Tromssa – Revontulitaivas
Jotkut reissut on vaan vähän parempia kuin toiset. Parin vapaapäivän koittaessa päätettiin kämppäkaverini kanssa lähteä Tromssaan. Tykkäsin kaupungista jo viime vuonna siellä pyörähtäessäni, vaikkei siellä sinällään paljon tekemistä ole ja shoppailukin on kallista. Mutta ne maisemat! Töissä hehkuttelin kaikille, että kun nyt Norjan mennään, niin heti rajan toisella puolella revontulet vaan leiskuu ja valaat hyppii vuonoissa. Saatoin myös lisätä, että kaikilla on lunnifarmi, vuonoponi, norjalaisvillapaita, talo vuonon rannalla ja oma öljynporauslautta. Jälkimmäinen luettelo ihan ei pidä paikkaansa, harmi kyllä, mutta revontulia nähtiin ja ne olivat maagisia ja ensimmäistä kertaa näin myös elämässäni valaan!
Heti Kilpisjärven jälkeen taivas selkeni ja niin valtaisat reposet juoksivat, että auton ikkunastakin niitä aivan helposti pystyi ihmettelemään. Pari kertaa pysähdyttiin ottamaan kuviakin matkan varrella. Ensimmäinen yö vietettiin Sydspissen hotellissa, joka oli about halvin alueelta löytyvä. Sängyt olivat oikein hyvät ja aamiainen parempaa hostellitasoa. Kyllä siellä uudelleenkin yöpyisi. Aamupalan jälkeen alkoi valokuvausretki. Otimme kaapelivaunun ylös vuorelle, jossa ihasteltiin vaaleanpunaista taivaanrantaa ja koko Tromssan kaupungin kauneutta. Kun koitimme lähteä takaisin alas puolen tunnin välein kulkevalla vaunulla, niin ei se ollutkaan ihan helppo tehtävä. Ihan pari kiinalaisturistia päättivät mennä samalla vaunulla, eivätkä hekään kaikki mahtuneet kyytiin. Mietittiin sitten mitä tehdään seuraavat puoli tuntia, ja päästäänkö siltikään vaunukyydillä alas, kahvitkin oli jo juotu. Seuraava vaihtoehto oli kuningasidea! Kävellään alas. Kysyttiin reittiohjeita kahvilan pojalta, joka ystävällisesti osoitti meille suunnan. Lättaste vägen, circa halv timmar kuulosti just sopivalta. Paitsi jos heti alussa lähtee seuraamaan vaan ekoja jalanjälkiä mitkä näkee. Yhtäkkiä polku veikin jyrkänteelle, josta kyllä oli kuljettu, mutta siinä kun istut jumittamassa keskellä rinnettä, etkä tiedä mihin suuntaan koitat ruhoasi liikuttaa aiheuttamatta lumivyöryä tai vyörymättä itse muutaman kymmenen metriä kohti jotain mitä et reunan takaa näe, niin alkoi todella mietityttämään mikä on norjalaisten käsitystä vaikeasta reitistä, kun tämä on kerran helppo… Peräännyimme onnistuneesti ja pienen etsinnän jälkeen löytyi sitten se ihan oikea reittikin. Se olikin ihan päivittäisessä käytössä oleva. Matkaa jouduttaaksemme keksittiin useampi pätkä laskea pyllymäkeä. Onneksi minulla oli liukkaat toppahousut jalassa, oli aivan älyttömän hauskaa. Käsilaukku kainalossa persmäkeä vuorenrinteellä, suosittelen kaikille, etenkin aikuisille!
Ajelimme viemään kamppeet seuraavaan majapaikkaamme, aivan sympaattiseen Airbnb-huoneeseen Ersfjordiin, parikymmentä minuuttia Tromssan keskustasta. Ennen talolle menoa pysähdyimme rantaan kuvaamaan taas upean väristä taivasta ja ihailemaan vuonon jylhiä kallioita. Ja ihan tuosta noin vaan yhtäkkiä siellä oli se valas. Hämmennyimme kaverin kanssa niin pahasti, ettei edes onnistuttu kuviin ikuistamaan punaista taivaanrantaa vasten merestä nousevan valaan siluettia, mutta näky oli hieno ja fiilis vielä hienompi. Yhteen kuvaan onnistuin nappaamaan vielä viimeisen kerran vedestä nousevan evän, ennen kuin valas jatkoi muille vesille. Majoittajamme Hannah kertoi, että siellä niitä heidän ikkunastaankin selkästi näkyvässä vuonossa hyppelee päivittäin. Meillä ei niin hyvä tuuri käynyt, että tilanne olisi toistunut.
Alla olevassa kuvassa se on: VALAS! (tai se evä, mutta siis ihan oikea Free Willy! Tai no mistä minä tiedän oliko se saman merkkinen, mutta sovitaan, että se oli Willy itse.)
Illalla kävimme Polarmuseetissa, joka oli ihan kuuden euron pääsylipun arvoinen. Mielenkiintoista ja havainnollistavaa tietoa hylkeenpyynnistä, Amundsenin ja Nansenin matkoista, jääkarhunmetsästyksestä ja elämästä Svalbardissa aikanaan. Norjassa ei tykätä iltaduuneista eikä viikonloppuhommista, joten kaikki kaupat menevät kiinni kuudelta. Sen jälkeen turha koittaa shoppailla mitään. Ruokakaupatkin ovat sunnuntaisin kiinni jotain ihan pikku putiikkeja lukuunottamatta. Lähdimme siis ajelemaan takaisin majapaikkaan ja valmistauduimme illan revontulibongaukseen. Tämä ei vaatinutkaan mitään suuria toimenpiteitä. Sen kun kävelimme Hannahin talolta noin 300m rinnettä ylös pimeälle polulle ja näimme elämäni upeimmat revontulet. Kaikissa väreissä ja niin liikkuvia ja eloisia, ihan kuin lohikäärmeet olisivat taivaalla taistelleet, välillä pyörremyrskynä toisiinsa kietoutuen. Reposet valaisivat koko vuonon taivaan. Vaikka olin asettanut kameran asetukset manuaalisesti kaiken maailman ohjeiden mukaan ja lainasin kolmijalankin retkeä varten, niin vain yhdessä kuvassa näkyi ylipäätään mitään. Kännykkäkamerakin toimi paremmin. Taitaa olla vaan ettei mun pikkujärkkäriä ole luotu revontulikuvaukseen tai sitten pitäisi mennä jonkun ammattilaisen kanssa napsimaan niitä kuvia. Pääasia kuitenkin on, että ihan itse näin ne revontulet.
Tämän parempaan ei pystynyt… ja tässäkin vähän jälkikäteen kirkastettuna revontulia. Mun elämäntavoitteeni tästä lähtien on joskus saada se täydellinen revontulikuva otettua ja lisäksi haluan nähdä mursun luonnossa.
Paluumatka tehtiin valoisaan aikaan, että näimme maisemia matkan varrelta. Pysähdyimme tankkaamaan itsemme ja auton Kilpisjärvelle ja toisen kerran stoppasimme ennen Muoniota kahville Sannan putiikkiin. On muuten kerta kaikkiaan vierailun arvoinen paikka. Omistaja on aika vekkuli nainen ja rääväsuinen. Kermana kakussa kahvi ja munkkirinkilä maksavat vain 50c! Kuulitte oikein.
Kämppäkaverini bloggaa myös ja on ahkera instagramin käyttäjä, joten olemme hemmotelleet (tai ärsyttäneet) yhteisiä kavereita tuplapäivityksillä ja käytännössä samoissa paikoissa otetuilla kuvilla tästä reissusta. Kun hän saa aikaiseksi kirjoittaa oman blogipostauksensa, niin taidanpa linkittää sen tänne ja voitte lukea toisen matkaajan version tästä retkestä.
