Kotiäitiys. Uhraus vai mahdollisuus?
Olen aina ollut lapsirakas ja tiennyt hyvin varhain, että mikäli vain luoja suo, haluaisin äidiksi nuorella iällä. En siis lainkaan uraorientoitunut vaan ennemminkin kotona viihtyvää tyyppiä. Esikoisemme syntyikin, kun olin 26-vuotias. Taustastani sen verran, että ennen esikoisemme syntymää, opiskelin meikkaaja/maskeeraajan ammatin itselleni. Heti valmistumiseni jälkeen aloitin aktiivisen työnhaun ja onnistuinkin löytämään itselleni työpaikan, jossa pääsin toteuttamaan itseäni. Kuuden työssäolovuoden jälkeen, tulin raskaaksi ja jäin äitiyslomalle. Nautin todella paljon kotona olemisesta ja halusin pitää lapsemme kotihoidossa niin kauan, kuin se taloudellisesti oli mahdollista.
Esikoisemme ollessa reilun vuoden ikäinen, toinen lapsemme ilmoitti tulostaan. Päätimme yhdessä mieheni kanssa, että en mene takaisin töihin ennen toisen lapsemme syntymää vaan jatkan kotiäitinä olemista. Vuodet vierivät ja toinen lapsemme täytti vuoden. Kotiäitinä pyörimistä oli siinä vaiheessa takana 3.5 vuotta. Aloin pohtia omaa tulevaisuuttani ja sen hetkistä työtilannettani. En enää oikein viihtynyt työpaikassani ja olin tullut siihen tulokseen, että vanhaan työpaikkaani en enää halua palata.
Uudelleen kouluttautuminen
Päätin siis kouluttautua uudelleen. Tästä kerroinkin jo ensimmäisessä tai toisessa postauksessani, mutta kertaan sen vielä tähän. Eli hain ja pääsin ammattikorkeakouluun, josta valmistuin neljän vuoden opiskelun jälkeen sairaanhoitaja/terveydenhoitajaksi. Matka kohti unelma-ammattiani neuvolantätinä oli varmistumassa. Kun opintojani oli jäljellä sen puoli vuotta, mieheni ilmoitti hakevansa työpaikkaa ulkomailta. Hän sai työpaikan ja siellä tulisi aloittaa muutaman kuukauden kuluttua. Mieheni muutti tänne Luxembourgiin ja minä kävin opintoni Suomessa loppuun. Mikä parasta, ehdin valmistumiseni jälkeen vielä työskennellä puolisen vuotta neuvolassa. Todella haikein mielin luovuin työstäni, kun muutto Luxembourgiin tuli ajankohtaiseksi. Minulla olisi ollut äitiyslomasijaisuus valmiina, mutta valitettavasti en voinut ottaa sitä vastaan.
Olin koko ajan lähes varma, että palaamme takaisin Suomeen ehkä 3 vuoden päästä ja jatkan työelämässä siitä mihin silloin jäin. Kuusi vuotta on kulunut ja olemme edelleenkin täällä. Olemme olleet jo sen verran kauan poissa, että tuskin voisin enää neuvolatyöhön palata. Eihän se neuvolatyö tokikaan mihinkään siitä muutu, ihan samalla tavalla niitä vauvoja/lapsia ja äitejä hoidetaan edelleenkin, mutta ymmärtääkseni työtehtäviä on tullut jonkin verran lisää eikä minulla ole osaamista niihin. Vaikka työtäni kaipasinkin, olin silti todella onnellinen, että minulla oli mahdollisuus olla lasten kanssa kotona.
Uhka vai mahdollisuus?
Tässä kotiäitinä ollessa on vastaan tullut kauhisteluita siitä, miten kauan olen kotiäitinä jo ollut. Ja saa olla kauhuissaan. En yhtään pahastu siitä. Moni päivittelee, että mitenköhän kestän sitä sekasortoista pikkulapsi-uhmaikä-teiniarkea vuodesta toiseen tai enkö ole huolissani omasta urakehityksestäni tai mites eläke, sitäkään ei kerry. Urakehityksen suhteen en ole huolissani. En oikeastaan kaipaa mitään uraa. Viihdyn itsekseni, toki tykkään myös tavata ihmisiä. Mutta minulle ei ole mikään ongelma olla päivästä toiseen itsekseni kotona. Nautin siitä todella paljon. Meillä on sellainen härdelli täällä päällä aina, kun koko jengi on kotona, että oikeastaan olen tosi mielelläni yksin arkipäivisin ja nautin hiljaisuudesta. Eläke ei kerry, mutta olemme miehen kanssa tehneet muutamia järjestelyitä ajatellen eläkeikääni, että en ihan penittömäksi ole jäämässä.
’Meitä on niin monenlaista tällä maapallolla. Joku toinen ei jäisi kotiin mistään hinnasta pidemmäksi aikaa, kun virallinen äitiysloma kestää. Toinen taas viihtyy kotona ja on niin pitkään, kuin mahdollista. Kolmas haluaisi olla kotona, mutta se ei esim. taloudellisesti ole mahdollista. Neljäs ei haluaisi olla kotona, mutta on työtön eikä ole työpaikkaa mihin mennä. Sitten on niitä arvostelijoita, jotka rakastaa arvostella muiden ratkaisuja. Kun se on erilainen, kuin oma ratkaisu, täytyy sitä vähän arvostella.
Muistan silloin, kun muutimme tänne, kuulin muutaman kerran kommentin: ” mites sun oma työnteko nyt sit?”. Vastasin jo silloin, että en murehdi tulevaa. Katsotaan miten elämä Luxembourgissa sujuu ja edetään sen mukaan. Mielestäni tämä ulkomaille muuttaminen oli kuitenkin loppupeleissä aika mieletön mahdollisuus. Mahdollisuus, joka mahdollisti minulle kotiäitinä olemisen.
Työelämään palaaminen?
Mies on jo kertaalleen vaihtanut täällä työpaikkaa, muutoksia on siis jo tullut ja voi olla vielä tulossa. Ehkä palaamme 1-2 vuoden päästä Suomeen, ehkä ei. Itse olen sivusilmällä katsellut täällä työpaikkoja ja olisinkin kiinnostunut aloittelemaan jotain osa-aikaista hommaa. Koulunkäyntiavustaja ja sihteerityöt ovat ne, mitä olen katsellut. Olen itseasiassa käynyt yhdessä sihteerin virkaan liittyvässä kokeessa, mutta tuloksia odotellaan edelleenkin. Pidän mahdollisuuksiani saada tämän viran tosi pieninä enkä enää oikein tiedä, että haluaisinko edes koko virkaa. Kokopäivätyö, 4 lasta ja paljon reissaava mies?! Ehkä mahdoton yhtälö.
Täydellisin työ tähän elämän tilanteeseen olisi työ, jota voisin tehdä kotoa. Kääntäjän työ, litterointi, sisällöntuottaja, jotain tämän tyyppistä. Pystyisin tekemään työt kotona ja samalla pyörittää tätä suurperheen arkea. Eli jatkaa kotiäitinä olemista, mutta kuitenkin tehdä siinä samalla vähän töitäkin. Tuntuu vaan olevan aika vaikeasti löydettävissä tuon tyyppinen työ. Jos tiedät jotain niin vinkkaa toki, olisin kiitollinen.
