Pitkän harkinnan jälkeen valvotun yön aamukuuden aivoitukset

Mieli kuplii ja kiikkuu. Elämässä tapahtuu nyt suuri muutos. Aviomieheni saapuu Suomeen. Emme ole nähneet yli viiteen kuukauteen. Hän sai oleskeluluvan maaliskuussa ja sitten iski korona. Olemme olleet videopuheluiden varassa ja välillä on tunteet singahdelleet tulisestikin kun ikävä raastaa ja pinnat kiristyy. Välimeren tulisuus ja savolainen jääräpäisyys ottavat yhteen.

Asun kolmen teini-ikäisen tyttären kanssa ja täällä sitten välillä teiniangstius tulvehtii minun masennuksen ja ahdistuksen sekoittaessa soppaa huolella.

Sairastan siis keskivaikeaa ahdistusoireista masennusta sekä oikeassa kädessä krooninen hermosärky joka tuli hermovauriosta rintasyövän jälkeisessä rinnankorjausleikkauksessa.

Vaikuttaako sekametelisopalta? Sitä se onkin. Ja välillä niin ihanaa. Ilman meidän omaa huumorintajua ei tästä mitään tulisi. Välillä täällä paukkuu ovet mutta useimmiten kuuluu kikatusta ja höpötystä.

Mutta kaipaan aikuista rinnalleni. Kaksi poikaa asuu isällään ja loput lapset ovat jo omissa asunnoissaan ja parisuhteissaan.

On siinä opettelemista meillä kaikilla kun asuntoon saapuu mies, joka kaikella rakkaudella sanottuna sotkee meidän naisten kehittämät huippuunsa hiotut systeemit.

Mutta avoimin mielin. Rakkaus tuo voimaa ja opettelemme elämään monikulttuurisessa perheessä. Sehän on rikkautta. Sitä rahallista rikkautta minulla ei sitten olekaan.

Tää oli mun eka postaus. Toivottavasti ei hyvin sekava kuten otsikosta voisi päätellä!