Asennoidutaanko bloggareihin ennakkoluuloisesti?

Kirjoittaminen ja etenkin laajaa yleisöä keräävän blogin kirjoittaminen käy työstä, mutta ihmiset kuvittelevat mielenkiintoisen julkaisun tekemisen olevan paljon helpompaa, ”kyllä minä osaisin paremmin” – asenne on tuttu näky monilla palstoilla. Onko kyseessä ihan vain periluontoinen kateus vai miksi näkyvyyttä saavia ihmisiä on niin helppo paheksua? Onko elämänsä ajatusten, kokemusten ja itsestään kuvien jakaminen ihmisten mielikuvissa narsismia?

Monta blogia on aloitettu allekirjoittaneen toimesta kuluneen kymmenen vuoden aikana, aina ne ovat päätyneet kuitenkin poistoon syystä, jos toisesta. Jonkinlainen julkaisun jälkeinen morkkis on iskenyt hyvin pian aloittamisen jälkeen. Ajatusten kirjoittaminen julkisesti kai tuo mukanaan pelkoja, sen kautta mahdollisesta leimautumisesta ja negatiivisesta julkisuudesta. Ihailen kuitenkin monia bloggareita ja journalisteja, jonka vuoksi kaipaan osallisuutta siihen kulttuuriin. Omaan vahvoja ajatuksia ja koen tärkeäksi yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen. Toisaalta media on tärkeä kanava myös minulle valokuvaajana ja kevyen hömpän kuluttajana. Rakastan sekä visuaalisesti kauniita kirjoitelmia, että dokumentaarisia kertomuksia. Tähän väliin valokuvauksen ja kirjoittamisen yhdistäminen ajatuksena tuntuu ihan mielettömän hyvältä jutulta.  

Tänään satuin lukemaan hesarista bloggaaja Kaisa Merelästä jutun (The Good Morning – blogi), kommenttiosiota selaillessa kiinnitin huomiota ihmisten negatiivisiin letkautuksiin huomion hakemisesta ja turhasta julkisuudesta. Monien lehtitoimitusten sivuilla on kuitenkin kolumneja, jotka ovat verrattavissa blogeihin. Miksi niin monet suhtautuvat nuivasti juuri bloggareihin?

Kirjoittaminen ja etenkin laajaa yleisöä keräävän blogin kirjoittaminen käy työstä, mutta ihmiset kuvittelevat mielenkiintoisen julkaisun tekemisen olevan paljon helpompaa, ”kyllä minä osaisin paremmin” – asenne on tuttu näky monilla palstoilla. Onko kyseessä ihan vain periluontoinen kateus vai miksi näkyvyyttä saavia ihmisiä on niin helppo paheksua? Onko elämänsä ajatusten, kokemusten ja itsestään kuvien jakaminen ihmisten mielikuvissa narsismia?
 
Olen usein miettinyt myös miten lähimmäiset tai uudet tuttavuudet suhtautuvat ajatusten julkiseen jakamiseen blogissa tai youtube-kanavalla, sellaisista vähän vaikeammistakin aiheista (kuten mielenterveys, sairaudet ja seksuaalisuus). Varsinkin parisuhteessa oleminen ja ihmissuhteista kirjoittaminen on joillekkin vaikeasti sulateltava yhdistelmä. Ehkei kirjoittajasta itsestään, mutta suhteen toisesta osapuolesta. Entäpä mahdollisesta uudesta kumppanista (vaikka omaa elämäänsä ei riepottelisi niin yksityiskohtaisesti, vaan yleismaallisemmin ja maltillisemmin)? Nämä ovat olleet seikkoja, joita olen pohtinut blogiprojektia hautoessa.

Täytän pyöreät kolmekymmentä (30) nyt kesällä, ihmissuhteeni ovat viimeiset vuodet olleet niin solmuisia, että kaipaan tässä hetkessä enemmän yksinäistä mietiskelyä, nautiskelua omasta seurastani ja unelmointia, joka antaa paljon virtaa lähteä toteuttamaan uusia asioita elämässä. Kirjoittaminen tuntuu lohdulliselta ja auttaa keskittymään oleelliseen. Tämä on antanut tuulta purjeisiin bloggauksen suhteen. Tulevissa postauksissani käsittelen aiheita kolmekymppisen naisen näkökulmasta, puhun kauneusihanteista, naiseudesta, sukupuolirooleista ja polariteeteista, minäkuvasta, parisuhdemarkkinoista ja sosiaalisista ilmiöistä.

Itselle pyöreät vuodet muistuttavat, että tähän ikään mennessä ei voi enää jäädä paikalleen miettimään ”mitähän minusta tulee isona” ja odottamaan ritari rohkeaa toteuttamaan kaikki unelmat yhteisestä elämästä, kauniista kodista, perheestä ja ulkomaanmatkoista. On vaan todettava, että kukaan ei ole niitä unelmia toteuttamassa muuta kuin minä itse, en enää odota keneltäkään uhrautumista ja prinsenssan kohtelua. Hyväksyn sen, että elämäni on tullut pisteeseen, jossa ei ole enää aikaa ihmetellä – on vain aikaa toteuttaa itseään ja raivattava tie itseään varten. 
 
Kolmenkymmenen ikävuoden rajapyykin saavuttaminen muistuttaa minua myös kaikista tähän astisista opituista ihmistuntemuksen taidoista, kuin rypyistä rakkaudessa, omasta muuttuvasta identiteetistä ja ylipäätään asennoitumisesta elämän haasteisiin. Läpi vuosien sitä on niin helposti ajautunut elämään muiden ihmisten ehdoilla, sortuen  ”pienentämään itseään” mukautuakseen muiden tarpeisiin, jotta ansaitsisi hyväksyntää. Ajattelin lakata vihdoin uhrautumasta muiden puolesta, etenkin arvostelijoiden –  ja kasvattaa vain paksumman nahan.  

Blogin kirjoittaminen on pyörinyt niin kauan ajatuksissani, että tähän elämäni merkittävään hetkeen päätin vihdoin omistautua kirjoittamiselle, jo ihan sen terapeuttisten vaikutusten vuoksi, ja unohtaa täysin muiden asenneongelmat. Normaalisti olen melkoisen avoin puhumaan tabuistakin aiheista ja se toisinaan saattaa saada ihmisiä varpailleen. Enimmäkseen ulkopuolinen palaute on ollut positiivista, että ”oletpa rohkea, kun kirjoitat tästä aiheesta” tai ”kirjoitat tärkeistä jutuista”. On minua lähestytty jopa kadulla tuntemattomien toimesta, ja tultu kiittelemään tehdyistä kannanotoista muissa somekanavissa.

Facebook-kirjoittelu ei lopulta tarjoa kuitenkaan kovin suurta palkitsevuuden tunnetta, se on alkanut tuntua jotenkin energian hukkaamiselta. Just pointless. Vapaamuotoisena blogikirjoittajana sen energian voi hyötykäyttää ja kohdentaa paremmin itselle tärkeiden asioiden pariin, eikä kommentit huku keskusteluryhmien syövereihin.  Parhaimmassa tapauksessa bloggaaja voi tarjota yksittäiselle lukijalle uusia näkökulmia ja voimauttavia samaistumisen kokemuksia, tai herättää ylipäätään keskustelua tärkeistä aiheista. Mutta eniten kaipaan kuitenkin yhteisöllisyyttä ja tapaa purkaa luovuutta kirjoitettuun muotoon. 
 
Kysymyksiä bloggaajille!
 
Keskustelupalstoilla huomaa usein, että bloggaajia pidetään ns. turhina julkkiksina. Miksi bloggaajien ympärillä vallitsee helposti niin negatiivinen leima? Miten bloggaus ja näkyvyys ovat vaikuttaneet nykyisiin ihmissuhteisiin tai uusien sellaisten luomiseen? Oletko kohdannut ennakkoluuloja vai onko kirjoittaminen tuonut paljon enemmän positiivia asioita elämääsi?