Suuri avajaispäivä ja pianonvirittäjän vierailu
Viikon päätapahtumat:
1. Alepan remontti valmistui
2. Meillä kävi pianonvirittäjä.
Aloitetaan dramaattisten tapahtumien kuvailu päätapahtumasta nro 2: pianonvirittäjän vierailusta.
Nythän on niin, että minulla on tietynlainen historia pianonvirittäjien kanssa. Ainakin aviomieheni mielestä, joka jaksaa virnuilla sen kustannuksella, että kerran, yhden ainokaisen pikku kerran, erehdyin pyytämään pianonvirittäjää treffeille. Ennen kuin naulitsette minuun tuomitsevat katseenne, esitän puolustuksekseni että a) sekavassa vireystilassa tarjosin virittäjälle kahvia ja jotenkin kofeiinin ja miehen läsnäolon yhdistelmästä sekosin täysin äkkiarvaamatta sanoissani niin, että huomasin pyytäneeni häntä kahville toistekin ja b) olin silloin sinkku!
Näistä lieventävistä asianhaaroista huolimatta olen siis saanut kuulla virittäjäsyndroomastani kerran jos toisenkin, siis keskimäärin kerran vuodessa viritäjän saapuessa. Ehkä tähän on syytäkin, sillä kieltämättä menen aina hiukan sekavaan tilaan vieraan miehen saapuessa asuntooni hipelöimään soitintani. Aviomieheni on tilanteesta tietoinen, ja niinpä ennen miehen töihin lähtöä sainkin jälleen kunnon sparrauksen, joka sisälsi hengitysharjoituksia (”pysyt vaan ihan rauhallisena”), paikoillaan istumisharjoituksia (”ei ole syytä ryntäillä edestakaisin ja mennä paniikkitilaan”) sekä kahvinkeittimen katseluharjoituksia (”saako tähän koskea pianonvirittäjän ollessa paikalla?” ”öööö… joo kai… eikun Ei! Vastaus on EI!”) Luojan kiitos että sain aikanaan pidettyä suuni kiinni siitä rekkamiesasiasta, muuten saisin saman sparrauksen joka kerta lähtiessäni ulos kadulle.
Huolellisen harjoittelun tuloksena kaikki sitten sujuikin melko hyvin. Pysyttelin toimenpiteen ajan keittiössä hengitellen rauhallisesti ja litkien kamomillateetä. Vain loppuproseduurien aikana ulko-ovella ratkesin lörpöttelemään hermostuneesti kaikenlaista pianoista ja siitä miten kätevää on että pianonvirittäjä asuu niin lähellä (Minä: ”No mutta sittenhän törmäämmekin varmaan Alepassa, missä itse asiassa taitaakin tänään olla avajaiskahvit, Virittäjä: ”Jaa, taidanpa poiketa” Minä: ”No mutta mekin tästä juuri oltiin menossa samaan suuntaan… eikun EI! Ei missään tapauksessa ainakaan kahvia! Kahvia en ainakaan juo, siis olen itse asiassa vakavasti allerginen kahville, joten pitääkin tästä jatkaa teenkeittoa heihei!” (pam).)
Mutta sitten leppoisampiin tunnelmiin, viikon päätapahtumaan nro 2.: uudistuneen Alepan avajaiset.
Lähikauppamme remontti kestikin onneksi vain kaksi viikkoa ja suuri avajaispäivä koitti tänään. Sain tätä merkittävää tilaisuutta varten puoli tuntia omaa lomaa iltapäivällä, miehen jäädessä vahtimaan omaa ja naapurin lasta. Juhlallisin mielin lähdin kävelemään kohti Alepankulmaa. Jo matkalla vastaan tuli eräs naapuruston koti-isä, joka hänkin oli saanut vapaahetken tätä tapahtumaa varten. Hän oli jo avajaiskahvinsa nauttinut ja oli parhaillaan menossa kotiin vaihtamaan päällysvaatteet ja lakin liittyäkseen uudelleen kakkujonoon. Kiireen vilkkaa kiihdytin askeleitani ehtiäkseni paikalle ennen kuin kahvi, kakku tai ilmapallot pääsevät ikävästi loppumaan. Ja Alepa ei pettänyt: paikalla oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun uutuuttaan kiiltelevät herkkuhyllyt kilpailivat huomiosta lisää kahvia vaativien eläkeläisten ja kakkua kuin viimeistä päivää ahmivien yläkoululaisten kanssa. Siellä sitä sitten juhlittiin oikein olan takaa tuulikaapissa kahvia särpien… oi jospa oisit voinut olla mukana!
Tuliaisiksi toin sekä omalle että naapurin lapselle ilmapallon. Lapset yrittivät piiloutua pusikkoon, mutta nokkelana kotiäitinä paikansin heidät vaivatta napinläpiin sidottujen Alepa-pallojen avulla.
