Lupaus. Luottamus. Kaipuu. Ymmärrys. Anteeksianto. Hauraana seisovat kasvotusten niin kuin yö ja aamu, valon ja pimeyden rajalla, jossa kosketus painuu ihon alle. He lupasivat rakastaa. Lupasivat, ettei yksikään kyynel valu hukkaan taistelematta. Vannoivat, että rakkaudella on tilaa olla yksin omassa huoneessaan, levätä mykkänä ja palata jälleen ehjänä viedäkseen vahtivuoron loppuun. He kasvoivat yhteen. He päättivät kulkea tämän matkan yhdessä, yhteisen ikuisuuden verran. Aina.
Sain veljeni perheeltä rikkimenneen Myyrä-lautasen, jonka pohjassa leveästi hymyilevä piirroshahmo jatkaa onnettomuudesta huolimatta maan kaivamista. Se on myyrän työ….myyrän onni tehdä sitä mihin leveät kämmenet on luotu. Myös lautasen reunoilla maansiirtohommissa olevaa ystäväänsä tarkkailevat hahmot säilyivät kolahduksesta säikähdyksellä. Näistä onnensirpaleista, tekemisen ilosta ja rakkaista ystävistä toivoisi jokaisen voivan elämässään nauttia. Tämä ajatus sai minut tarttumaan toimeen. Tein avaimenperän lahjaksi veljeni nuorimmaiselle, pian 11-vuotta täyttävälle taiteilijapojalle. Toivon, että hän voi elämässään toteuttaa omaa luovuuttaan ja herkkyyttään vapaasti. Olla hän, joka tuntee onnen itsessään. Myyrä sen tietää, multakokkare varpaiden välissään. Avain onneen on olla uskollinen itselleen ja kyky kuulla omaa ääntään. Toivon, ettei syntymäsankari koskaan kadota tätä ajatusta. Pysyköön se symbolisesti mukana tulevissa seikkailuissa, avaimenperään kiinnitettynä, taskunpohjaan talletettuna. Onnea!
Materiaaleina käytin posliinilautasen lisäksi jo aiemmin koruissani hyödyntämääni parkettilattian näytepalasta sekä vanhan peilin taustalevyä. Posliinia ja puuta sahaamalla ja hioemalla sai lahja lopullisen muotonsa.
