Laiskat lapset

No joo, otsikko on vähän radikaali. Eivät lapseni varsinaisesti laiskoja ole (kai?). Kumpikaan ei vaan oikein haluaisi tehdä muuta kuin omasta mielestään kivoja juttuja. Isompi haluaisi pyöräillä esimerkiksi vain alamäet. Pienempi taas haluaisi itse kävellä (noin viisi metriä), sitten hän haluaisi olla sylissä tai seisomalaudalla, mutta ei ainakaan rattaissa. Se on tosi helppo toteuttaa, kun raahaa jo isomman pyörää toisella kädellä ja työntää rattaita toisella.

Meillä on yksi auto, ja mies käy sillä pääsääntöisesti töissä. Me kuljemme siis paljon kävellen lasten kanssa. En tiedä olisiko autoilu sen miellyttävämpää, mutta välillä tuntuu, ettei se käveleminenkään ole kovin helppoa tai ongelmatonta. No, saa sentään raitista ilmaa, ja usein ihan hienkin pintaan.

20171019_150044.jpg

Joskus tekisi mieli sanoa, että kuulkaa, en minäkään jaksaisi tätä ylämäkeä kävellä toinen lapsi seisomalaudalla ja toinen rattaissa, pyörä kainalossa. Puhumattakaan useimpien reissujen henkisestä kuormasta (kaikki haluaa kävellä, kukaan ei halua kävellä, tappelua siitä kumpi pääsee seisomalaudalle, joku suuttuu, kaikki huutaa, on kiire ja sitä rataa). Mutta jos kukaan (=minä) ei jaksaisi kävellä, niin eipä me paljon missään käytäisi. Ja se taas alkaisi käydä mielenterveyden päälle, varmaan kaikilla meillä. 

Esikoinen on meillä kyllä ihan oikeasti laiska kävelemään. Yleensä hän jaksaa kävellä noin kolme metriä ja sitten pyytää päästä seisomalaudalle, kun ei vaan jaksa. Jos vaikka ollaan menossa leikkipuistoon, niin siellä toki jaksaa juosta ja touhuta. 

Pienempi haluaisi sitten taas AINA kävellä, rattaisiin meneminen tuottaa yleensä kovasti tuskaa ja huutoa. Alle parivuotiaan kävely vaan ei ole kovin päämäärätietoista tai edes turvallista, niin aina ei ole mahdollisuutta antaa hänen kävellä. Toki jos ei ole kiire mihinkään, niin annan hänen kävellä itse. Jos vaikka hänestä kuoriutuisi ahkerampi kävelijä kuin siskonsa.

20171019_152327.jpg

Kaksi alle 4-vuotiasta kävelemässä samaan aikaan aiheuttaa sitten taas minulle äitinä pieniä sydänkohtauksia. Yleensä tämä toteutetaan vain kunnollisella kävelytiellä, josta ei pääse autotielle nopeasti tai helposti. Vanhempi tytöistä tietää kyllä jo liikennesääntöjä hienosti. Hän vähän pelkää autoja, joten noudattaa aika hyvin ohjeita liikkuessamme. Mutta sataprosenttisesti häneen en vielä tietenkään luota. Nuorimmaisella taas ei ole vielä mitään käsitystä siitä, miksi autotielle ei voisi juosta ja niin edespäin.

Olen miettinyt, että ehkä saatan itse olla tähän esikoisen kävelylaiskuuteen syypää. Olen tosi kärsimätön, enkä aina jaksaisi ihastella joka kiveä ja käpyä. Ehkä siis olen kannustanut häntä seisomalaudalle liiaksi silloin pienempänä. Saatoin myös painokkaasti määrätä hänet siihen silloin, kun kuopus oli pieni ja itki melkein aina vaunuissa. Silloin oli vain tarkoitus päästä äkkiä paikasta A paikkaan B. 

20171019_152352.jpg

Välillä tuntuu, että kävellen lasten kanssa liikkuminen on sulaa hulluutta. Hidasta, hankalaa, hermoja kiristävää ja vaarallista. Ja miksi, oi miksi, ne aina haluaa kävellä juuri silloin kun on kauhea kiire johonkin? Jos kerrankin lähdetään tuntia ennen kun pitäisi jossain olla, että varmasti kaikki halukkaat ehtivät kävellä ja pyöräillä ja kerätä käpyjä ja ihastella matoja ja roskia ja hyppiä joka lätäkössä, niin kukaan ei varmasti kävele metriäkään.

20171019_151108.jpg20171019_150627.jpg

 

Tsemppiä kaikille lasten kanssa käveleville! Ja muillekin toki!

-Sofia-

 

 

Perhe Vanhemmuus

”Äiti, luetaanko?”

20171017_102016.jpg

Näin älylaitteiden aikana ei kai ole enää itsestäänselvää, että lapsille luetaan ihan oikeita kirjoja. Meillä molemmat lapset onneksi tykkäävät kovasti kun heille luetaan. Olemme kyllä paljon lukeneetkin, ihan pienestä pitäen. Toisen lapsen syntymän jälkeen olen välillä oikein harmitellut, että ihan aina kun esikoinen pyytää, en vain yksinkertaisesti ehdi hänelle lukea. Iltasadusta pidetään kuitenkin kiinni ja se luetaan joka ilta. Onneksi kuopuskin on kasvattanut malttiaan ja jaksaa jo katsella ja kuunnella ihan kivasti. Välillä hän saattaa selailla jotain omaa kuvakirjaa ja kuunnella samalla osittain kun luetaan pidempää tarinallista kirjaa.

Kirjojen lukemisesta lapsille keskusteltiin alkuviikolla Ylen aamu-Tv:ssä (linkistä pääsee Yle areenaan katsomaan pätkän). Jutun mukaan vain 25% suomalaisvanhemmista lukee lapsilleen riittävästi. Jutusta ei nyt ihan käy ilmi, että mikä se riittävästi on. Löysin toisen aihetta käsittelevän artikkelin, vähän vanhemman kylläkin, jossa sanotaan vain neljäsosan suomalaisvanhemmista lukevan lapsilleen ääneen päivittäin. Eli voisimmeko tästä tehdä johtopäätöksen, että päivittäin kun lukee ääneen, se on riittävästi? Eli iltasatuhetkikin riittää. Aika vähältä minusta kuulostaa tuo 25%. Nyt kuitenkin myös neuvoloissa on alettu, ja aletaan entistä enemmän kannustaa vanhempia lukuharrastuksen pariin. Nimenomaan kannustus ja tiedon lisääminen ovat mielestäni oikeita keinoja. Neuvoloissa pitäisi osata hoitaa homma hienovaraisesti ketään syyllistämättä. Lukeminen on lapsille kiistatta hyödyllistä, joten siihen pitääkin kannustaa! 

Lukemisen hyödyistä on aika paljon ihan tutkittua tietoa ja esimerkiksi sanavarastoon sillä on huikea positiivinen vaikutus. Tutkimusten mukaan teini-iässä vapaa-ajallaan lukevat nuoret tuntevat jopa 70 000 sanaa ja ne, jotka eivät lue, vain 15 000 (ylen uutinen aiheesta). Se, että nuori lukee teini-iässä, juontaa monella varmasti juurensa lapsuuden lukukokemuksista ja siitä, että kirjat ovat kuuluneet silloinkin elämään. Lapset joille luetaan paljon viihtyvät ja pärjäävät koulussa paremmin kuin ne, joille ei ole luettu. Lisää tietoa aiheesta täältä. Linkistä pääsee lukukeskuksen Lue lapselle-hankkeen sivuille. 

20171019_134134.jpg

Kokosin tähän tyttöjen lempikirjat, jos vaikka löytyisi jollekin uusia tuttavuuksia. 

3,5-vuotiaan lempikirjoja ovat:

Siiri kirjasarja (Tiina Nopola & Mervi Lindman) 

Kertoo Siiri-tytön touhuista. Milloin Siiri tekee maalin ja milloin ratsastelee keppihevosilla. Iskee 3,5-vuotiaaseen tosi hyvin. Meillä on kirjastosta melkein jatkuvasti joku Siiri-kirja lainassa.

Virtasen perhe-sarja (Anneli Kanto)

Kertoo viisilapsisesta Virtasen perheestä. Eri kirjoissa on eri päähenkilöt. Tällä hetkellä suosikki meillä on tuo kuvassakin oleva Paavo Virtanen ja pimeys. Kaikki jännittävä ja yleensäkin pelot kiinnostavat eiskoista nyt.

Tatu ja Patu (Aino Havukainen & Sami Toivonen)

Tällä hetkellä varsinkin kirjaimia käsittelevä aakkoskirja on meillä suosiossa. 

Erilaiset satukirjat

Meillä on esimerkiksi sellainen satukirja kuin 5 minuutin satuaarteet. Siinä on melkein kaikki tunnetuimmat sadut tiivistettynä niin, että ne lukee noin viidessä minuutissa. Siitä välillä luetaan montakin satua putkeen. 

1v 9kk lempikirjat:

Ei, sanoo Mimi (Yih-Fen Chou)

20171017_102031.jpg

En olisi uskonut, että tästä kirjasta tulee niin tärkeä kuopukselle. Kirjassa seikkailee pieni Mimi (myyrä), joka haluaa tehdä kaiken itse (kuten kuopuskin). Tämä on ehkä nyt niin ajankohtainen, että on siksi tosi suosittu.

Tomppa-kirjat (Kristiina Louhi)

Tomppa on aina ihana! Ja myös kivasti lapsen maailmaa käsittelevä. Puhumattakaan ihanasta kuvituksesta.

Onni-poika-sarja (Sanna Pelliccioni)

Tosi kiva kirjasarja, josta löytyy esimerkiksi pikkusisaruksen syntymää käsittelevä osa Onni-pojasta tulee isoveli. Kaikki Onni-kirjat ovat suosiossa. Myös esikoinen tykkää näistä edelleen.

Veera-sarja (Aino Havukainen & Sami Toivonen)

Varsinkin Veera ja maatalon eläimet on lemppari. Mukana hauskuuttamassa myös Tatu ja Patu.

Pipsa-possu

Kaikki, missä on Pipsa-possu kelpaa. Mutta tuo kuvassakin oleva Pipsan piiloleikki viihdyttää molempia lapsia. Siinä etsitään kuvista erilaisia asioita. 

Kaikki eläinkirjat ja kirjat joista tulee ääniä

Kuvakirjat joissa on eläimiä voitaisiin nuorimmaisen mielestä lukea vaikka kuinka monta kertaa putkeen. Jos kirjasta vielä kuuluu ääniä, niin entistä parempi.

Kirjat.jpg

20171019_134152.jpg

Mukavia lukuhetkiä kaikille!

-Sofia-

Perhe Vanhemmuus Kirjat