Feminismin ja tasa-arvon ero

Feminismi ja tasa-arvo eivät tarkoita samaa. Feminismillä on sisältö, mutta tasa-arvo on asenne.

Tasa-arvoon kuuluu idea, että saman pöydän ääressä istuvat ihmiset, joilla on erilaisia arvoja, ovat samanarvoisia, vaikka heidän arvonsa ovat erilaisia. Feministi ei mahdu samaan pöytään länsimaisia naisten oikeuksia vastustavan kanssa, mutta tasa-arvon kannattaja mahtuu.

Tasa-arvoinen sanomalehti antaa kertojasta itsestään lähtevän äänen tasapuolisesti sekä yksikulttuurisuutta kannattavalla nationalistille että monikulttuurisuutta kannattavalle feministille.

On harhaista kuvitella, että feministit kannattaisivat tasa-arvoa. Kaikkea muuta. Heillä on vahva pyrkimys nostaa esiin tiettyjä arvoja ja tukahduttaa toisia. He ovat esimerkiksi vähemmistöjen puolella eivätkä tahdo antaa ääntä uskonnollisille ryhmittymille, jotka ovat vähemmistöjä vastaan.

Tällainen suhtautuminen ei ole tasa-arvoa, koska tasa-arvo ei perustu subjektiiviseen kokemukseen ja omien arvojen ajamiseen vaan ristiriitojen hyväksymiseen ja erilaisuuden kuuntelemiseen.

Olisikin reilua, että feministit lopettaisivat itsensä esittämisen tasa-arvoisina, koska heillä on selvä missio, idea siitä, mitkä arvot ovat hyviä ja mitkä huonoja. Feminismi on aate, jolla on tietyt tavoitteet, mutta näiden tavoitteiden esittäminen tasa-arvoksi on valehtelua.

Jotta ihmisen voisi kohdata yksilönä hänen omasta persoonastaan, kulttuuristaan ja tilanteestaan käsin, täytyy luopua oman subjektiivisuuden käyttämisestä mittarina. Minä tai minun viiteryhmäni ei ole koskaan mittari, jolla voi määrittää tasa-arvoisen kohtaamisen.

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan

Toksinen maskuliinisuus on turha käsite

Pehmeisiin tieteenaloihin liittyy kaksi kiusallista ongelmaa.

Ensimmäinen on se, että läpinäkyviä suomalaisia käsitteitä korvataan englannista matkituilla kömpelöillä käännöksillä. Aivan kuin tieteellinen uskottavuus lisääntyisi yleiskielestä luopumalla.

Toinen ongelma on epämääräisten käsitteiden käyttö. Kun käsite on riittävän epämääräinen, sitä voidaan tuputtaa jokaiseen väliin ikään kuin selittäjänä, vaikka se ei mitään selitäkään.

Yksi tällainen käsite on toksinen maskuliinisuus. Kukaan ei varsinaisesti tiedä, keneen sillä viitataan tai mihin sillä viitataan, mutta silti sitä käytetään ongelmalliseksi koetun miesten käytöksen selittäjänä. Ja ongelmallisuuskin määritellään ideologisesti objektiivisuuteen pyrkimättä. Mies on toksisesti maskuliininen, jos hän ei käyttäydy määrittelevän ideologian ihanteiden mukaisesti. 

Jos tahdotaan yrittää vähentää miesten väkivaltaisuutta, paras tapa siihen on selvittää väkivaltaisuutta aiheuttavat muuttujat ja pyrkiä muokkaamaan niitä. Hyvin usein epärakentavan käytöksen taustalla on rikkinäinen kotitausta ja emotionaalisen, henkisen ja käytännöllisen tuen puute lapsuudessa ja nuoruudessa.

Jos väkivaltaisuuden ongelmaa lähestytään toksista maskuliinisuutta hokemalla, hokemista voidaan jatkaa loputtomiin. Se ei poista ongelmia, joita aiheuttaa vanhempien heikko elämänhallinta ja ihmisen saama puutteellinen kasvatus.

Toksisen maskuliinisuuden hokeminen on tyypillistä hyvinvoivan keskiluokan rinkirunkkaamista, jossa luodaan identiteettiä puhumalla ohi ongelmia aiheuttavan kohdeyleisön. Kohdeyleisö tuskin on koskaan toksisesta maskuliinisuudesta kuullutkaan. Sen aiheuttamia ongelmia ei ratkaista puhumalla vaan käytännön tukitoimilla.

Tällä hetkellä tukitoimia tarvitsisivat vinhaa kyytiä syrjäytyvät pojat ja miehet, mutta tuskinpa identiteettisanaleikkejään puuhastelevat jaksavat lopultakaan heihin huomiota keskittää, koska sanaleikit ovat irtautuneet jo kauan sitten käytännöstä. Niistä on tullut pullean keskiluokan henkistä mässyä, jota nieleskellään ihan vain mässyn maun tarjoaman nautinnon vuoksi.

suhteet oma-elama uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan