Tuli vähän semmoinen tunne, että nyt ei enää hyvin pysty. Kun on tää Helsinki ja Suomi ja silleen, mutta on se koko muukin maailma. Niin ostettiin sitten halvat lennot (täällä lähiössä on ihmeen helppo unohtaa tiedostaminen) ja ylihuomenna lähdetään hittoon täältä. Uusi meininki, uudet paikat, uudet ihmiset, uudet puheenaiheet, jotain ihan muuta vaihteeksi! Että heippa vaan kaikki, tästä alkaa elämä!!

Tosin lähdön huumaa hieman nakertaa se, että paluulento on jo kolmen päivän päästä. Olen kuitenkin ottanut sen asenteen, että pienistäkin iloista on otettava kaikki irti. Olen lukenut Wien-matkaoppaita suunnilleen kaksinkertaisen tuntimäärän siihen nähden mitä tulemme viettämään kohteessa. Olen lapsen päiväunien aikana järjestellyt kynsilakkapurkkeja riviin pöydälle ja suunnitellut, mitkä asut sopivat mihinkin sävyyn. Olen fantasioinut itsestäni kulkemassa tukka hulmuten rakastuneena Wienin kaduilla mieheni kanssa, romanttisista illallisista ja wau-efektistä, jonka uusi mekkoni herättää Jenseits-klubilla. Unelmoin cooleista taidegallerioista, nuorten designerien putiikeista, sekä tietenkin siitä, mitä tulee tapahtumaan äänieristetyssa hotellihuoneessamme – no tietenkin nukkumista, nukkumista ja vielä kerran nukkumista aamuisin ilman, että kukaan alkaa hyppiä päällämme kello 6:55. Sillä, kuten ehkä jo arvasittekin: lapsi menee mummolaan!!! Wuhuuuuu!!!!!

Kiitos luojalle mummeista.

Viimeksi olemme olleet ulkomailla pari vuotta sitten, kun lapsi oli vielä rintaruokinnassa. Silloin matkustus onnistui ihan hyvin, ja pääsimme jopa rauhassa ravintolaan syömään iltaisin, sillä kaukaa viisaasti olimme houkutelleet mukaamme lapsen tädin (kiitos luojalle tädeistä). Ikävä kyllä olimme silloin vielä niin väsyneessä vauvavedossa, että tuskin jaksoimme pysytellä hereillä jälkiruokaan asti – mitään huikentelevaa elämää emme siis suoranaisesti viettäneet. Lisäksi kaikki päivät sujuivat luonnollisesti vauvan rytmin mukaan, olin selkeästi äitiroolissa vaikka olinkin ”lomalla”.

Vaan toisin on nyt! Laitamme aurinkolasit päähän ja naamioidumme huolettomaksi NKDI-pariskunnaksi, jota kaikki naperoitaan raahaavat isukit ja äitylit katsovat kadehtien. (No, tiedän kyllä että suojellakseen omaa psyykeään he katsovat meitä säälien ”tyhjää elämäämme”, mutta hahaa, siitäs saavat, huijasimme heitä.) Perillä selkeä suunnitelmamme on priorisoida ne aktiviteetit, jotka arkielämässä ovat jääneet paitsioon eli a) maleksiminen b) tyhjäntoimittaminen. Ehkä, jos oikein energisoidumme, skarppaamme sen verran että etsimme käsiimme pari Mozart-kugelia ja mahdollisesti palan sacherkakkua. Ja näin pidennetyn viikonlopun mittainen seikkailuloma on paketissa.

Hyvää pääsiäistä ja Auf Wiedersehen!