalaista työntekijää muutaman päivän tehoratsauksen jälkeen. Se tietää jo hyviä rahoja valtiolle. Miten tämä homma sitten oikein tapahtuu. Esimerkkinä kerron mitä tapahtui tälle kaverin kaverille. Häntä oltiin vakoiltu ja valokuvattu työmaalla useampana päivänä. Eräs maanantaiaamu työmaalleen saapuessa häntä olikin rajavartioston saattue hakemassa. He kävivät hakemassa miehen passin ja kuljettivat hänet putkaan. Siellä huoneessa odotellessaan hänen tavaransa käytiin pakkaamassa muovipusseihin ja ne kuskattiin lentokentälle odottamaan. Miehen maksettua sakot 15000usd hänet kuljetettiin ulos maasta ja lätkäistiin lisäksi muutaman vuoden maahantulokielto. Pahimmassa tapauksessa luvatta työskentelystä voi seurata vankeutta, mutta raha on tärkeämpää Indonesiassa ja siksi sakkojen maksaminen useimmiten riittää. Halpaa lystiähän se ei siis ole. Siksi länsimaalaisia hyvin vähän työssä näkee.

Usein työtä tehdään etänä kotimaahan ja rahaa nostetaan sitä kautta. Tai sitten omistetaan bisnes. Yleensä tosin sanotaan, että jos Indonesiassa haluaa tienata pienen omaisuuden, sen omaisuuden pitää tullessa olla aika paljon suurempi. Myös yrittämisen luvat ovat koukeroiset ja länsimaalainen kun ei saa varsinaisesti mitään omistaa, niin bisneksessä osakkaana tai sen hoitajana melkein aina pitää olla joku paikallinen.

Yksi hyvä vaihtoehto maassa hengailun rahoittamiseen olisi tosiaan tuo etätyöskentelynä online-työllä tienaaminen ja sitä monet tekee. Baliltakin löytyi todella hyviä coworking tiloja, johon nettityöskentelijät kokoontuivat hyvien nettiyhteyksien ääreen tienaamaan lähteäkseen aamulla suoraan surffaamaan. 

Seuraavaksi aion itsekin tutustua vähän paremmin millaisia mahdollisuuksia online-työskentelyyn voisi olla. Ehdotuksia?