Mitä kotimaa merkitsee minulle? Onko ikävä takaisin Suomeen? Mitä kaipaan Suomesta? Mikä Suomessa on paremmin, kuin Luxembourgissa? Onko Luxembourgissa joku paremmin, kuin Suomessa? Minulle synnyinmaa on aina synnnyimaa. Suomella on aina paikka sydämessäni, asuin siellä tai en.

Rakastan Suomen kesää ja luontoa, marraskuista säätä en niinkään. Rakastan sitä, kun Suomeen tullessa voin asioida joka paikassa omalla, turvallisella äidinkielelläni. Miten paljon helpompaa onkaan hoitaa asia ,kuin asia suomea puhumalla. Iloitsen siitä, kun voin tavata vanhempiani/sukulaisiani ihan extempore meiningillä. Lastenhoitajat ovat aina saatavilla. Rakastan käydä mökillä. Kaipaan sitä, että viikonloppuna pakataan takakontti täyteen tavaraa ja ajellaan järven rannalle rentoutumaan. Ja siis se järvi, miten kaipaankaan Päijänteen rannalla istumista.  Nuotio lämmittää myöhäisillan viilentämiä varpaita, lasissa valkoviiniä ja vieressäni, nuotion ympärillä kaikki rakkaat.

Ikävöin treffailuja ystävieni kanssa. Ja tällä hetkellä kaipaan aika paljonkin sitä vapautta lähteä käymään Suomessa koulujen lomaviikoilla. Kaipaan sitä vanhaa, helppoa tapaa matkustaa. Ilman maskeja. Ilman koronatestejä. Ilman sääntöjä ja velvotteita. Sitä on just nyt tosi ikävä. Se ei tosin liity varsinaisesti pelkästään Suomeen vaan ihan koko maailmaan.

Mutta vaikka näitä kaipaamiani asioita on paljon, en silti varsinaisesti kaipaa takaisin Suomeen asumaan. Kaipaan tosi paljon visiittejä Suomeen. Aikana ennen koronaa, kävimme Suomessa vähintään kolme kertaa vuodessa. Nyt olen viimeksi käynyt viime kesänä. Tuntuu tosi pitkältä ajalta. Ja näillä näkymin en pääse sinne ennen ensi kesää. Onneksi on Facetime, Whatsapp, Skype, Teams ja mitänäitänyton. Ilman näköpuheluita, ikävä olisi varmasti tällä hetkellä tosi kova.

Luxembougin edut

Luxembourgissa on tosi hyvä asua. Näen toki asian perheellisen silmin ja tiedän, että esimerkiksi parikymppisellä sinkulla saattaisi olla aika erilaiset ajatukset aiheesta. Koen, että täällä on turvallista olla. Asumme rauhallisella alueella, jossa meidän isompien lasten on turvallista liikkua yksin. Mutta tokihan täältäkin löytyy alueita, joissa rikollisuutta esiintyy enempi. Näitä, suurempaan rikollisuuteen taipuvia alueita on varmasti joka maassa ja aika usein ne keskittyvät rautatieasemien läheisyyteen.

Koen, että täällä on lähes tulkoon joka puolella siistiä. Kadut pidetään puhtaina,maassa olevat roskat kerätään säännöllisesti, istutukstista pidetään huolta, yleisilme on siisti.  Mielestäni täällä on myös kaunista. Talot ovat kauniita ja niitä löytyy moneissa eri väreissä. Kadun varressa saattaa olla kylki kyljessä sininen, vihreä, oranssi ja punainen talo. Ei ole sellaista sääntöä, että talojen pitää noudattaa jotain tiettyä värimaailmaa. Mielestäni se on tosi kiva ja piristävä ilmiö.

Lapsiperheitä tuetaan myös paljon, mm. lapsilisät on huomattavasti paremmat, kuin Suomessa.  Raskauden aikana, vauvan ollessa noin parin kuukauden ikäinen sekä lapsen täytettyä kaksi vuotta, maksetaan perheille 680e. Eli siis 3 x 680e.  Näiden maksujen edellytyksenä on sekä se, että kaikki pakolliset gynetarkastukset/hammastarkastus on käyty raskauden aikana  sekä se, että lapsen kanssa on käyty kaikki pakolliset lääkärintarkastukset kahteen ikävuoteen mennessä. Tällä kolme kertaa maksettavalla summalla halutaan varmistaa, että kaikki lapset viedään säännöllisiin terveystarkastuksiin ja nämä maksut kyllä kannustavat varmasti suurinta osaa ihmisistä näin myös toimimaan.

Päiväkotimaksut on todella korkeat jos on kovatuloinen. Me ei olla, joten aika inhimillisillä maksuilla selvitään. Nyt, neljännen lapsen kanssa, selviämme hyvin pienellä maksulla. Tarhamaksu on neljännestä lapsesta  0 e/kk, oli lapsi tarhassa 25, 40 tai 50 tuntia viikossa. Meidän maksettavaksemme jää päivän ruoka. Tarha, jossa nuorimmaisemme käy, on tosi ihana. Se on pieni, siellä on n.15 lasta ja neljä todella mukavaa hoitajaa. Ainoa miinus, joka näin suomalaisen näkökulmasta on vähän isompikin miinus, on se, että lapset käyvät ulkona tosi harvoin. Useimmiten vain kesällä. Viime syksyn jälkeen ovat käyneet kaksi kertaa pihalla. Liian kylmä, märkää, pimeää, tuulista tai muuten vain keskieurooppalaiseen tyyliin liian huono ilma. Hoidamme päivän ulkoilun itse aina tarhan jälkeen.

Tiivistettynä tämän postauksen viesti olisi ehkä se, että molemmat maat ovat minulle rakkaita. Molemmissa omat etunsa ja hyvät puolensa, mutta suomalaisuutta ja suomirakkautta ei minusta pois saa vaikka Luxembourgin kansalaisuutta tässä tavoittelenkin.

Minulla on lähikuukausien projektina Luxembourgin kansalaisuuden hakeminen. Niin kuin monessa muussakin maassa,kansalaisuuden saamiseksi on olemassa tiettyjä ehtoja. Se, että itse henkilökohtaisesti pystyn hakemaan kansalaisuutta, tulee minun täyttää seuraavat ehdot: – Olen asunut Luxissa vakituisesti yli viisi vuotta – check, minun tulee käydä kuuntelemassa tämän maan kulttuuriin/käytäntöihin/historiaan liittyviä luentoja  ”Vivre ensemble au Grand-Duché de Luxembourg” – nimisellä kurssilla  24 tunnin verran – check,  päästä kielitesti läpi – ei vielä check,  sekä tilata rikosrekisteriote että syntymätodistus Suomesta – check. Myös rikosrekisteriote Luxembourgista vaaditaan liitteeksi kansalaisuushakemukseen.

Olen nyt vuoden verran opiskellut kieltä itsenäisesti kotoota käsin. Ostanut kursseja netistä eräältä Luxembourgilaiselta opettajalta ja käynyt tämän samaisen opettajan kanssa Skype-keskusteluita kuusi-seitsemän kertaa. Nyt, kun olen jo varannut kielitestiin ajan, sovin opettajani kanssa vielä neljästä ylimääräisestä puhelusta, jotta saan vahvistettua puhumisen taitojani. Koska joku varmasti miettii, että miksi haen toisen maan kansalaisuutta, kun suomalaisena on aika hyvä olla niin siihen on yksiselitteisesti vastauksena se, että kaksi vanhinta lastamme tarvitsevat maan kansalaisuuden kuuteentoista ikävuoteen mennessä mikäli haluavat jatkaa lajiensa pelaamista maajoukkueissa. Jos siihen mennessä ei ole kansalaisuutta hankkinut, ei voi esimerkiksi osallistua Euroopan liigan peleihin. Esikoisemme pelaa tällä hetkellä U16 joukkueessa ja näin ollen hän tarvitsee kansalaisuuden, jotta pääsee näille Euroopan pelireissuille mukaan. Kaikki lapseni saavat siis kansalaisuuden automaattisesti minun kauttani mikäli sen onnistun hankkimaan.

(Kuva kulttuuriluennolta,  Yliopiston auditoriosta)

Kielitesti

Suurimpana hidasteena tässä projektissa on juurikin se kielitesti. Kielitesti koostuu kahdesta osasta, ensimmäisessä testissä testataan puheen tuottamista ja toisessa kuullun ymmärtämistä. Testit ovat eri päivinä. Suullinen osuus kestää kokonaisuudessaan 10-15min. Haastattelija antaa minulle kaksi aihetta, joista minun tulee valita toinen. Keskustelua käydään valitsemani aiheen pohjalta. Haastattelija esittää kysymyksiä ja minun tulee osata vastata niihin. Aiheet liittyvät esimerkiksi päivärutiineihini, matkustamiseen, perheeseeni, työhöni, ostoksilla käymiseen jne. Hyvin arkisia aiheita.

Tämän osion jälkeen minulle annetaan kolme kuvaa, joista valitsen yhden. Tehtävänäni on kuvailla kuvaa niin tarkasti, kuin osaan. Ympäristöä, ihmisiä,missä he ovat, mitä esineitä/tavaroita/asioita näen, mikä vuodenaika, mikä ajankohta on kyseessä jne. Tästä suullisesta testistä on saatava 50 % oikein, jotta läpäisee koko kielitestin. Ja jos tästä suullisesta testistä saa puolet oikein, kuullun ymmärtämis kokeella ei ole enää väliä vaikka siinä ei saisi yhtään oikein. Mutta mikäli suullisen osuuden osaaminen jää alle 50%, voi kuullun ymmärtämisellä kompensoida tätä suullista testiä. Eli jos saat suullisesta oikein 40% ja kuullun ymmärtämisestä 60%, pääset sillä kielitestin läpi.

Vähän kyllä kauhistuttaa, että miten tästä selviydyn. Olen aika taitava jännittäjä. Mutta luottavaisin mielin sinne testiin on kaiketi mentävä. Uskoa omaan osaamiseensa ja luottaa siihen, että kyllä minä pystyn. Minä pystyn.