Kiinnostavia tapahtumia purukalustorintamalla

Lapsukaiselle piti alkuvuodesta varata kolmivuotishammastarkastus, ja samaan syssyyn päätin sitten tarkistuttaa oman kolmekymmentäkolmevuotiaan purukalustoni. Erityispontta antoi se, että oikeassa kulmahampaistossa oli jo pitkään tuntunut jotakin semioutoa.

Tänään koitti tarkastuksen aika. Semioudon vetäytyneen ikenen huomatessaan hammashenkilöstö kävi oitis kiinni oikeaan kulmahampaistooni kuin lääkäri kinkkuun. Lekottelin hetken tyytyväisenä röntgensäteiden lämmössä, ja varsin pian kuulin diagnoosin (joka mielestäni oli niin jännittävä, että ansaitsee oman blogipostauksen.) Takakulmahampaani juuri on jossain vaiheessa haljennut kolmeen osaan ja ollut tulehtunut sellaiset viisi kuukautta. Kuulemma sitä olisi pitänyt särkeä melkoisesti, ja kyllähän joskus ennen joulua muistankin yhden särkylääkkeen napanneeni. Kivun puuttumiseen minulla on tietenkin teoria: synnytyksen aikana aivojeni kipukeskus kerta kaikkiaan ylikuumeni ja räpsähti savuten rikki, josta syystä nykyään hampaan mätänemisen kaltaiset pikkusäryt eivät enää aiheuta noteeraamistoimenpiteitä. Huono puoli tässä yhden aistin menetyksessä on tietysti se, että en tajua esim. hampaan mätänemistä ennen kuin joku viisaampi henkilö kertoo minulle, että ruisleivänpurenta tuntuu oudolta siksi että se sattuu, ja että aivoni mätänevät ja kuolen ellen tee asialle jotain. Toisin sanoen minusta on tullut peräpohjanmaalainen äijänkäppänä, joka kuolee viisikymppisenä ihottumaan koska ei älyä mennä lääkäriin.

Pääuutinen on vielä kertomatta. Ainoa käypä hoito tämänkaltaiseen tilanteeseen on (fanfaarit): HAMPAAN POISTO. Toisin sanoen minusta on hyvää vauhtia tulossa peräpohjanmaalainen äijänkäppänä, jolla on tekarit. Paitsi että yhden hampaan hammasproteesi maksaa kuulemma kelakorvausten jälkeen sellaiset 200-300 €, joka on aikamoinen lovi lompakkoon syrjäytymisuhan alaiselle pienituloisen kansanosan edustajalle kuten minä. Vaan ei hätä ole tämän näköinen: hammaslääkäri lohdutti, että ilman oikeaa takakulmahammastakin tulee vallan hyvin toimeen. (Kunhan muistaa kerran viikossa kaivella irti loveen kerääntyneet leivänmurut, oletan.) Lovi näkyy sitä paitsi vain, jos hymyilen leveästi. Näkyminen ei toki haittaa, päinvastoin: ajattelin lanseerata puuttuvasta takakulmahampaasta uuden seksikkään kasvojenpiirteen, vähän niinkuin rako etuhampaiden välissä a la Madonna.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin innostunut hammasasioideni saamasta jännittävästä käänteestä! Odotan innolla hampaan poistoa (puudutus tuskin tarpeen) sekä uutta persoonallisen individualistista merirosvoprinsessalookiani. Saat sen, mistä luovut, vai miten se oli.