Viherpeukaloinnin alkeet

Tänä keväänä olen tehnyt valtavan harppauksen elämässäni. Sen lisäksi, että työkuviot menivät aivan uusiksi ja todellakin parempaan suuntaan tässä keväällä (ja siksi en ole oikein ehtinyt keskittyä kirjoitteluunkaan kun pakkohan se on jostain karsia) päätin kehittää itseäni PUUTARHANHOIDOSSA. Minä ihan itse. Ja siis kuulun siihen ryhmään joka tappaa talossa ja puutarhassa kaiken vihreän.

Olen nyt pohtinut kerääväni adressin, jossa vaaditaan joka vuosi muutan kasvin istuttamista kansalaisvelvollisuudeksi. Tämä on nimittäin ihanaa!

Asun siis rivitalossa, jossa on pieni takapiha. Siellä kasvaa luumupuita, joku pensas (eräs nainen osasi kertoa, että marja-aronia), paljon huonokuntoista nurmikkoa ja auringonkukkia ja kaksi tulppaania puskee sinnikkäästi keväisin. Niin, ja niitä kauniita pieniä sinisiä kukkia heti alkukeväästä. Projektina siis olisi, että tämän vuoden aikana laitan pihan siihen kuntoon, että ensi keväänä naapurit kateudesta vihreinä tuijottavat kukkivaa pihaani. 

Operaatioon kuuluu lisäksi loputtomasti jo kerran istutettujen kasvien siirtelyä, luultavasti muutaman kerran uuden ostamista tilalle, koska toimintani tappaa nämä rehuparat ja lisäksi on kaupungilla vetämässä lupapyyntö pihakuusen kaatamiseen. Koira on tosin kuusenkaadosta eri mieltä, se nauttii kuusen ja pensaikon varjossa köllöttelystä.

Kuten ehkä huomaatte, niin kasveista en ymmärrä tuon taivaallista. Kukka on joko kaunis tai väärän värinen. Väärässä paikassa tai oikeassa paikassa.

Operaatio alkoi upottamalla 300 euroa rahaa Plantageniin. Tällä rahalla sain kasan pelargonioita, jos jonkinlaisia perennoja, pari köynnöskasvia ja kymmeniä litroja multaa, mikään multamäärä ei taida riittää tähän hommaan. Lisäksi olen heittänyt ainakin 2kg nurmikonsiemeniä tuolle pienelle nurmipläntille ja sen kasvaminen tuntuu ikuisuudelta ja näyttää lähinnä vanhan ukon harventuneelta tukalta.

 

Perennat valitsin tyylillä ”toi vois olla kiva” ja ”tässä lukee aurinkoinen paikka ja tää pärjää varjossa”. Nyt sitten vaan testaan mitkä pysyvät hengissä etupihalla varjossa ja mitkä takapihalla auringossa. Istuttelin niitä muutamat ja parhaiten selviytyviä hankin sitten lisää. 

Nyt kesän mittaan sentään vähän työstä on palkittukin ja ohessa pari kuva edelleen elävistä kasvattilapsistani.