Singaporessa ahdistumassa

Varsinaisesti Singapore ei ollut ahdistukseni aiheuttaja vaan ihan muutama muu asia. Olen ollut koko reissun ajan vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Alun perin täysin budjettimatkaksi suunniteltu reissu ei tuntunut enää sopivan mukavuudenhaluiselle minälle ja korotin itseni välittömästi flashpackeriksi. Ai mikä on flashpacker? Reppureissaajan tavoin matkustava henkilö, joka kuitenkin mieluummin majoittuu vähän siistimmissä majoituksissa, valitsee tuulettimen sijasta ilmastoinnin, dormin sijasta oman huoneen, ei välttämättä osta halvinta lippua junaan jne. Eli niin sanotusti upgreidattua reppureissausta.

Siltikään en ole viihtynyt ihan toivotulla tavalla tien päällä. Olen varmaan ollut jo liian pitkään poissa kotoa, omien rutiinieni ja tavaroideni ääreltä, pois kokonaan omasta rauhasta. Ihmisiin tutustuminen ei ole minulle ongelma, yksin täällä ei tarvi olla ellei halua, mutta ongelma onkin se etten kokoajan jaksa enää tutustua pinnallisesti uusiin ihmisiin, jotka samantien katoavat elämästäni. Kaipaan ihmissuhteilta aina jonkinlaista pysyvyyttä ja minusta ei tunnu mukavalta, kun ihmiset jatkavat matkaa enkä kuule heistä useimmiten enää koskaan. Myös ympäri maailmaa luotuja kontakteja on vaikea pitää yllä. Tavallaanhan olen ollut pois kotoa jo viime talven, kun asuin kimppakämpässä Levillä. Ei sitäkään mieltänyt oikein kodiksi, vaan se oli väliaikainen majoitus työn vuoksi. Taidan olla vaan semmoinen koti-ihminen. Lähinnä kun on kyse omasta kodistani. Tiedän minkälaiselta lautaselta haluan syödä ruokani, minkälaisessa sängyssä tykkään nukkua eikä selkäni kipeydy siinä, tykkään siitä kun netti toimii, pesukoneet toimivat ja pääsen kulkemaan autolla milloin vaan mihin haluan.

Yksin matkustaessa kaikki tuntuu vähän hankalammalta. Kulkeminen tulee kalliimmaksi, joka paikassa oikeen muistutetaan yksinolosta, kun kysellään liikunko yksin, syönkö yksin, yksinäisinä hetkinä sitä todellakin tuntee olevansa yksin. Jos sairastun ei kukaan ole auttamassa.

Kyllä reissussa nautin toki monista asioista, maisemista ja hetkistä, mutta en itse reissaamisesta kokonaisuutena. Monta kertaa on tuntunut, että haluan vain ostaa lipun kotiin. On ollut ihan pikkujutuista kiinni, että jatkoin kuitenkin vielä retkeäni. Kuten se varaamani luolaretki heinäkuulle. Siihen asti koitan keksiä miten saisin paremman fiiliksen paikasta toiseen siirtymisestä.

Singapore

Mutta sitten myös vähän mukavaakin. Vietin pari päivää Singaporessa ja tapasin vanhan työkaverini Matin  pitkästä aikaa. Hän on jo pari vuotta pitänyt majaansa Singaporessa. Onhan se kiva välillä nähdä ihan oikesti tuttujakin. J Kävimme syömässä hauskassa sarjakuvaravintolassa, joka sijaitsee Marina Bayn ostoskeskuksessa, kannattaa käydä jos siellä liikutte. Nimi oli joku Comic cafe tms. Lisäksi tietysti shoppailin lämpimämpiä vaatteita, koska seuraava matkakohde tulisi olemaan huomattavasti kylmempi.

Majapaikkani olivat myös kivoja. Ensimmäinen yö oli vähän erilaisessa dormissa, jossa huone oli kuin junanvaunu ja sängyt olivat kahdessa kerroksessa molemmilla reunoilla, verhot toivat oman rauhan. Dormisänkyni oli queensize kahdelle hengelle kunnon peitoilla ja tyynyillä ja patjalla varustettuna. Kelvollinen aamiainen kauniisti sisustetussa aulassa kuului hintaan. Paikan nimi oli Adler Luxury Hostel, ei halvimmasta päästä, mutta ehdottomasti mukava ja toistekin varaan täältä jos Singaporeen eksyn.

Toisen yön olin buukannut sitten vielä vähän eri tason hotellista. Olen aina haaveillut yöstä Marina Bay Sandsissa ja nyt päätin sen toteuttaa. Valitettavasti mielikuvani luksuksesta ei toteutunut ihan alusta loppuun. Hotellin aula oli kuin kaaos. Jonotin vastaanottoon puoli tuntia. Huone ei ollut vielä valmis, mikä oli ihan ymmärrettävää, kun kello oli vasta kaksi iltapäivällä. Sain wifi-koodin (joka ei toiminut millään tulkinnalla), minulle luvattiin lähettää meiliä kunhan pääsen huoneeseen. Meiliä ei koskaan tullut ja neljältä lähdin uudelleen jonottamaan ja kyselemään avainta. Sen sitten sainkin. Huonehan oli aivan mahtava. Kun avasin oven ja laitoin avaimen sähkökatkaisijaan, avautuivat verhot automaattisesti ja samalla näköala merelle 50. kerroksesta.

Lähdin saman tien kuuluisalle infinity poolille, josta olin nähnyt upeita blogikuvia. Olihan se upea!! Siis aivan mahtava. Mutta…. täynnä kiljuvia turisteja poseeraamassa selfietikkujensa kanssa, joten oli mahdotonta ottaa yhtäkään kuvaa jossa ei olisi näkynyt useampaa ihmistä. Allas oli myös niin matala ja täynnä, ettei uiminen käytännössä ollut mahdollista. Juomatilaus tultiin kyllä kysymään pian löydettyäni vihdoin vapautuvan aurinkotuolin, mutta kaljan toimitus kesti lähes tunnin. Päätin heti sen litkittyäni palata huoneeseeni. Olin aivan uupunut kaikesta ja mietin ihan todella, todella, todella vakavasti kotiinpaluuta. En jaksanut edes nousta enää sängystä, vaan tilasin huonepalvelusta hyvää intialaista ruokaa ja katsoin telkkaria ja lähdin huoneesta vasta kun oli pakko checkata ulos.

Kuitenkaan luonto ei antanut periksi luovuttaa, vaan päätin käyttää jo valmiiksi ostetun lipun Uuteen-Seelantiin.

Kuten kuvasta selkeästi näkyy, juusto oli supermiehen logon mallinen. :)

Merinäköala huoneestani

Sain zoomattua yhden ainoan kuvan ilman yhtäkään ihmistä!