Täällä ei tehdä pientä pintaremonttia

Olen aina ollut enemmän sisustus- kuin rakennusihminen.

(Ja näköjään aiheesta poikkeavakin, mutta sivuhuomautuksena: on se vaan hienoa oikolukea omaa tekstiään myöhemmin -rakennusihminen, c’moon, olisiko siihen Lotta kelvannut vaikkapa rakentaja, rakentelija…)

Kuitenkin, pieni pintaremontti on ollut se mun juttu, en ole koskaan repinyt auki seiniä, puhkaissut oviaukkoja, purkanut isoja komeroita tai kaivanut talon seinän vieriä auki eristämistä ja tutkimista varten -en ole muuten tehnyt tätä kaikkea vieläkään, mutta siitä myöhemmin. Ainut kokemukseni piikkaamisesta on televisioista tullut ”TÄNÄÄN PIIKATAAN SEINÄ”-mainos. En tiedä mitä tarkoittaa se tai tämä rakennustermi, eikä minulla ole harmainta aavistustakaan miten se tai tämä käytännössä toteutetaan. Vaan mukaan olen silti ilmoittautunut.

Meidän talomme on vanha, vuoden 1951 rintamamiestalo, jossa seinät ovat repsottavat romanttisesti ja eteisen lämpötila lähenee talvella pakkasta. Täydellisen remontin tarpeessa, sanoisi joku. Tai ehkäpä meidän pieni talomme kaipaakin vain tilalleen uutta taloa? Miten vain, remonttia on aloitettu, aluksi pikkuhiljaa ja varoen, lopulta vähän liiankin uhkarohkeasti hienosäätölekaa heiluttaen.

Pitää uusia käyttövesiputket ja ulkovuoret, kaivaa kuoppia ja heittää sinne patolevyjä, korjata sadevesiviemäröintiä, eristää kellari ja laajentaa vessaa, rakentaa sauna, pesuhuone ja pukuhuone. Ainiin ja niille viemäreillekin piti tehdä jotain. Ja. Ja.. JA. Vasta tämän sanaoksennuksen jälkeen päästään siihen minulle ominaisempaan puoleen (tämä oli siis se sisustaminen, in case someone didn’t notice). Ja silloin ollaankin jo varmaan vuoden vanhempia ja viisaampia.