Hetkessä kiinni
Usein ihmiset hehkuttavat sitä, miten lapsen saaminen on laittanut elämänarvot järjestykseen: lapsi on rauhoittanut heitä ja ”saanut elämään hetkessä”. Huono puoli siinä, että on luonnostaan rauhaa rakastava vetelys, on se, että lapsen saaminen vaikuttaa juuri päinvastoin.
Totta kyllä, että kesä on kotiäidin parasta aikaa – melkein kuin vapaa-aikaa. Olen ottanut tavakseni kävellä aurinkoisina aamuina bussipysäkin ohi ja katsella töihin toimistoihinsa meneviä ihmisiä. Fiilisteltyäni hetken pysäkillä heidän surkeaa kohtaloaan väläytän vahingoniloisen hymyn ja jatkan matkaani puistoon tai uimalammikolle. Jonkin verran kesänvietto on kuitenkin muuttunut sitten lapsen saannin. Eikä siis mitenkään rentouttavampaan ”carpe diem” -suuntaan.
Ennen vanhaan saatoimme puolison kanssa viettää kokonaisen vapaapäivän vaikkapa luonnon helmassa. Emme nyt mitään varsinaisia eränkävijöitä ole, mutta 200 metrin matka kotiovelta Keskuspuistoon ei ole meillekään ylivoimainen suoritus. Päivä saattoi kulua esimerkiksi tällaisen vuoropuhelun merkeissä: ”Kato, piisami.” 15 minuuttia myöhemmin: ”Kato, se raahaa jotain kortta.” puoli tuntia myöhemmin: ”Kato, nyt se tuli takas”. ”Mennäänkö kattoon muurahaispesää.” ”Mennään vaan”. Ja siinä se päivä sitten kului, yhdessä, rauhassa ja mielestäni koko lailla hetkessä eläen.
Lapsen saavuttua käymme toki edelleen Keskuspuistossa, saaristossa tai uimarannalla (emmekä vain vapaapäivinä, vaan ihan tavallisinakin päivinä… ai niin, eihän äidillä ole oikeita vapaapäiviä). Nyt vuoropuhelu kuuluu kuitenkin suunnillen näin: Minä tai puoliso: ”Mentäiskö kattoon muurahaispesää?” Lapsi: ”Joo mennää!” 10 sekuntia myöhemmin: ”Missä se muulahaitpesä on?” ”Sinne on vielä vähän matkaa”. 15 sekuntia myöhemmin: ”MISSÄ MUULAHAITPESÄ?” ”Kyllä se kohta näkyy.” Puoli minuuttia myöhemmin: ”Mulla on nälkä. Mä haluun evättä!” ”Ei oo mitään eväitä mukana. Just syötiin.” ”NÄLKÄ! HALUU RUSINOITA!” ”Ei ole eväitä. Kiukuttelu ei auta mitään. Kohta nähdään muurahaispesä! Mitähän ne muurahaiset tänään touhuaa?” ”Muulahaset syö evättä! Haluu EVÄTTÄ!” ”—-” ”Haluu rusinaa!!” ”—–” ”Mennään leikkipuittoon!” ”Nyt ei mennä leikkipuistoon, vaan katsomaan muurahaisia.” ”PISSAHÄTÄ!”
Hetkessä eläminen vaihtuu aika nopeasti haavekuvaan siitä, kun ollaan jo turvallisesti takaisin kotona ja lapsukainen päiväunilla.
Korvaukseksi kaikesta tästä rentouttavien kesäpäivien muuttumisesta lapsenkaitsentatyöleiriksi saa tietenkin paljon iloa, rakkautta ja huvitusta, jota ei mikään maailmassa voi korvata (sanovat monet). Lisäksi saa pusuja ja lottovoitolta tuntuvia syliinjuoksuhalauksia, kun kaksivuotias kirmaa kiharat liehuen halki voikukkaniittyjen huutaen ”äiitiii!” (Vähän niin kuin niissä koiranruokamainoksissa – korvaa vain kultainennoutaja lapsella.) Mutta jatkuva kasvatusvastuu on myös raskas. Joka ikisessä uudessa lapsen luomassa kriisitilanteessa on punnittava sekunneissa monta asiaa: miten reagoin, reagoinko mitenkään, mitä lapsi oppii jos nauran/suutun/keskustelen/kiellän nätisti/kiellän rumasti/otan lapsen kainaloon ja lähden. Otetaan esimerkiksi saunareissu uudessa taloyhtiön saunassa.
Ennen saunassa oli rentouttavaa, nyt sen jälkeen on entistä rasittuneempi. Saunaan meno sujuu hienosti: koko perheidylli kasassa jälleen, ja lapsi huutaa innoissaan ”on ihanaa olla nakupelle!” Saunassa kuitenkin alkavat ongelmat. Ongelmia voivat olla esim. se, että saunan ovea ei saa pitää auki (huutokohtaus), että isä on saunassa ja äiti kylpyhuoneessa (lattialle heittäytyminen), että äiti on saunassa ja isä kylpyhuoneessa (sama kuin edellä), tai melkein mikä tahansa muukin asia. Koko saunareissu (korjaus: koko elämä) menee jonkinlaisen ”tiukka ja vastuullinen, silti myötäelävä vanhempi” -roolin vetämiseen. Toisaalta tietysti hauskaa pälätystä ja kikatusta aiheuttavia ilonaiheita voivat olla esim. saunan lattialla istuminen, pillimehun juominen ilman pilliä, veden roiskutus tai vaikka se, että äiti on saunassa ja isä kylpyhuoneessa. Joka tapauksessa rentouttavaa rauhaa saunasta on lapsiperheellisenä turha hakea. Saati sitten se kiuas, jonka läheisyydessä kukaan äiti ei voi totaalisesti rentoutua yhdenkin lapsen ollessa sprinttietäisyydellä…
Kiitollisena voin kuitenkin todeta, että lapsi on puolestaan olemassaolollaan kasvattanut minua: paljon kärsivällisemmäksi, päättäväisemmäksi ja aikuisemmaksi ihmiseksi. Viimeksimainittu ei tosin ole pelkästään hyvä asia, sillä uusiin asioihin heittäytyminen on vaikeutunut ja turvallisuushakuisuus lisääntynyt. Ennen saatoin lähteä yksin työleirille Moldovaan, nyttemmin jo uudentyyppiselle jumppatunnille meno on pienen kynnyksen takana. Tosin tämä saattaa johtua myös lähiöhakuisesta kotirouvailusta.
Kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä tarvitaankin roppakaupalla, sillä lapsen kanssa pienimmästäkin arkipäivän toiminnosta saattaa yhtäkkiä ja täysin varoittamatta syntyä hirveä huuto, touhu ja kalabaliikki. (Se siitä elämän ”rauhoittumisesta”.) Lisäksi kaikkea rutiinista poikeavaa (esim. käynti keskustassa) pitää suunnitella enemmän ja pidemmällä tähtäimellä, sillä asioita (kuten ruokailua ja nukkumista) ei voi niin helposti siirtää tai jättää tekemättä, jolloin oravanpyörän sijaan ollaankin jonkinlaisessa nälkä-pissahätä-kiukkukohtaus-putoamisvaara-myrkytysvaara-pyörässä, jossa ennakointi on kaiken a ja o. Se siitä hetkeen tarttumisesta.
Tämä kaikki nyt on tietysti selvää kaikille normaaleille organisointikykyisille vanhemmille, jotka pyörittävät suurperheen arkea tuosta noin vain vasemmalla kädellä ja kutovat siinä sivussa koko perheelle lapaset. Meikärouvalle lapsiperhe-pyörä kuitenkin tuottaa jatkuvaa päänvaivaa. Silloin saattaa mieli nykyhetken sijaan yllättäen livahtaakin siihen hetkeen, kun aviomiehen kanssa istumme saunan lauteilla sopivasti rupsahtaneina ihan vaan kahdestaan… ja toteamme, että oli se vaan sen arvoista. Kaikkiin gallup-kyselyihin vastaamme tietysti, että elämän paras aika oli se, kun lapset olivat pieniä. Ja nauramme sitten partaamme, kun uusi sukupolvi astuu samaan nalkkiin.
ps. En uskalla edes ajatella, millaista kesänvietto olisi useamman lapsen kanssa… Täällä hieman osviittaa siitä: Leppoisa kotiäitiys (feat. Kotirouvan lapsi)