Haluan tulla kaapista ulos!

Olen kertonut vain muutamille elämäntapa remontistani, siksi en ole blogissakaan esittäytynyt tai jakanut sitä facebookissa omilla sivuillani.

Miksi? Miksi se on salaisuus?

Koska jos mä epäonnistun, niin monikaan ei ole tiennyt edes yrityksestä. Silloinhan se ei ole niin noloa. Tuon ajatuksen takia, alunperin tein blogin ilman omaa nimeä. Nyt kun kirjoitin sen tähän, se kuulostaa todella typerälle.

Ensinnäkin, miksi lähden tähän valmiiksi sillä asenteella, että jos ja kun en onnistu? Johtuu varmaan aikaisemmista laihdutusyrityksistä, ne kun ei ole onnistunut. Ehkä silloin aika ei vaan ole ollut sopiva, on ollut liikaa taistelua ihan tavallisessakin elämässä. Nyt tuntuu sille, että se aika on nyt.

Toiseksi, kuka pettyy, jos en onnistu, ai ne kaverit ja tutut, joita en ole nähnyt vuosiin? Läheisimmäthän tästä jo tietävät. Kuka pettyy? Minä! Minä petyn itseeni, koska haluan voida hyvin ja olla ylpeä itsestäni. Noloa, jos en onnistukkaan? Mitä sitten! Haluan tulla läskikaapista ulos ja olla ylpeä siitä, että nyt mulla on voimia ja tahtoa yrittää tehdä tämä. Hitaasti, pienin askelin, silti ne on askelia ja enemmän kuin aiemmin!

Näin tapaninpäivänä, joulun jälkeen, 2 päivää suklaan syöntiä takana, on hyvä julistaa, että tästä se uusi elämä alkaa. Ei! Vaan olen syönyt hyvällä omallatunnolla suklaata ja huomenna en enää syö. Seuraavana viikonloppuna voin taas syödä vähän jotain herkkua, mutta arkena ei. Näin olen toiminut jo 3kk ja jatkan sitä tästä eteenpäinkin vaikka ne suklaarasiat onkin puoleen hintaan kaupassa ja olenkin lomalla ja onkin joulu ja mitäs vielä.

Vähemmän herkkuja, enemmän puhdasta ravitsevaa ruokaa, parempi olo. Olen virkeämpi, nukun paremmin, naamassa on vähemmän näppylöitä, vaatteet mahtuu päälle, olen iloisempi, tästä on hyvä jatkaa!

Ensimmäisestä inbody-mittauksesta on nyt 3kk ja seuraava on reilun viikon päästä. Oikeastaan nyt kun sitä ajattelen, ei se pelotakkaan mua niin paljon, kuin olen ajatellut. Mä olen saavuttanut jo oivalluksen ja kokemuksen siitä, että mulla on parempi olo järkevämmin syömällä, se on ehkä tärkeämpää kuin inbodyn ilmoittama tulos. Valmennusvuosi on kuitenkin vasta alussa, mitä Voinkaan vielä saavuttaa!?

Jos joku muukin kiinnostui valmennuksesta niin uusi valmennus alkaa tammikuussa, valmennuksesta voit lukea aiemmista blogikirjoituksista tai täältä.

Viimeviikonloppuna oli taas kuukausittainen valmennuspäivä. Päivä koostui ravintovalmennuksesta, life coachsin luennosta ja HIIT-treeneistä.

Syömisessä en ole vielä edistynyt kovinkaan pitkälle. Tiedän kyllä miten ateriat pitäisi koostaa, mutta silti tulee syötyä suurimmaksi osaksi vanhojen tottumusten mukaan. Olen onnistunut ottamaan vasta pieniä juttuja arkeen mukaan, kuten leivän vaihtaminen hiivattomaan ruisleipään ja oliiviöljyn lisäys salaattiin. Herkut olen jättänyt viikolta pois.

Ehdottomasti pitäisi syödä useammin, mutta jotenkin se on niin työlästä, usein tulee lounaaksi syötyä vain rahka. Kun ei syö tarpeeksi, tulee paljon mielihaluja ja huonoja valintoja kaupassa.

Ehkä tärkein oppi lähipäivältä itselleni on se, että kaupassa käydessä, mieti jokaisen ruuan kohdalla, onko tämä ravintoa?! Jos valitsee ostoskoriin vain ne, jotka ovat hyvää ravintoa, ei voi kovin metsään mennä. Tätä siis opettelemaan.

Tällä viikolla saimme tehtävän, jossa pitää kasata ruoka-annos niin hyvin kuin osaa ja ottaa siitä kuva facebookin ryhmään, jossa sitten valmentaja kommentoi aterian hyvät ja huonot puolet. Tämä on tosi hyvä tehtävä, koska jokaisen lisäämästä kuvasta oppii itsekkin lisää ja saa vinkkejä.

Treenaan pt:n kanssa kerran viikossa. Pt:n apua, neuvoja, tietoa ja tsemppiä en osaa sanoin kuvailla. Se on korvaamatonta. Ehkä tähän sopii mieheni toteamus, että en tule mistään kotiin niin hyväntuulisena kuin treeneistä pt:n kanssa. Itse en pysty mitenkään viemään treenejä niin loppuun asti kuin pt:n avustamana ja tsemppaamana (lue pakottamana)! Jos vaan rahallisesti on mahdollista, niin kokeile, en usko, että tulet katumaan!

Lenkkeily talvella on ärsyttävää, koska hiihtäjät on vallannut pururadat. Ja koska inhoan kävelyteillä kävelyä. Haluan kävellä auratulla metsätiellä otsalampun valossa, ilman muita ihmisiä. Ärsyttävyydestä huolimatta käyn joka päivä vähintään 3 kilometrin lenkin (ei johdu mun hyvästä itsekurista vaan kahdesta koirasta). Kolme vaivaista kilometriä, kuulostaa onnettomalle, mutta se on 90km kuussa ja 90km enemmän, kuin olisin jättänyt menemättä. Ja siihen ei mene kauan ja sen jälkeen yleensä fiilis on hyvä. Eli lähtekää lenkille, se ei maksa mitään, mutta tekee hyvää keholle ja mielelle!

7.1 on seuraava inbodymittaus, kuntotestit ja mittaukset, sitä yritän muistutella itselleni, kun joulu saapuu ja joulusuklaat kaupassa huutaa päästä ostoskoriin.

Tällä viikolla tapasin ystävän, jota en ole nähnyt kesän jälkeen. Hän kysyi, että olenko löytänyt uuden miehen, koska olen laihtunut. En ole löytänyt, haluan elää nykyisen miehen kanssa 100-vuotiaaksi, terveenä. Mutta ehkä jotain muutosta on tapahtunut!