69-vuotias Sauli lienee tolkun mies, ihminen, joka kantaa vastuunsa ja pyrkii rakentamaan lapseensa läheisen ja tukevan suhteen. Siinä ongelma piileekin. Kun lapsi perustaa merkittävän osan turvallisuudentunteestaan ja elämänsä pysyvyydestä isänsä varaan, niin tuntuu kohtuuttomalta, jos tämä katoaa lapsen elämästä liian varhain kuoleman tai älyllisen toimintakyvyn vievän sairauden vuoksi. 

Presidenttiparin resurssit ovat suuret. Isän mahdollista kuolemaa pystytään paikkaamaan rahaa käyttämällä, mutta kun kysymys on vanhemman ja lapsen välisestä kiintymyssuhteesta, rahan voima on rajallinen. Lapsi elää tunteesta, ei materiasta.

Netissä Saulin valintaa puolustellaan nostamalla esiin yksinhuoltajuus. Tällainen puolustelu unohtaa sen, että yksinhuoltajan lapsella ei aina ole isään kehittynyttä kiintymyssuhdetta, jonka hän voisi menettää. Toiseksi on huomioitava, että huonoilla kohtaloilla on kehnoa perustella uusi huono kohtalo.

Toinen iäkkään isän isyyttä puolusteleva argumentti on, että elämässä voi sattua mitä vain. Niin tietenkin voi, mutta tilastot puhuvat puolestaan. Nuorena kuollaan tai menetetään toimintakyky paljon harvemmin kuin vanhana.

Uutisen vastaanotosta sen verran, että Saulin isyyteen kriittisesti suhtautuvat näytetään leimaavan ilkeiksi tai kateelliksi. Tämä kertonee oleellisen nykyisen nettikeskustelun luonteesta. Riippumatta siitä, kuinka neutraalisti tai asiallisesti näkemyksensä lapsen edusta esittää, saa niskaansa ilkeän leiman vain siksi, että isyyttä kritisoi.