Homouden henki, väisty!

Heinäkuussa 2021 Suomessa julkaistiin Ehjänä syntynyt -loppu eheytyshoidoille -kansalaisaloite. Eheytyshoidot ovat hengellistä väkivaltaa, jossa yhteisön jäsen pyritään muuttamaan cis-heteroksi rukouksen ja terapian avulla. Eheytyminen on tärkeää, koska eheytyspiireissä tulkitaan Raamattua niin, että ainoa oikea tapa toteuttaa seksuaalisuutta on miehen ja naisen välillä eikä ihminen Jumalan kuvana voi olla väärässä kehossa.

Helvetin pelko

Areenan Takaisin Pasilaan -podcastissa (31.8.2021) haastatellaan 25-vuotiasta Johannesta, jota eheytettiin useita vuosia teini-iässä. Johannes kertoo, että häntä ei painostettu eheytymään, vaan tarve sille pohjautui opetukseen siitä, että homoseksi on syntiä. Tästä seurasi hänelle valtava halu muuttua, koska helvetin pelko oli niin suuri.

Eheytys voi olla rukoilemista, terapiaa, vertaistukea tai näiden yhdistelmää. Homouden henkeä voidaan ajaa pois huutamalla Jeesuksen nimessä demoneja ulos ihmisestä. Rukoillessa voidaan puhua kielillä. Ehkä demonit ymmärtävät vieraita kieliä paremmin?

Tarvitsetko eheytystä?

Xena: Fudamentalistiuskovaiseen perheeseen syntyneenä tunnistan Johanneksen kertoman opetuksen. En edes tiedä, milloin opin, että homoseksuaalisuuttaan ei saa toteuttaa. Se oli aina ja kaikkialla puheiden sivujuonteena. Muistan lapsena kuunnelleeni, kuinka mummi itku silmässä selitti äidilleni, kuinka ”sekin nuori mies on sellainen”. Tietyt paheksuvat äänenpainot kertoivat enemmän kuin sanat, koska suoraan näistä asioista puhuttiin vasta teini-ikäisille. Omaksuin tietenkin tämän kaiken ja toistin sitä totena, kunnes teininä aloin miettiä omaa suuntautuneisuuttani.

Yritin muistella, olenko koskaan kuullut eheytyshoidoista seurakuntayhteyksissä. En saa mieleen mitään yksittäistä tapausta, mutta ehkä minulla oli vähän sellainen käsitys, että homous voi olla sairaus, ja parannettavissa siinä missä vaikka reuma tai masennus. Eheyttäjien mukaan homous on  psykososiaalinen kehityshäiriö. Äitini esimerkiksi pohti kuullessaan homoudestani, onko minulla ollut jotenkin traumaattinen lapsuus. Ehkä hän ajatteli, että eheytysterapia korjaisi ongelmani ja minusta tulisi taas kunnon hetero.

Älä ajattele homoseksiä

Leia: Itse tulin mukaan seurakuntakuvioihin vasta teini-iässä. Sitä ennen en ollut kuullut koskaan, että jonkun mielestä homoseksuaalisuudessa olisi varsinaisesti jotain pahaa, syntisyydestä nyt puhumattakaan. Toki esimerkiksi koulumaailmassa esiintyi homoksi haukkumista, mutta nuortenlehdissä homous tuotiin esiin luonnollisena ja normaalina asiana. Seurakunnassa kuitenkin tuli hyvin pian selväksi, että vain miehen ja naisen välinen avioliitto on ainoa oikea tapa toteuttaa seksuaalisuutta.

Vaikka asiaa ei aina suoraan saarnapöntöstä julistettu, se tuli ilmi kahvipöytäkeskusteluissa ja tavassa puhua seksuaalivähemmistöistä. Esimerkiksi vanhempia, joiden lapsi paljastui homoksi, säälittiin heidän kovan kohtalonsa vuoksi. Usein saarnoissa korostettiin, kuinka tärkeää on, ettei uskovainen mukaudu tämän maailman menoon, jossa ”kaikkea pitäisi suvaita”. Homoseksuaaliset ajatukset eivät ehkä vielä ihan olleet syntiä, mutta homoseksuaalisuuden ”toteuttaminen” (=avoimesti homona eläminen ja erityisesti homoseksin harjoittaminen) olivat todella paheksuttavia ja Jumalan tahdon vastaisia asioita. Kerran raamattupiirissä keskusteltiin homoseksuaalisuudesta Raamatun pohjalta. Eräs piiriin osallistuneista vanhemmista rouvista puuskahti paheksuvasti, että mitenhän ne homot oikein tekee SEN. Tähän toinen rouva tuumasi, että ehkä on parempi olla ajattelematta sellaista.

Eheyttämisestä eheytyneet

Netflixin dokumenttielokuva Pray Away kertoo yhdysvaltalaisesta ex-gay-liikkeestä. Dokumentti alkaa, kun entinen transsukupuolinen mies kulkee kaduilla kertomassa ihmisille eheytymisestään ja kertomassa ihmeitä tekevästä Jumalasta. Seuraavaksi äänen saavat ex-ex-gayt eli aiemmin eheytyshoitojen piirissä toimineet ihmiset. Oltuaan enemmän tai vähemmän aikaa mukana liikkeessä, he alkoivat ajatella asioista toisin, totesivat eheytyksen olevan tehotonta tai jopa vaarallista. He ovat myöhemmin hyväksyneet oman seksuaali-identiteettinsä.

Dokumentti on kovin surullinen kuvaus siitä, miten Jumalan nimissä tehdään älyttömyyksiä, loukataan ihmisiä ja ihmisarvoa. Kun muut ovat jättäneet eheytysliikkeen, entinen transihminen jatkaa kulkemistaan kaduilla. Niin kauan kuin homofobiaa on olemassa, niin kauan tehtäneen eheytystäkin, jossain muodossa, vaikka sitten salaa.

Vielä ehdit vaikuttaa. Allekirjoita kansalaisaloite. Kiitos. ❤️

Teksti Leia & Xena, kuva Jon Tyson/ Unsplash

puheenaiheet podcastit tasa-arvo leffat-ja-sarjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *