Itsekästä menoa

Meillä ihmisillä on melko vahva taipumus syytellä toisiamme. Ja itseämme (etenkin naisilla). Yleisesti vanhemmuuteen tai lapsettomuuteen liitetty syytös on syytös ”itsekkyydestä”. Tällä syytöksellä voi kätevästi teilata aina haluamansa henkilön, joko lapsia haluavan tai ei-haluavan. Sillä voi myös aina tarpeen vaatiessa masentaa itsensä täydellisesti, teki sitten niin tai näin.

Tahtoisin nyt tässä kertoa teille kaikille pari faktaa näistä (itse)syytöksistä.

1. Et ole itsekäs, jos et halua omia lapsia. Tämä syytös on aina ihmetyttänyt minua. Itsekäs ketä kohtaan? Ei ainakaan lasta kohtaan, sillä syntymätöntä ihmistä ei taatusti haittaa, että hän ei pääse osallistumaan tähän hulluun maailmanmenoon. Häntä kun ei ole olemassa. Ja jos ei ole olemassa, on aika vaikea harmitella että ”onpas tuo nainen itsekäs kun ei synnytä minua”. Itsekäs lapsia haluavaa puolisoa kohtaan? Niin, silloin sinulla on valitettavasti väärä puoliso. Itsekäs isänmaata kohtaan, kun ei tuota uusia kansalaisia? No, tämä oli vitsi. Tässä väestöräjähdyksen ja pakolaistulvien maailmassa kun emme todellakaan tarvitse tänne enää yhtään lisää ihmisiä (paitsi jos satut olemaan suomalaisen rotupuhtauden kannattaja). Ihmisenä voi kasvaa muutenkin kuin lasten kautta.

2. Et ole itsekäs, jos haluat omia lapsia. On totta, että elämä ei välttämättä ole lahja, että ihmisiä on jo liikaa, ja että moni haluaa lapsen vain täydentämään omaa elämäänsä ja tuomaan siihen sisältöä. Lisääntyminen on kuitenkin monille meistä sen verran vahva biologinen perustarve, että sitä vastaan on ”järkiargumentein” turha taistella. Ja silloin on vain parasta uskoa, että elämä on lahja – ja antaa mennä. Niin monta kertaa, kuin siltä tuntuu ja rahkeet riittävät.

3. Et ole itsekäs, jos kerran synnytettyäsi haluat uuden raskauden sijaan mieluummin sijaisvanhemmaksi tai adoptiolapsen ulkomailta. Sitäkin olen kuullut, että mies haluaisi mieluummin biologisia lapsia, ja vihjailee naisen olevan aika itsekäs, kun ei halua panna itseään likoon uudelleen. Kun taas aviomiehen syy haluta mieluummin biologinen lapsi on se, että hänen ei itsensä tarvitsisi taaskaan laittaa asian hyväksi tikkua ristiin (toisin kuin adoptioprosessissa). Ja tällöin voikin kysyä, että kukakohan tässä olikaan se itsekäs osapuoli.

Adoptiossa tosin kannattaa miettiä, päätyykö kuitenkin vain kasvattamaan adoptiojonoja kokonaan lapsettomien parien edellä (joskin hylättyjä lapsia valitettavati riittää loputtomasti). Mutta jos uuden ihmisen synnyttämisen sijaan panee kaiken sen energian jonkun toisen lapsen auttamiseen sijaisvanhempana – siitä huolimatta, että ei saa koskaan lasta omakseen – ollaan mielestäni jo aika kaukana itsekkyydestä. Tosin tällöin jokainen kunnon syyllistyjä-äiti tietenkin alkaa miettiä, että teenkö tätä nyt vain itsekkäästi saadakseni tuntea tekeväni jotain hyvää ja olevani hyvä ihminen. Mutta sitten jääkin enää vain yksi kysymys: SO WHAT?