Kotirouvan opas biletykseen

Kesä alkaa olla jo pitkällä, mutta Alepa ammottaa tyhjyyttään (siis mieskomeuden osalta). Koska Kassaherra on selvästikin kylmästi hylännyt sekä minut, työpaikkansa että teidät arvon romantiikannälkäiset lukijani, olen sortunut etsimään huvituksia muualta. Kaiken kesämammailun ja perheihquilun välissä (josta on turha tässä kertoa, koska kaikkien omat lomakuvat ovat kuitenkin sata kertaa liikuttavampia) olen pyrähtänyt useampaan otteeseen stadin kuumaan yöelämään! Romantiikannälkäiset lukijat huomioonottaen jonkinlainen raportti kesän biletysreissuista lienee tarpeen.

Ensimmäiseksi mainittakoon, että mikään ei ole muuttunut sitten sen, kun viimeksi pääsin kotoa Alepaa kauemmas. Eivät ainakaan miesten iskurepliikit. Jostain syystä nimittäin aina kun joku mies lähestyy minua baarissa, hänen ensimmäinen tai viimeistään toinen kysymyksensä on: ”oot sä muuten sairaanhoitaja?” Tosin variaationa on kuultu myös ”sä oot varmaan lentoemäntä/lastentarhanopettaja?”. Ilmeisesti siis tunnetusti pitelemätön hoivaviettini paistaa minusta kilometrien päähän.

Entisaikaan minun oli valitettavasti tyrmättävä nämä miesten toivepilvilinnat tunnustamalla, että ”ihan oon kuule tämmönen tyhjäätoimittava filosofianopiskelija, jonka pääasiallinen homma on ketjupolttaa tuolla Marian Helmessä ja sättiä mielikuvituksettomien pukumiesten iskurepliikkejä yms. vallitsevan yhteiskunnan epäkohtia.” Siitä olikin sitten mukava jatkaa keskustelua, etenkin jos kyseessä oli pukumies.

Vaan toisin on nyt. Lauantaina kävi taas sellainen uskomaton mäihä, että parikin kiinnostavaa miestä lähestyi minua. (Tämä tapahtuu siksi, että en ole sinkku. Tässä toimii jokin omituinen Murphyn biletyslaki, jonka mukaan kaikki yrittävät aina iskeä varattuja ihmisiä.) Toinen miehistä oli sellainen kitaristin näköinen laiheliini (joka selvästi suutelee hyvin), ja toinen sellainen, jolla oli isot kädet. Lähetinkö heidät bumerangina kotiin häntä koipien välissä? No en todellakaan! Haloo, jotain jännitystä sitä tavallinen kotirouvakin ansaitsee elämäänsä! Kehitin seuraavan, toistaiseksi patentoimattoman ”Kotirouvan seksittömän hauskanpitometodin”.

1. Kun mies kysyy, olenko sairaanhoitaja, naurahdan pehmeästi ja sanoin olevani itse asiassa ihan vain kotirouva. (En missään tapauksessa käytä sanaa kotiäiti, sillä se on paljon epäseksikkäämpää ja saa miehen oitis miettimään, missä kunnossa värkkini mahtaa olla synnytyksen jäljiltä.)

2. Sitten jatkan huokaamalla vähän ja kertomalla, että onhan se mukavaa mutta toisinaan vähän turhauttavaa. Näin miehen päähän rakentuu sekunnin murto-osassa toivepilvilinna pienen seikkailun tarpeessa olevan sievän pikku kotirouvan sekä hänen, pelastavan uroon ympärille.

3. Sitten vain nautiskelemme fantasiasta kaikessa rauhassa siinä n. 500 neliön poreammeella varustetussa luxustoivepilvilinnassa, joka miehen päähän muotoutui sinä aikana, kun heilautin hiuksiani ja annoin stay upin reunan vilahtaa baarijakkaralla. (Kuten huomaatte, olen miesten sielunelämän suvereeni asiantuntija.)

4. About reilun vartin kuluttua sitten otan drinkkini ja poistun linnasta sanomalla, että täytyykin tästä lähteä viihdyttämään aviomiestäni, joka on muuten aika isokokoinen ja jo taksissa tulossa tänne päin. Että heippa vaan ja oli ihana tavata (ps. mulla on neljä lasta ja värkkini on sen mukaisessa kunnossa).

Näin kaikille jää hyvä mieli, sillä kaikki ovat saaneet tuntea itsensä hetken viehättäviksi sekä parhaassa tapauksessa myös nauttineet keskustelusta (jos se on edennyt jonnekin ”ootsä lentoemäntä” -tasolta).

Huomattakoon kuitenkin, että yli puolen tunnin pilvilinnan rakentelu on epäeettistä (etenkin pilkun lähestyessä). Tällöin kun mies tuhlaa hyvää metsästysaikaa tyhjään korttiin, ja joku sinkkuneitokainen voi vastaavasti jäädä vaille treffejä. Tunnustuksen on siis tultava jossain muodossa siinä 15 minuutin kohdalla, jolloin mies saa itse valita kiinnostaako pelkkä jutustelu tai tanssiminen (haha, ihan kuin kukaan normaali mies nytkyttäisi itseään vapaaehtoisesti tanssilattialla ilman toivetta jatkonytkytyksestä privaattiolosuhteissa).

Tietysti yllä kuvatulla tavalla toimin vain, jos minua lähestyvä uros on sellainen, josta olisin sinkkuna kiinnostunut. Päinvastaisessa tilanteessa käytän edelleen sitä filosofianopiskelija-läppää, paitsi että lisään siihen bestseller-väitöskirjan ja orastavan professuurin taiteenfilosofiasta. Se on parasta lääkettä karkottamaan tehokkaasti kaikki huonoitsetuntoiset jargon-konsultit sun muut leijonakoru-maajussit. Suosittelen!

ps. koska nyt kaikki konsultit ja maanviljelijät suuttuivat, niin tarkennettakoon vielä, että kyseessä oli pelkkä kielikuva.