Muisto lapsuudesta

Mäkäräisen viimeinen lento

Polkupyörän pinnat puhaltavat ilmaa varpaisiin. Äidin selkä peittää näkymän. Kietaisuhame on sidottu vyötäisille kauniisti rusetilla. Valkoisia kukkia vihreäpohjaisella kankaalla. Paksut hiukset liehuvat vapaina. Latvat koskettavat hellästi kaartuneen selän pintaa mutta jo samassa kullanruskeat silkkilangat nousevat vapaina korkeuksiin kuin leijat, villisti kasvojeni edessä kieppuen.

Saavumme mäen harjalle. Hiekkatien reunaan kapeaksi raidaksi kasaantuneet kivet rapsahtelevat pyörän kumin alla. Pienimmät sinkoilevat kauas ajoradalta. Metsäkurjenpolvet vaimentavat pommien putoamista ojan pohjalle. Mäki kaartaa jyrkästi oikealle. Vauhti kiihtyy. Ylitämme puron. Me puskemme voimalla ilmavirtaa vastaan, äiti eturintamassa. Rynnimme paksun mäkäräispilven läpi. Epämääräiset pisteet kelluvat ilmassa pienissä ryhmissä. Äiti huitaisee kädellään ilmaa kasvojen edestä. Musta piste liimautuu tahmeaan valkuaiseen. On pysähdyttävä. Äiti hamuaa taskustaan pyöreän punareunaisen peilin, jonka taustapuolella on ruusun kuvia. Talouspaperin taitetulla kulmalla ja vakaalla kädellä näkökenttä kirkastuu jälleen. Äiti kääntyy puoleeni. Hän pyyhkäiseen vielä silmän ympäryksen kuivaksi sormenpäillään. Hymyilemme. Kaikki on taas hyvin. Mäkäräiselle päivä ei ollut yhtä onnekas.