Why not?

Eikö aina ensimmäisenä kuulu kirjoittaa siitä minkä takia blogia aletaan kirjoittaa? Tai esitellä itsensä, mahdollisesti hätkähdyttävät elämäntarinat tai sitten ihan vaan vaatimattomasti kertoa olevansa ihan tavallinen tallaaja joka tykkää kirjoittamisesta. En varsinaisesti tiedä mihin kategoriaan menen. Elämässä on taatusti ollut kaikenlaista hätkähdyttävääkin, mutta ne asiat on varmasti parempi pitää joskus omana tietonaan. Pääasiassa olen tavis, joka on kokeillut vähän kaikkea, kiinnostunut vähän kaikesta ja siihen on yleensä myös olemassa oma mielipide. 

Olen jo yli 30. Useimmiten minua luullaan 25-vuotiaaksi. Haluaisin olla fyysisesti 21, henkisesti usein olenkin. 

Pidän eläimistä ja treenaamisesta.

Keskittymiskykyni on lähinnä olematon ellen ole tosi kiinnostunut aiheesta.

Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi koiraa, joiden kanssa touhuilusta tulen myös kirjoittamaan.

Ja vielä niitä syitä miksi aloitan blogin. Eräs päivä minulla oli ihan hirveä kiire. Töissä piti tehdä töitä, opinnot kasaantuivat niskaan, koirat olivat levittäneet roskapussin (jonka mies oli unohtanut eteiseen) pitkin asuntoa ja kiskoivat minut nurin peilijäällä kävelytiellä, rahat oli loppu, en jaksanut treenata tai tehdä muutenkaan mitään järkevää. Mietin silloin, että olisipa minulla oma blogi johon voisin valittaa kaiken kansan kuuluville tämän surkeuden. Nyt tein sen. Tulevaisuudessa pyrin jalostetumpaan ideaan.

Olen tosiaan itsekin aina pitänyt kirjoittamisesta. Taas vuosien tauon jälkeen opiskellessa huomasin ettei kirjoittaminen enää olekaan niin helppoa. Tämä on yksi tapani tehdä siitä taas tuttua ja sujuvaa. Pitkään pohdin ennen blogin luomista onko minusta siihen? Osaanko pohdiskella asioita moniulotteisesti, kuten kunnon bloggarin kuuluu ja esittää näkemykseni korrektisti ilman kiroilua? Osaanko ottaa tarpeeksi hienoja valokuvia joilla voitan kilpailuja ja saan arkisetkin asiat näyttämään vähän tavallista ihanammalta? Saanko mahdollisilta lukijoilta toivomaani vuorovaikutusta ja keskustelua?

Pidän itse kantaaottavista ja ytimekkäistä kirjoituksista, kuvista, arkipäivän tapahtumista, hassuista jutuista, kivoista ideoista ja siitä, ettei bloggaaja yritä olla liian valistava ellei satu olemaan jonkun alan ammattilainen. Samansuuntaiseen pyrin itsekin.

Otsikko on minun ja parhaan ystäväni motto. Se ei oikeastaan sisällä kysymystä mihin odotetaan vastausta, vaan on enemmänkin ohjenuora elämään. Why not.