Olen parisuhteessa, enkä kärsi aiheena olevasta ongelmasta tällä hetkellä, mutta aikaisemmin olen ollut tilanteessa, jossa kärsin näännyttävästä yksinäisyydestä ja läheisyyden puutteesta ja etsin somen avulla seuraa.

Jutut etenivät kiinnostuneiden kanssa hyvin niin kauan kuin  tekstit hapuilivat haaveita, tavoitteita, taidetta, politiikkaa, kirjallisuutta, urheilua tai vastaavia aiheita, mutta kun kerroin olevani mielenterveysongelmainen pitkäaikaistyötön, naiset katosivat. Jotkut lopettivat viestittelyn kirjoittamatta enää kertaakaan, toiset pistivät perään näennäistsemppaavan lyhyen viestin ja hiljenivät.

Kun tutustuu ihmiseen, jonka kanssa ensimmäinen tapaaminen tapahtuu tekstuaalisesti, niin miten pitäisi edetä? Pitäisikö maalailla kaunista kuvaa vai kertoa totuus raa’asti jo ilmoituksessa tai ensimmisessä viestissä?

Jos totuuden kertomista venyttää, niin mihin saakka sitä sopii tehdä? Pitäisikö odottaa tapaamiseen saakka ja sitten täräyttää, että olen muuten köyhä ja hullu? Vai pitäisikö tapaamisia järjestää useampia ennen kuin avaa korttinsa?

Se ainakin kävi selväksi, että jos seuraa tahtoo, ei auta olla rehellinen. Jalosti ja vuolaasti ylevistä arvoistaan kirjoittaneet naisetkin lopettivat lyhyeen, kun kerroin tilanteeni. On helppoa olla ideologi, kun toteuttaa ideologiaansa sillä tavoin, ettei se vaikuta liikaa käytännön elämään.

Olen kuitenkin kaikesta itseinhostani huolimatta tässä suhteessa tyytyväinen itseeni. Naiset menivät, mutta ainakin onnistuin olemaan heille rehellinen lupailematta liikoja.