Kuten edellä mainittu, keittiö, kodin sydän, on suvereenia valtakuntaani. Niinpä päätin luontevasti aloittaa uuden kotiäitiyteni toteuttamisen sieltä. Olen jossakin kuullut (hyvä on! Salakuuntelin kerran töistä tullessani Marttaliiton ulkopuolella seisovia kahta pullantuoksuisen näköistä henkilöä), että suunnitelmalliset ja muutenkin kaikin puolin mallikelpoiset kotiäidit suunnittelevat päivän ruoan etukäteen. Eivätkä ainoastaan sillä tavalla etukäteen, että nälän iskiessä ensin tutkivat kaapit löytääkseen jotain keittokelpoista, sen sijaan että suoralta kädeltä tarraavat pakastimessa luuraavaan Dr Öetker -pitsaan. Ehei, kotiäidit suunnittelevat ruokalistan, eivät ainoastaan päivää, vaan jopa VIIKON etukäteen!

Tästä oivalluksesta innostuneena laadin suunnitelman. Apuna käytin muistikuviani niistä ruuista, joita olen meillä joskus syönyt ja jotka eivät ole olleet eineksiä. Olin lopputuloksesta aika ylpeä.

ma: makaronilaatikko (tuttu ja turvallinen valinta alkuun)
to: peruna-lanttu-papuvuoka (juurekset ovat perinteikästä suomalaista ruokaa)
ke: tomaatti-pinaatti-kastike pastalle (hieman kansainvälisyyttä peliin tagliatellen muodossa)
ti: hernekeitto (onko tämä eines, jos sen tekee purkista?)
pe: maissipiirakat ja salaatti (viikonloppua kohti voi hieman keventää ja tankata vitamiineja)
la: linssi-peruna-kasvismuhennos (tässä vaiheessa mies on jo kotona avustamassa)
su: lasagne (ks. yllä.)

Pakko kuitenkin tunnustaa, että maanantain ruoka ei valitettavasti onnistunut aivan suunnitellusti. Huolellisesta suunnittelusta huolimatta ruoka-aika kun hiipi ovelle sen verran yllättäen, että lapsi huusi jo naama punaisena keittiön lattialla KAMUNAA! (=kananmunaa) ennenkuin uuni oli edes päällä. Niinpä ruoka hieman yksinkertaistui. Samantyyppinen efekti kävi myös muiden päivien kohdalla, ja loppujen lopuksi viikon lounaslistamme sai alla esitetyn, hieman pelkistetymmän muodon. Huomautan kuitenkin, että tulin huomaamattani noudattaneeksi jopa Helsingin parhaissa ravintoloissa suosittua sanontaa, jonka mukaan ”yksinkertaiset maut ovat toisinaan (tässä tapauksessa aina) niitä parhaita”. Itse asiassa, ehkä olenkin luontaisesti kulinaarinen nero? (Kysyin tätä mieheltä, ja hän hymyili proteiinipatukkansa takaa. Vaikeneminen lienee myöntymisen merkki.)

Lounaslista a la Kokematon Kotirouva (saa levittää esim. Marttaliiton sivuille)

ma: keitetty kananmuna, keitettyä makaronia jonka sekaan viime minuuteilla heitetty desi soijarouhetta suoraan pussista
ti: raakaa tomaattia, raakaa kesäkurpitsaa, papuja suoraan purkista
ke: raakaa tomaattia, keitettyä makaronia jonka sekaan viime minuuteilla heitetty pussi pakastepinaattia
to: hernekeitto (jes!! suunnitelman mukainen onnistuminen! Kiitos Jalostaja!)
pe: puoli purkkia säilykemaissia ja kurkkua
la: rusinoita ja ruisleipää
su: rusinoita, ruisleipää ja jääkaapista löytyneet maissipurkin jämät

Myönnetään, että viikonloppuna ote alkoi vähän lipsua. Kaikkia teitä, jotka nyt jäitte sydämissänne surkutettelemaan jossain määrin ankeata viikonloppumenyytämme, voin ilokseni informoida, että lauantaina söimme päivällisen ulkona ja sunnuntai-iltana teimme yhdessä sen lasagnen. Tosin olen kyllä periaatteessa sitä mieltä, että rusinoissa on rautaa ja ruisleipä naisen tiellä pitää.

Tarkkaavainen lukija ehkä huomasi, että ruokalistaamme ei sisältynyt lainkaan lihatuotteita. Tämä johtuu tietenkin lahjomattomasta eettisestä paatoksestani. No hyvä on, hyvä on, myönnetään että se saattaa ehkä hieman johtua myös siitä, että rahatilanteemme ei juuri tällä hetkellä ole sieltä parhaasta päästä (mm. ansiokkaan kotiäitiyteni ansiosta) ja papu on tunnetusti halpaa ruokaa. Eli suomeksi sanottuna olemme köyhiä ja syömme köyhien ruokaa ja elämme köyhien maakuopassa kaupungin laitamilla. No ei vaan, asumme kaksiossa ja totta on että edellämainitusta rahasyystä meillä ei ole myöskään autoa, emmekä ole pariin vuoteen lentäneet ulkomaille. Kaikille ystävilleni tietenkin kerron tämän johtuvan lahjomattomasta eettisestä paatoksestamme säästää maapallon resursseja myös tulevalle sukupolvelle ja kaukaisille kansoille. Sitten paistattelen suuren hyvintekijän glooriassa sädekehä ohimoita hiostaen niin, että siinä ei paljon enää etelänmatkoja tarvita.