Koska olen ollut nuoresta saakka kiinnostunut kulttuureista ja kielistä, yksi omista pakofantasioistani on liittynyt monikulttuurisiin suhteisiin. Minusta on ollut kutkuttavaa pyöritellä ajatusta rakastumisesta ulkomaalaiseen, vieraaseen kulttuuriin muuttamisesta, kulttuurin omaksumisesta ja kielen sujuvaksi oppimisesta.

Monikulttuuristen avioliittojen todellisuus on kuitenkin karu. Ne purkautuvat usein, paljon useammin kuin yksikulttuuriset suhteet. Jotkut liitot onnistuvat todennäköisemmin kuin toiset. Onnistumista määrittävinä muuttujina ovat mm. puolisoiden koulutus- ja tulotaso, puolisoiden lähtökulttuurit, kielen oppiminen ja muuton suunta eli se, muuttaako nainen miehen kotimaahan vai mies naisen kotimaahan (homoparien tilanteesta en tiedä).

Kun olen yrittänyt eläytyä monikulttuurisen avioliiton todellisuuteen, usein mieleeni tullut ajatus on ollut se, mihin minut haudattaisiin. Vaikka en usko tuonpuoleiseen, niin jostain syystä ajatus, että elottoman kroppani päälle mätettäisiin venäläistä multaa, on tuntunut hankalalta. Tunne on irrationaalinen, mutta kaikessa irrationaalisuudessaankin tunteet ovat totta. Niillä on merkitys faktuaalisesta totuusarvosta riippumatta.

Löysin sivuston, jolle on listattu monikulttuurisen liiton haasteita. Minulle suurimmat sopeutumisen haasteet liittyisivät todennäköisesti kieleen ja vierauden tunteeseen.

Sujuva kielitaito ei tarkoita sujuvaa kielen tunnetaitoa. Kuinka aidosti ronskia puhetta sängyssä toivovalle vaimolle voi puhua ronskeja vieraalla kielellä? Kuinka sanoihin osaa liittää saman latauksen kuin suomeksi ladellessa? Tuskin mitenkään. Käännetyt ronskiudet taas ovat falskeja, pintaa. Viha, rakkaus, hellyys, leikittely, kielellinen huumori. Miten?

Toinen ongelmani liittyisi siihen, että aikuisiällä tapahtunut täydellinen sopeutuminen olisi vain täydellinen sopeutuminen. Sopeutuminen ei tarkoita samaa kuin oma. Sujuva sukkelointi vieraassa kulttuurissa ei tarkoita täysin avointa ja mutkatonta tunnesuhdetta vieraaseen kulttuuriin. Tästäkin ongelmasta listassa mainitaan.

Käytännön ongelmat saattavat tuntua pieniltä, mutta jos ne kuormittavat mieltä, voivat ne helposti tuhota koko liiton. Jos liitossa ei esimerkiksi koskaan ole omaa lomaa vaan loma täytyy pyhittää joko omille vanhemmille tai appivanhemmille, saattaa alkaa tuntua siltä, että elämää ei elä itselleen vaan läheisilleen.

Linkatun jutun kommenteissa joku kysyy, mitä tapahtuu lapsille, jos eroamme. Minusta ongelma kannattaisi ratkaista jo etukäteen. Jos tahtoo monikulttuurisen avioliiton, niin sitten ei tahdo lapsia. Jos tahtoo lapsia, niin sitten täytyy luopua monikulttuurisesta liitosta. Ajatus, että rakkaus ja elämä kantavat, käytännössä tarkoittaa, että eron koittaessa joku joutuu kärsimään. Kärsijänä on jompi kumpi puolisoista tai lapset, jotka menettävät toisen vanhempansa. Ja vaikka vieraaseen maahan muuttanut puoliso jäisikin asumaan lasten lähelle, on ratkaisu kohtuuton, jos hän kaipaa rakkauden raunioilta takaisin kotiin.

Varovaisesti! Rakkaus ja monikulttuurisen elämän alun viehätys virittävät petollisen ansan. Vastuullisen aikuisen täytyy valmistautua sen laukeamiseen. Luottaminen monikulttuurisen suhteen kantavuuteen ei kannata. Se on vastuuttomuutta.