Kotona vihdoin.

Lopulta sairaalassa vietettiin muutamaa päivää vajaa kaksi kuukautta. Pääsimme kotiutumaan ilman lisähappea sekä nenämahaletkua. Ensimmäisten päivien ajan oli todella outoa totutella siihen, ettei oltu enää kytkettynä valvontamonitoriin. Vauvaa seurasi jatkuvasti todella tarkasti. Ruokaa meni pullosta välillä todella pieniä määriä ja huolestutti saako vauva tarpeeksi ravintoa. Paino kuitenkin jatkoi nousua ja muutaman viikon päästä ruokamäärät kasvoivat selvästi. Stressasin öitä etukäteen, varsinkin sitä kuinka itse uskaltaisin nukkua. Huomasin, että pikkusen kohdalla menettämisen pelko oli jatkuvasti todella vahvasti läsnä. Lopulta päädyimme hommaamaan kätkyt hälyttimen sänkyyn rauhoittamaan omaa mieltä.

kuva12_1.jpg

Ensimmäiset viikot olivat todella rankkoja. Tiesin kyllä jo sairaala-ajalta, että vauva pitää nukkuessaan hyvin persoonallista ääntä. Ääni on jotain kuorsauksen ja örinän välimaastosta. Kotona tuon äänen voimakkuus kuitenkin yllätti. Meni ainakin viikko, ettei öisin juurikaan nukuttu. Syöttöjä oli vielä kolmen tunnin välein sekä päivällä että yöllä. Hoidimme yöt yleensä kahden vuoron periaatteella. Toinen hoiti alkuyön kolmeen asti ja toinen siitä sitten aamuun. Örinää öisin kesti kotiutumisesta noin kaksi kuukautta. Nyt ollaan yöt nukuttu hyvin yhden pysähdyksen taktiikalla.

kuva13_1.jpg

Yöuni on muutenkin muuttunut todella rauhalliseksi ja hyvin huomaa, että vatsavaivat ovat helpottaneet. Vatsantoiminta meillä on ollut ongelmana alusta asti. Pegorionia meni päivittäin neljän kuukauden ikään asti. Vatsaan kertyi ilmaa reilusti ja kotona alku oli yhtä itkua. Vauva rauhoittui nukkumaan vain mahalleen. Yöllä en uskaltanut antaa mahallaan nukkua, vaikka hälytin käytössä onkin. Joten yöt meni valvoessa ja vauvaa kantaessa. Esikoinenkin kysyi muutaman viikon kuluttua, että ettekö nyt oikeasti saa sitä vauvaa hiljenemään. Kun BMF lopetettiin 3,5 kg kohdalla, alkoivat ensin helpottaa ilmavaivat ja sitten vatsakin toimimaan suhteellisen säännöllisesti. Tällä hetkellä vatsa toimii pääsääntöisesti ilman lääkettä.

kuva14_0.jpg

Olin aluksi jopa hieman hysteerinen hygienian kanssa. Olin aluksi vahvasti sitä mieltä, että esikoinen jää kokonaan pois päivähoidosta ja minnekään ei kotoa lähdetä muutamaan kuukauteen. Lopulta tulimme kuitenkin ratkaisuun, jossa esikoinen käy kolmena päivänä viikossa päiväkodissa lyhennetyn päivän. Ensi syksynä esikoulun aloittava tyttö oli itse sitä mieltä, että haluaa leikkimään kavereiden kanssa ja itsekin koin, että vuorovaikutus oman ikäisten kanssa on jo tämän ikäiselle tärkeää. Painotimme tytölle käsienpesun tärkeyttä ja ainakin nyt tähän saakka ollaan ihme kyllä vältytty kaikilta pöpöiltä. Normaalina keväänä päiväkodista on kotiin tuotu uutta flunssaa muutaman viikon välein. Ensimmäiselle reissullekin lähdettiin sitten Itä-Suomeen jo maaliskuun lopulla. Reissu meni hyvin. Pikkumatkustaja nukkui automatkat mennen tullen ja muutenkin kaikki sujui hyvin.

kuva16_0.jpg

Ollaan liikuttu nyt muutenkin kotiympyröissäkin runsaasti. Vauva nukkuu hyvin päiväunet rattaissa lenkkien ajan sekä viihtyy loistavasti kantorepussa. Esikoinen ei aikoinaan repussa viihtynyt yhtään, mutta juniori nukahtaa melkein samantien, kun reppuun nostaa. Itse pidän tyttöä sisälläkin repussa päivittäin, jolloin kotityöt on helppo hoitaa ja silti vauva saa kaipaamaansa läheisyyttä. Havahduin muutama päivä sitten siihen kuinka normaalilta elämä tällä hetkellä vaikuttaa. Viime vuoden syksystä alkukevääseen asti elämä on ollut todella rasittavaa henkisesti. Ei ole uskaltanut juurikaan hengähtää. Nyt on ihana huomata kuinka oma olo alkaa helpottaa. Isoin syyllisyys ja ahdistuneisuus on poistunut. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta ja kaikille siitä, että olemme nyt tässä tilanteessa <3

kuva18.jpg

Hyvinvointi Mieli Lapset

Kun on oikein pieni.

kuva6.jpg

Hannele Huovin runo ”Kun on oikein pieni” saa vieläkin vedet silmiin. En vieläkään osaa päättää onko se kaunis ja lohdullinen vai äärimmäisen surullinen. Luin sitä moneen otteeseen sairaalajakson aikana ja mielestäni se sopi tilanteeseen hyvin. Pääsimme siis jatkohoitoon Jorviin ennen joulua. Kävimme tutustumassa osastoon ennen varsinaista siirtoa. Lastenklinikalla meillä oli vielä hoitopalaveri hoitajan ja lääkärin kanssa, missä käytiin läpi jo tapahtuneet asiat ja mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tutustumisen jälkeen omaa mielenrauhaa alkoi jäytämään tieto, että pieni joutuu olemaan huoneessa ilman jatkuvaa valvontaa. Hänet on tietenkin kytketty valvontamonitoreihin ja joku tulee paikalle, jos jokin hätä on. Mutta silti. Muuttopäivänä menimme valmiiksi jo odottamaan osastolle pikkuista. Siirtopäivät ovat kuulemma aina rankkoja ja sen vuoksi annettiin pienen vain levätä tämä päivä. Isoin muutos heti alkuun oli pääsy avosänkyyn pois keskoskaapista. Sängyn päällä oli vielä alkuun lämpösäteilijä, jottei muutos olisi liian raju. Kun osastolle oltiin kotiuduttu, tuli itselle olo, että kaikki menee varmasti yhtä hyvin kuin aiemminkin.

kuva5.jpg

Heti seuraavana päivänä pääsimme jo harjoittelemaan pullosta syömistä. Tähän asti kaikki ravinto oli mennyt nenämahaletkun kautta. Jatkossakin suurin osa ravinnosta meni sitä kautta, mutta koko ajan voimien lisääntyessä pyrittiin siihen, että mahdollisimman paljon syö ruokaa itse. Myös imetystä ruvettiin harjoittelemaan, mutta kovasta yrityksestä ja ohjauksesta huolimatta homma ei lähtenyt vielä rullaamaan, joten jatkoin pumppaamista. Imetin esikoista, joten toiveena oli, että saisin imetettyä häntäkin.Tytön vahvistuessa ryhdyttiin vähentämään lisähappea vähän kerrallaan ja pitämään taukoja. Tauot ajoitettiin yleensä kenguruhoidon yhteyteen ja oli ihana pitää vauvaa sylissä ilman suhisevia letkuja. Vauvan hoito alkoi myös muistuttaa enemmän täysiaikaisen vauvan hoitoa. Pääsimme pesemään pyllyä lavuaariin ja lappupesuja tehtiin enää harvoin vuoteessa. Vauvan käsittely oli vieläkin hieman pelottavaa pienen koon takia. Mutta nopeasti siihen tottui ja uskalsi jo itsenäisesti nostella vauvaa sängystä syliin ja hoitaa pesut. Silmälääkärinkontrollit sekä aivojen ultratutkimukset jatkuivat samalla tavalla kuin Lastenklinikallakin. Joka kerta oli ihana kuulla, ettei mitään huolestuttavaa löytynyt.

kuva8.jpg

kuva9.jpg

Kotona esikoinen odotti jo malttamattomana pikkusiskoa kotiin. Influenssasulku tuli osastolle joulua ennen ja sen jälkeen ei vauvaa päässyt vieraat katsomaan. Paino nousi hyvin ja pikkuhiljaa ryhdyttiin jo odottamaan kotiutumista. Vihdoin uskalsi jo ostaa sängyn ja muut vauvan tarvikkeet kotiin. Kaikki hankinnat oli vielä tekemättä, muutamia vaatteita vain ostettu. Itselleni oli alusta asti tärkeää pukea vauva omiin vaatteisiin jo osastolla ollessa. Pieniä asioita, mutta siinä ympäristössä ne tuntuivat isolta, tuli jotenkin kotoisampi olo. Oli ihana huomata, että yhtäkkiä koon 42 body ei enää pyörinytkään päällä vaan pikkuinen alkoi jo täyttämään sitä. Lopulta ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen lääkäri alkoi puhua kotiin pääsystä. Vaikka ajatus tuntui toisaalta äärimmäisen pelottavalta, niin silti sitä hetkeä oli odotettu kauan.

kuva10.jpg

kuva11.jpg

Perhe Lapset Vanhemmuus