Pikkusen valitusta alkuun.

Kävin fysioterapeutilla tuon jalan takia, että osaisko se antaa jotakin vinkkiä sen kuntoon saamiseen. No eipä johdu kipu jalasta vaan selästä. Yli kaksi kuukautta se on estänyt mua tekemästä salilla alakroppaa, estänyt nukkumasta, joka askeleella viiltävä kipu jalassa ja pakarassa niin ettei lenkeistä tai hiihdosta voi nauttia. Siihen kipuun kuulkaas väsyy ja siihen, ettei voi tehdä mitä haluaa. Ja siihen, että aina pitä olla se erikoishankala asiakas jumpissa, kun pitää keksiä korvaavia liikkeitä. Ja kun sen tietää, että tässä kestää taas niin kauan.  Kun ei pysty tekemään varpaille nousua x10, voi kuntoutusta taas miettiä, että hidasta on. Ja kun mä niin rakastan kunnon jalkarääkkiä enkä jaksais taas opetella uudestaan työntämään sitä hemmetin pakarakoneen levyä ilman painoja ja kyykkäämään pelkällä tangolla. 

Olin kirjoittanut tähän jo pitkän pätkän itkupotkuraivareista ja luovuttamisesta, mutta pyyhin ne pois ja päätin, että kyllähän tästäkin taas selvitään!

Petturi?! Meidän naapuriin eli kotiovelta salin ovelle on 500m, avattiin uusi sali joka on auki kellon ympäri. Mies halusi kortin sinne ja koska haluan käydä välillä miehen kanssa yhdessä salilla otin minäkin kortin sinne. Joka kerta sinne mennessä tuntuu, että ”petän” oman ”kotisalin” ja toivon, ettei kukaan näe. Miksi?! En tiedä.Niin kauan kuin ”kotisalilla” on pari huipputyyppiä töissä haluan käydä siellä, mulle ehkä merkkaa enemmän se salin henki ja se, että saan apua ja neuvoja tarvittaessa kuin hinta.  

Onhan se nyt huippua, kun liikunnasta on oppinut nauttimaan ja lauantai-iltana, kun lapset on yökylässä tekee baarin sijasta mieli suunnata yhdessä salille ja opetella uusia liikkeitä. Smith–kyykky <3

Kevät terkut, aurinko paistaa!!!