Etääntyneiden ihmisten maa

Kävin pari shindossa. Siellä venyteltiin toiseen tukeutuen. Eteenpäin kurottaessa peput olivat vastakkain ja kaverin naama irvisti jalkojen välistä. Jokaiseen liikkeeseen välittyi lämpöä parin ruumiista. Vetäjä tarjoutui rapsuttelemaan kipeitä lihaksia venytyksien välillä. Shindo huoneessa suomalainen oman tilan tarve oli unohdettu ja kosketuksesta tuli sallittua.

Miltä se tuntui?

Rehellisesti: vaivaannuttavalta. 

 Katsoessani iltaisin netflixistä lähes dokumenteista meneviä telenovia, päähenkilö neidon murtaessa sydämensä, tämä rientää äitinsä/siskonsa/ystävänsä luokse ja käpertyy tämän syliin itkemään. Saattaa jopa ryömiä keskellä yötä lusikkaan. Katsoessani se näyttää aina mukavalta ja lämpimältä, en kuitenkaan voi kieltää tuntevani oloani etäiseksi moista käyttäytymistä kohtaan. Toki koen tarvetta olla hyvä ystävä. Kylään saa tulla, vaikka keskellä yötä, mutta se vieraspatja on maksettu syystä. 

SAM_3719.JPG

Asiasta toiseen, pyöräilin eräs päivä liikennesääntöjen mukaisesti autotiellä. Takaani tuli eräs malttamaton autoilija, joka kurvasi ohitseni, jotta pääsisi eteeni odottamaan punaisten valojen vaihtumista. Housuni roiskuneen loskan värjääminä talutin pyöräni samaisen autoilija edestä jalankulkijoiden vihreisiin valoihin. Kertoessani tapahtumaa kavereilleni keskustelu meni jotakuinkin näin:

”Näytitkö ees keskaria”

”Emmä jaksanut”

”Niin”

Autoilija oli juuri liannut housuni, joita en päässyt vaihtamaan koko päivänä, enkä jaksanut edes osoittaa turhautumistani. 

Vahvasti yleistäen olemme siis todella kaamoksen keskellä asuva konfliktien pelossa tunteensa patoava kosketuskammoinen kansa. Onko siis ihmekään, että masennustilastomme hipovat huippuaan?

Palailen kirjottaamaan taas ensiviikolla, jos muistan. Sitä odotellessa muistakaa nauttia lumesta!

puheenaiheet ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *