Vastuulliseen monikulttuuriseen liittoon eivät kuulu lapset

Koska olen ollut nuoresta saakka kiinnostunut kulttuureista ja kielistä, yksi omista pakofantasioistani on liittynyt monikulttuurisiin suhteisiin. Minusta on ollut kutkuttavaa pyöritellä ajatusta rakastumisesta ulkomaalaiseen, vieraaseen kulttuuriin muuttamisesta, kulttuurin omaksumisesta ja kielen sujuvaksi oppimisesta.

Monikulttuuristen avioliittojen todellisuus on kuitenkin karu. Ne purkautuvat usein, paljon useammin kuin yksikulttuuriset suhteet. Jotkut liitot onnistuvat todennäköisemmin kuin toiset. Onnistumista määrittävinä muuttujina ovat mm. puolisoiden koulutus- ja tulotaso, puolisoiden lähtökulttuurit, kielen oppiminen ja muuton suunta eli se, muuttaako nainen miehen kotimaahan vai mies naisen kotimaahan (homoparien tilanteesta en tiedä).

Kun olen yrittänyt eläytyä monikulttuurisen avioliiton todellisuuteen, usein mieleeni tullut ajatus on ollut se, mihin minut haudattaisiin. Vaikka en usko tuonpuoleiseen, niin jostain syystä ajatus, että elottoman kroppani päälle mätettäisiin venäläistä multaa, on tuntunut hankalalta. Tunne on irrationaalinen, mutta kaikessa irrationaalisuudessaankin tunteet ovat totta. Niillä on merkitys faktuaalisesta totuusarvosta riippumatta.

Löysin sivuston, jolle on listattu monikulttuurisen liiton haasteita. Minulle suurimmat sopeutumisen haasteet liittyisivät todennäköisesti kieleen ja vierauden tunteeseen.

Sujuva kielitaito ei tarkoita sujuvaa kielen tunnetaitoa. Kuinka aidosti ronskia puhetta sängyssä toivovalle vaimolle voi puhua ronskeja vieraalla kielellä? Kuinka sanoihin osaa liittää saman latauksen kuin suomeksi ladellessa? Tuskin mitenkään. Käännetyt ronskiudet taas ovat falskeja, pintaa. Viha, rakkaus, hellyys, leikittely, kielellinen huumori. Miten?

Toinen ongelmani liittyisi siihen, että aikuisiällä tapahtunut täydellinen sopeutuminen olisi vain täydellinen sopeutuminen. Sopeutuminen ei tarkoita samaa kuin oma. Sujuva sukkelointi vieraassa kulttuurissa ei tarkoita täysin avointa ja mutkatonta tunnesuhdetta vieraaseen kulttuuriin. Tästäkin ongelmasta listassa mainitaan.

Käytännön ongelmat saattavat tuntua pieniltä, mutta jos ne kuormittavat mieltä, voivat ne helposti tuhota koko liiton. Jos liitossa ei esimerkiksi koskaan ole omaa lomaa vaan loma täytyy pyhittää joko omille vanhemmille tai appivanhemmille, saattaa alkaa tuntua siltä, että elämää ei elä itselleen vaan läheisilleen.

Linkatun jutun kommenteissa joku kysyy, mitä tapahtuu lapsille, jos eroamme. Minusta ongelma kannattaisi ratkaista jo etukäteen. Jos tahtoo monikulttuurisen avioliiton, niin sitten ei tahdo lapsia. Jos tahtoo lapsia, niin sitten täytyy luopua monikulttuurisesta liitosta. Ajatus, että rakkaus ja elämä kantavat, käytännössä tarkoittaa, että eron koittaessa joku joutuu kärsimään. Kärsijänä on jompi kumpi puolisoista tai lapset, jotka menettävät toisen vanhempansa. Ja vaikka vieraaseen maahan muuttanut puoliso jäisikin asumaan lasten lähelle, on ratkaisu kohtuuton, jos hän kaipaa rakkauden raunioilta takaisin kotiin.

Varovaisesti! Rakkaus ja monikulttuurisen elämän alun viehätys virittävät petollisen ansan. Vastuullisen aikuisen täytyy valmistautua sen laukeamiseen. Luottaminen monikulttuurisen suhteen kantavuuteen ei kannata. Se on vastuuttomuutta.

suhteet rakkaus seksi ystavat-ja-perhe

Vihreiden Fatim Diarra kertoi loukkaavan vitsin, mutta perusongelma vihreille ei ole itse vitsi

Vihreiden Fatim Diarra kertoi loukkaavan vitsin

”Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ainoa syy sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua.”

Loukkaava vitsi herätti närkästystä, jota vastaan Diarra puolustautui vetoamalla mustaan huumoriin. Ja sitähän se oli, heitto, jolla voitaisiin naurattaa omaa porukkaa pienessä piirissä. Samaan vetosi puheenjohtaja Aalto, huumoriin.

Luulisi kuitenkin nuoren koulutetun naisen oppineen mm. persujen toilailuista, että huumori on huono selitys. Niin ikään kuvittelisi, että ammattipoliittikon statuksella ratsastava ihminen ymmärtäisi, että varsin suuressa someyhteisössä tokaistu epäkorrekti vitsi ei jää ryhmän rajojen sisälle.

Perusongelma vihreiden näkökulmasta Diarran vitsissä on kuitenkin se, että monet – sekä vihreät että muiden puolueiden edustajat – kokevat vitsin heijastelevan kaupunkilaisvihreiden todellisia asenteita. Diarra ei olisi kertonut vitsiä, jos hän olisi intuitiivisesti pelännyt ryhmän tuomiota. Hän ei kuitenkaan pelännyt, pikemminkin kai ajatteli ryhmäläisten yhtyvän maalaisille irvailuun. Vitsi oli sitä vähän parempaa vihapuhetta, jota saa viserrellä, kun vitsin kertoja kuuluu oikeaan poliittiseen ryhmään ja kun vitsin kohde on oikea.

Maaseudun vihreitä harmittaa. He ovat kertoneet harmituksestaan somessa. Taistelu maaseudun luutuneita asenteita vastaan on kovaa työtä, joka vaatii paksun nahan ja paljon pitkäjänteisyyttä. Kun omassa kuplassaan kelluva erilaisuutta ja moninaisuutta väheksyvä kaupunkilaistyttö mitätöi syrjäseudulla tehdystä työstä merkittävän osan yhdellä pulautuksella, tunteet kiristyvät.

Todelliset asenteet tuppaavat nousemaan ajan myötä esiin. Puheet pääkaupunkikeskeisistä taloudellisesti hyväosaisista soijalattevihreistä, joille hyvepuhe on vain puhetta ilman sisältöä, tuskin ovat tuulesta temmattuja. Siitä kertoo sekin, että Helsingin vihreät suostuivat kokoomuksen johdolla veroäyrin laskuun. Samat vihreät, jotka puhuvat oikeudenmukaisuuden puolesta ja puheissaan tahtovat kaikille kaikkea mahdollista hyvää, tekivät ratkaisun, jolla jaettavan hyvän määrä pienenee. 

Kun vihreistä on tullut koulutettujen kaupunkilaisten feministinen ryhmä, joka tahtoo talouskasvua ja sen suomaa hyvää sen sijaan että se vaalisi köyhyyttä, joka johtaisi puolueen alkuperäisten arvojen lähteille eli luonnonsuojeluun, niin miksi ryhmä ei luopuisi nimestään ja olisi rohkeasti sitä mitä se jo nyt käytännössä on? Silloin puoluekentälle avautuisi tilaa todelliselle vihreälle aatteelle, joka ei yrittäisi sekä syödä että säästää kakkua vaan joka pystyisi nostamaan vaaliteemakseen luonnon itseisarvon ja asettamaan sen ihmisen hyvinvoinnin edelle.

kulttuuri suosittelen uutiset-ja-yhteiskunta tyo