Jos lukijoille ei ole vielä käynyt ilmi, me molemmat pidämme lukemisesta. 🙂 Automatkoilla kuuntelemme paljon äänikirjoja, tai jos kiinnostava kirja ei ole kuunneltavissa, luemme sitä vuoronperään ääneen. Sukupuoleen katsomatta on yksi syksyn mittaan yhdessä luetuista kirjoista.

Sukupuolen moninaisuus on ehkä valtaväestölle tuoreempi asia kuin seksuaalinen suuntautuneisuus. Toki kautta historian tiedetään olleen ihmisiä, jotka ovat ylittäneet sukupuolirajoja. Osaa heistä on pidetty kylähulluina, osa on tuomittu rikoksesta.

Oma ymmärrykseni sukupuolen moninaisuuteen on kehittynyt hiljalleen, ensin sanaston oppimisen ja sitten oikeiden ihmisten oikeiden kertomuksien myötä. Tässä aihealueessa liikun vähän vierailla vesillä, mutta rohkenen silti kirjoittaa, koska sateenkaaren alla on muutakin kuin seksuaalinen suuntautuminen. Jos jumitaan vaan siihen, kenestä kukin tykkää, tipahtaa LGBTQIA+-lyhenteestä aika monta kirjainta pois.

Susi Nousiainen on kuvataiteilija, kirjoittaja, transtaustainen mies ja isä. Hän on kertonut sukupuolenkorjausprosessistaan avoimesti ja pitänyt blogia sateenkaariperheen elämästä. Tässä kirjassa hän käsittelee moninaisuutta monella tavalla ja konkreettisin esimerkein sekä omasta että haastateltujen näkökulmasta.

Kirjan alussa pohjustetaan aihetta sukupuolisanastolla ja käsitellään sukupuolirooleja ja identiteettiä. ”Sukupuoli on yksittäinen ominaisuus, joka leikkaa sekä oman kehollisuuden että sosiaalisen elämän läpi. Siksi sen voidaan ajatella olevan valtavan painokas osa yksilön identiteetin palapeliä.”

Tällaista on olla sukupuolivähemmistössä
Toisessa osassa Nousiainen kertoo, millaista vähemmistöön kuuluminen on käytännössä. Hän käsittelee kaapissa oloa ja puhuu myös vähemmistöstressistä, josta mekin olemme blogissa käsitelleet, joskin seksuaalivähemmistön näkökulmasta.

”Yleinen sukupuolen moninaisuuden hyväksyminen ei voi olla vähemmistöihin itse kuuluvien ihmisten henkilökohtainen työsavotta. Tarvitaan juuri niitä sivullisia, jotka astuvat esiin ja sanovat, että on aika neuvotella uudistetut pelisäännöt.”

Miten kohdata toinen?
Kirjan kolmas osa Kohtaaminen on minusta ehkä parasta antia. Lukija saa tästä käytännön vinkkejä miten kohdata ihmisiä ilman oletuksia ja ennakkoluuloja. Kirja haastaa lukijan pohtimaan,  miten hän reagoisi erilaisissa tilanteissa.

”Nähdyksi tuleminen vaatii pysähtymistä, mikä ei ole aina helpointa tässä ajassa; kohtaamista ei ole toiseen katsominen, vaan läsnäolo toisen kanssa samassa tilassa. Toisen näkeminen sellaisena kuin tämä on vertautuu hyväksymiseen: hyväksymistä ei ole se, että sanoo hyväksyvänsä toisen, vaan se, että kaikki tietävät ettei hyväksymistä tarvitse erikseen sanoa ääneen.”

Eteenpäin
Kirjan viimeinen osa visioi muun muassa sitä, millaisia järjestelyjä ja muutoksia yhteiskunnassa tarvitaan, että päästään kunnioittavaan monimuotoisuuteen. Aivan samalla tavalla kuin pyörätuoleja käyttäville tehdään ramppeja ja poistetaan kynnyksiä, sukupuolivähemmistöt tarvitsevat turvallista tilaa olla omia itsejään, jotta he voivat osallistua tasavertaisina yhteiskunnan toimintaan. Sen luominen lähtee usein siitä, että kuunnellaan ihmistä ja hänen tarinaansa.

Kirjan alkusanojen loppu kiteyttää minusta hyvin, mihin kirja tähtää: ”Toistaiseksi sukupuolivähemmistöön kuuluvalle ihmiselle on tarkoituksenmukaista sanoa erikseen, että hyväksyy tämän. /—/ Haluan kuitenkin olla rakentamassa sellaista maailmaa, jossa tätä hyväksymistä ei tarvitse enää sanoa ääneen, koska siitä on tullut itsestäänselvyys.”

Suosittelen kirjaa heille, jotka kohtaavat elämässään muita ihmisiä. Omien stereotypisten ajatusten haastaminen tekee vain hyvää, ja kirjasta voi saada ajatuksia kohdata mitä tahansa vähemmistöjä. Vanhemmat voisivat saada tästä eväitä kohdata sateenkaarinuortaan, mutta aivan yhtä lailla vanhustyötä tekevä sote-ihminen hyötyy kirjan annista.

Sukupuoleen katsomatta – Kuinka kohdata moninaisuus. Atena Kustannus, 2020.

Teksti Xena, kuva kustantajan sivuilta