Mielestäni rahataidot ja säästäminen ovat hyviä tapoja siinä missä kiittäminen, anteeksipyytäminen tai siistit pöytätavat. Mallien ja tapojen oppiminen lähtee hyvin usein kotoa. Ne, jotka eivät osaa pyytää anteeksi tai puhuvat ruoka suussa isompana, eivät todennäköisesti ole saaneet näissä asioissa kannustusta ja pitkäjänteistä tukemista lapsenakaan. Jos omaksumme huonoja tapoja, niiden muuttaminen on monesti hankalampaa kuin oppia kokonaan uusia tapoja. Sama pätee myös rahataitoihin ja säästämiseen. Ei lapsi tai nuori itsenäistymisen kynnyksellä automaattisesti muutu rahataitojen mestariksi, jos aiheesta ei ole puhuttu vuosien aikana kotona. Raha- ja taloustaitoja ei valitettavasti vielä opeteta kaikille kouluissa, mutta asiaan on mahdollisesti tulossa toivottua parannusta. Halusin vaikuttaa pienten esikoululaisten osalta tähän aiheeseen edes vähän ja kävin sen vuoksi eräällä koululla keskustelemassa rahasta ja säästämisestä.

Kokemukseni esikoululaisten kanssa käydystä keskustelusta oli todella antoisa. Lasten into uuden asian äärellä oli valtavan ihailtavaa. Jokainen halusi kertoa vuorollaan omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Säilyisipä meillä jokaisella tuollainen into uuden oppimiselle läpi elämän. Kiinnostuneisuuden lisäksi lapset olivat oikein fiksuja ja tiesivät aiheesta jo varsin paljon. Minua yllättänyt huomio oli lasten tietämys rahan alkuperästä. Suurin osa esikoululaisista arveli rahan olevan peräisin pankista, mutta he eivät kokeneet vanhempiensa työssäkäynnin olevan tekemisissä rahan ansaintaan. Toki on toivottavaa, että työssä käynnille on rahan lisäksi muitakin motiiveja ja niin vaikuttaisi ainakin näiden esikoululaisten vanhempien kohdalla olevan. Toinen minua yllättänyt ja vähän huolestuttanutkin asia oli se, että vain yhden lapsen kotona oli keskusteltu säästämisestä. Kaikki lapset olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että vanhemmat antavat yleensä kielteisen vastauksen lasten esittämiin lelutoiveisiin. Lapset eivät tienneet, miksi vanhemmat tyrmäävät heidän toivomuksensa. Lasten ajatuksia, miksi jokaisen kannattaisi säästää oli muun muassa mahdollisuus tuhlailuun.

Kerroin lapsille omia ajatuksiani säästämisen taustalla olevista tekijöistä, joita ovat muun muassa haaveiden mahdollistaminen kuten lomamatka, yllätyksiin varautuminen esimerkiksi pesukoneen rikkoutuminen ja mahdollisuus uuden koneen hankintaan ilman, että tarvitsee tinkiä ruuasta ja yhtenä huomiona myös mahdollisuus hyväntekeväisyyteen. Lisäksi kerroin heille, kuinka säästöön menevistä rahoista voi halutessaan siirtää pienen osan muiden hyväksi, josta todennäköisesti tulee hyvä mieli pidemmäksi aikaa kuin muovilelun ostamisesta. Tällaisen tarvetta havainnollistin esimerkillä, että maapallolla elää paljon lapsia, joilla ei ole joka päivä saatavilla puhdasta juomavettä.  Korostin heille säästämiseen olennaisesti liittyvästä vaikuttamisen mahdollisuudesta. Ympäristöasioihin viittasin myös sillä, että maapallollekin on parempi, jos varakkaammissa maissa ihmiset eivät tuhlaisi liikaa rahaa vaatteisiin, tavaroihin ja ruokaan, josta osa pahimmassa tapauksessa joudutaan vielä heittämään pois.

Lopuksi muistutin lapsia, että raha-asioissa kuten muissakaan asioissa ei kannata verrata itseään muihin vaan on hyvä ymmärtää, että perheet tekevät erilaisia päätöksiä omista lähtökohdistaan. Jollain lapsella saattaa olla hienot housut, jotka kaveritkin haluaisivat itselleen, mutta eivät syystä tai toisesta voi saada sellaisia. Heidän perheessä on voitu valita housujen ostamisen sijaan säästäminen jotain muuta isompaa haavetta varten, talouden turvaamiseksi tai on mahdollista, että perheessä ei ole voitu edes valita rahan käytön kohdetta vaan kaikki käytettävissä olevat rahat menevät elämisen kannalta aivan välttämättömiin tarpeisiin kuten ruokaan. Tästä syystä ketään ei saa arvostella tai kiusata tavaroiden tai vaatteiden perusteella, koska niiden puuttuminen ei tee ihmisestä yhtään huonompaa. Tämän jälkeen luokassa vallitsi täysi hiljaisuus, kunnes kaikki lapset sanoivat hiljaisella äänellä kuin yhdestä suusta ’ei niin’.

Teetin ryhmälle lopuksi tehtävän, jossa lasten piti asettaa tuotteet hintajärjestykseen. Hintoja ei ollut nähtävillä vaan järjestys perustui lasten arvioihin. Lapset osasivat arvioida tuotteiden hinnat varsin taitavasti, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Auto arvioitiin lomamatkaa edullisemmaksi, koska autoa on vara käyttää useammin kuin lähteä lomamatkalle. Lasten polkupyörän osto koettiin sen sijaan edullisemmaksi kuin auton tankkaus, koska vanhemmat päivittelevät auton tankkauksen kalleutta, mutta eivät harmittele lapselle ostetun pyörän hintaa.

Avartavaa katsoa näitä asioita tavallaan lapsen näkökulmasta. Tällaista havainnointia meidän vanhempien kannattaisi varmasti tehdä useammin ja laajemmin eri asioiden osalta. Havainnot myös muistuttivat, kuinka tärkeää lapsille on perustella, miksi jotain ei osteta. Lapset janoavat tietoa ja oppivat koko ajan mallejamme, jopa meidän tiedostamatta. En tiedä, mitä lapset ovat mahtaneet puhua aiheesta ja vierailustani kotona, mutta minun mielestä keskustelu heidän kanssaan oli erittäin mukavaa ja mielenkiintoista.