Kissaihminen
Olen kissaihminen. Pidän eläimistä (paitsi erilaisista pikkukontiaisista) yleensäkin mutta kissat ovat jotain spessua. Niiden katse, tapa liikkua, se luonne. Koska kissoissa on luonnetta. Kissa ei tee käskystä mitään paitsi tulee syömään kun kuulee ruokapussin rapinaa. Käskemättäkin tulee tai aamulla kun menen keittiöön kolme silmäparia tuijottaa minua ilmeellä että ”kröhöm”… Meillä on siis täällä kolme kissaa. Kaksi kollia Osmo ja Oliver sekä prinsessa Hely. Hely on jo 12-vuotias jolla alkaa kuulo olla hieman huonontunut ja kaihi vaivaa oikeaa silmää.
Oliver on minun vauva vaikka onkin jo reilun 10 vuotta hänkin mutta on ominut minut henkilökohtaiseksi emännäkseen ja nukkuu yöt minun vieressä. Osmo nukkuu tiukasti nuorimman tyttäreni vieressä ja itkee jos hän on yön yli poissa. Osmo on kissoistamme ainut joka on tullut meille pentuna.
Aina puhutaan koirien viisaudesta ja siitä miten koirat sitä ja koirat tätä. Epäilemättä, mutta kyllä kissoista löytyy viisautta. Esimerkiksi jos olen ahdistunut tai kipukohtaus päällä Oliver tulee lähelleni. Hän vaistoaa että emännällä ei ole nyt kaikki kohdallaan. Se tuntuu hyvältä ja tassuterapia on mitä parhainta lääkkeetöntä hoitoa niin kipuun kuin ahdistukseenkin. Kissat myös tietävät milloin tietty henkilö on saapumassa. Kun nuorin tyttäreni on tulossa koulusta Osmo istuu nakutettuna ulko-oven vieressä.
Ei se pelkkää alituista onnea ole näiden karvaisten ystävien kanssa. Nimittäin se mielenosoitus jos asiat eivät ole niin kuin pitäisi. Jos kissanvessa ei ole riittävän siisti, ruoka myöhässä, emäntä reissussa yms. Kirjaimellisesti haisevaa vastalausetta tulee.
Viime talvena olin vajaan kolme viikkoa Tunisiassa mieheni luona ja kun tulin kotiin Oliver ei ollut näkevinään minua ja olipa kerran reissuni aikana päiväpeitteelleni tehnyt haisevan koston. Pari päivää otti leppyminen. Hassu kissa.
Toinen asia tämä ulkoilu. Rappukäytävään mennään häntä suorana mutta kun laitetaan valjaat ylle ja lähtisimme ulos oikeasti alkaa kuolleen leikkiminen. Ulkona kävellään muutama askel ja taas levähdys. Jos aikoo meidän kissojen kanssa lenkkeillä kilometrin kannattaa ottaa ainakin itselle eväät mukaan ja aikaa puoli päivää.
Siinä näkyy se kissan luonteen kiehtovuus. Kävelen jos kävelen. Jos en niin sitten en. Jos haluat että mennään nopeammin saat kantaa minut.
Sitten nämä omituiset tavat joita heillä on. Osmon erityinen on se, että mennään lipaston, pöydän tms. päälle jossa mahdollisimman paljon pientä roinaa ja aaah levittäydytään siihen niin että mahdollisimman paljon tavaraa lentää lattialle. Viime yönä Osmo tipautti hamsterinhäkin päälle lipaston päältä kipon jossa oli mun palkintolusikoita. Kauhea paukahdus ja hamsteriraukka tärisi kauhuissaan häkissään.
En osaisi olla ilman näitä karvaisia ystäviä vaikka ne välillä saavatkin minut hulluuden partaalle aiheuttamalla ylimääräistä pyykkiä ja siivousta mutta kauheaa ajatella että joutuisi luopumaan yhdestäkään.
Ne ovat perheenjäseniä. Ne tuntee meidät ja me ollaan opittu niiden metkut. Huomenna lähdemme tyttöjen kanssa hakemaan miestäni lentokentältä ja olemme vuorokauden poissa joten täällä käy sitten joku eläimet hoitamassa ja sitten otamme moitteet vastaan poissaolostamme ja mitä sanoo Oliver kun tulee uusi ihminen talouteen. Veikkaanpa että tulee mustasukkaisuusreaktio emännästä. Sen näemme sitten.
Kissamaisen viehkeää sunnuntaita
Tigermamman
