Tunnetilinpäätös

Loppuvuosi meni kuin unen peitossa. Touhusin vaikka mitä, tapasin kavereita, juhlin vähän liikaa, painoin duunia ja kaikki oli ihan hyvin. Tunteet ailahtelivat ihan laidasta laitaan. Eroaminen teki musta oikeastaan aika hullun, sanoin ja tein asioita jotka kuuluvat mielestäni vain idiooteille.

Nyt vierähti uusi vuosi käyntiin ja vaikka se kuinka klishee onkin, niin kaikki alkaa alusta. Vuoden lopussa hain tavarani eksän luota ja se ehkä jollain tavalla sinetöi kaiken ja olo helpotti. Katsoin viimeisen kerran mun rakkaudella ostamiani huonekaluja (jotka eksä osti minulta ystävällisesti), ihanaa sänkyäni jonka saa tästä lähtien jakaa joku muu. Toivottavasti uusi nainen nukkuu siinä yhtä hyvin kuin minä (ja vähän ehkä miettii mitä kaikkea nekin patjat ovat jo nähneet…sanoo katkera osa minusta).

Mutta nyt ei enää itketä. Kaipaan kyllä suhdetta. En niinkään sitä miestä vaan suhdetta. Harmittelen epäonnistumista ja sitä että kaikki muuttui matkan varrella. Tykkään olla parisuhteessa jossa voi luottaa toiseen ihmiseen.

Se siitä nyt kuitenkin. Vuoden alusta otin itseäni niskasta kiinni ja päätin elää sellaista elämää mitä pidän hyvänä ja mikä tekee minut iloiseksi. Vähemmän juhlimista, enemmän treeniä, terveellisempää ruokaa ja työstä, luonnosta, uusien ja vanhojen kavereiden seurasta nauttimista ja lepoa. Ei enää montaa viikkoa niin aurinko tulee ensimmäisen kerran näkyviin.

Tässä taas pari kuvaa tunturielosta. Tämmöistä täällä.