Pihaa ja parveketta

kukat3.jpg

Kesä on ihmisen parasta aikaa.. vai menikse niin et ”elämä on ihmisen parasta aikaa”? Oli miten oli, mutta kesällä on mukavaa laittaa kukkia ja muutenkin sisustaa terasseja ja parvekkeita. Itse kuulun niihin, joiden kukat yleensä aina onnistuu kuolemaan, joko liiallisella tai liian vähäisellä kastelulla. Viime vuosina olen kyllä oppinut a)nestemäisen kasvisravinteen käytön ja kukkien istuttamisen tarpeeksi isoon ja multavaan ruukkuun 🙂

Laatikkopuutarha on kyllä aika helppo ja kivan näköinen toteuttaa. Meidän entisen kodin pihaan tein laatikkopuutarhan hyödyntämällä vanhoja lautalaatikoita, irtoruukkuja, ämpäreitä, euronlavaa, jakkaraa sekä juurikangasta. Kuvat on otettu toukokuussa, mutta jo kesäkuun lopulla alkoi satoa syntymään. Hyötypuutarhassa viljeltiin minttua (tosi helppo, leviää nopeasti), tilliä, salaattia, ruohosipulia, basilikaa, rosmariinia -nämä kaikki ostettiin ruokakaupasta ruukkuyrtit ja sitten vain siirrettiin laatikkoon / ämpäreihin jne. Yriti levisivät tosi hyvin ja toi hyvän tuoksun terassille myös. Herneet ja kesäsipuli kasvatettiin ”siemenistä”. Perunat tulivat ämpäriin kasvamaan laitetusta idätetystä perunasta ja kirsikkatomaatti ostettiin puutarhamyymälästä heti keväällä, kuin myös Chilipaprika ja paprika. Laatikkopuutarhaan sopi hyvin koristeeksi myös lyhdyt, laventeli sekä ruukkuruusut 🙂 Vanha ikkuna toimi hyvin myös kasvulaatikon suojana keväällä ja myöhemmin koristeena.

laatikkopuutarha2.jpg

laatikkopuutarha3.jpg

kukat1.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *