Viikonloppuvieraita

Miten taas on sunnuntai?! Tuntui, että tämä viikonloppu meni hetkessä ohi! Perjantaina Marianne tuli  kyläilemään näille kulmille ja viikonloppu onkin tullut pyörittyä kaupungilla ja lähialueen lenkkipoluilla.

Lauantaiaamuna meren jäälle meno tyssäsi tähän. Ei uskaltanut enää lähteä kokeilemaan onnea!

img_8447.jpg

Kuvia ei sen pahemmin tullut viikonlopulta räpsittyä, hauskaa oli 🙂 Uudet lenkkarit kotiutin puhkikäveltyjen tilalle ja niitä uutukaisia pitäisi pian päästä testaamaan.

Vaan ei vielä tänään, sillä asemalta kotiin kävellessä lumisade yllätti Papun.

wp_000863.jpg

Tiia

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Marimekkoa

Olen aina ihastellut Marimekon kankaita ja kuoseja. Harvoin niitä on kuitenkaan tullut osteltua ja vielä harvemmin kankaat ja kuviot ovat edes sopineet sisustukseen. Silti käyn säännöllisin väliajoin tuijottelemassa kankaita Marimekon nettisivuilta. Kokosin tämän hetkisiä suosikkeja alle. Näistäkään kankaista harva sopisi tänne, mutta ehkä osasta keksii edes jotain pientä 🙂 Muutama hyvä idea on jo tullut!

1. Tilkkutäkkiin iskin kevään uutuuksista ensimmäisenä silmäni. Taitaisi tässä kämpässä toimia parhaiten sohvatyynynä!

marim2.jpg

 

2. Tätä Merimerkit-kuosia haluaisin käyttää vaikka ja missä.

 

marim4..jpg

3. Musta virta erityisesti tässä värissä kelpaisi vaikkapa olohuoneen verhoiksi!

mari6.jpg

4. Siirtolapuutarha on ollut pitkään Top-listojen kärjessä. Kuosi on vain niin iso, että tuosta ei mitään pientä kannata alkaa tihrustaa.

marim3.jpg

5. Tantsu-kankaasta haluaisin makuuhuoneeseen tyynyjä.

tantsu.jpg

Ja viimeisenä Kippo-kangas. Ei sillä, että sitä erityisesti halajaisin, mutta kuinka monelle muulle tuosta kuviosta tulee mieleen ne Ikean muovikulhot pinossa??

marim5.jpg

 

Tiia

P.S. Remontti jatkui tänään ja pitkästä aikaa vietettiin ilta K-raudassa. Joni on tänään tasoittanut vielä keittiön seinää yms yms yms. Minä olen uupunut pelkästä ajatuksesta 😀

 

 

 

Suhteet Sisustus Oma elämä