Miksi äitiä väsyttää?

Tällä hetkellä olemme tilanteessa, että perheessämme ei ole enää pikkuvauvaa, joka heräilisi pitkin yötä arvaamattomiin aikoihin. Jos lapset ovat terveitä, he pääsääntöisesti nukkuvat koko yön. Eivät välttämättä keskeytyksettä, eivätkä välttämättä omissa sängyissään, mutta kuitenkin yöllä nukutaan. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että myös vanhemmat saavat nukuttua jokseenkin järkevän määrän. Tai saisivat.

Isompi lapsi ei enää nuku päiväunia, ei ole oikeastaan nukkunut täytettyään kaksi vuotta. Toinen näyttää seuraavan samoja jalanjälkiä. Ei nukahda enää päiväunille kovin helposti ja kun nukahtaa, ei nukahda illalla kovinkaan helpolla. Nukkuu kyllä vielä päiväunet mutta ei välttämättä kolmevuotiaaksi asti. Lapset menevät illalla nukkumaan noin kello kahdeksan.

No, miksi minua siis väsyttää JOKA aamu, kun kerran saan öisin nukkua? No siksi, etten malta mennä nukkumaan! Enkä varmasti ole ainoa äiti, jonka päivän ainoa oma hetki on illalla lasten mentyä nukkumaan. Nyt kun väsymys ei ole enää sellaista ylitsepääsemätöntä kuin vauva-aikaan, että on PAKKO mennä nukkumaan kun vauvakin nukkuu, koska muuten ei ehkä selviäisi seuraavasta päivästä. Meidän nuorimmainen sairasti vauvana refluksia ja välillä öisinkin itki monta tuntia ja häntä piti kanniskella pitkin kotia sylissä. Silloin usein menin nukkumaan kun lapsetkin. Those days are gone.  Nykyään valvon järjestään vähintään yhteentoista joka ilta. 

Joskus katson telkkaria, joskus jumitan facebookissa, joskus ompelen, joskus neulon. Usein en tee mitään niin sanotusti järkevää. Hiljainen talo ja omaa aikaa juuri niin pitkään kuin itse haluan. Se on ihanaa! Se jotenkin huumaa minut ja on vaikea mennä nukkumaan, vaikka tietää, että aamulla ei saa nukkua niin pitkään kuin haluaisi. Ja jos vähän väsyttääkin, se oma aika iltaisin on niin tärkeää hyvinvoinnilleni, etten halua siitä luopua. Nipistän mielummin niistä yöunista. 

Tunnistaako kukaan muu äiti samaa ilmiötä?

-Sofia-