Teini-ikä ja harrastukset

Uskoisin, että moni vanhempi on käynyt läpi teininsä kanssa keskusteluja siitä, onko just tänään pakko mennä treeneihin. Entä huomenna? Tai tällä viikolla? Kun ei just nyt huvittaisi. Ei ole fiilistä.  Ei kiinnosta. Valmentajakin on rasittava. Kukaan muukaan ei mene. Ja mitä näitä syitä nyt onkaan. Itse teininä olin usein kiinnostunut menemään siitä, mistä aita on matalin. Eli tavallaan siis ymmärrän kyllä tämän, ” ei kiinnosta ” – aspektin. Mutta tässäKIN asiassa  pätee sanonta: ” älä tee niin kuin minä tein vaan tee niin kuin minä käsken”. Tai miten se nyt meni.

Mutta joka tapauksessa, itse soitin pianoa 7 vuotta, mutta koska teini-ikä, lopetin. Muistaakseni alkoi ärsyttämään se opettaja. Sitten oli Hip Hop, mutta sekin oli liian vaikeaa ja tuli aina karsee hiki. Oli mukana telinevoimistelu ja jazz-tanssikin, mutta niin vain teiniyteni vei voiton kaikista ja 15-vuotiaana ainoa mitä harrastin oli ostarilla notkuminen kavereiden kanssa. Kivaahan se silloin oli, mutta kyllä sanon, että muutama typerä juttu olisi varmasti jäänyt tekemättä mikäli vapaa-aika olisi kulunut ostarin sijaan vaikka urheiluhallissa.

Mielestäni on tosi harmillista, jos varhaislapsuudesta asti arjessa mukana kulkeneet harrastukset jäävät pois arjesta vain, koska just nyt ei satu kiinnostamaan. Itseäni kyllä aidosti harmittaa, että jätin pianon soiton pois. Nyt osaisin soittaa tosi hyvin jos olisin soittamista vaan sinnikkäästi jatkanut. Miksei vanhempani pakottaneet jatkamaan? Nyt toivoisin, että olisivat pakottaneet. Silloin olin onnellisin ikinä, että eivät pakottaneet. Olinko tarpeeksi kypsä tekemään itse tämän päätöksen?  Mietin, että kuinka paljon ”pakottamista” vanhemman tulisi harjoittaa tilanteessa, jossa vängätään treenejä vastaan sen takia ettei huvita? Kuinka paljon taas tulisi kuunnella teinin omaa sanaa? Jos ei huvita niin jäädäänkö kotiin vai pohditaan, että koska taas ehkä huvittais?

Sukupuolten välinen ero vai luonnekysymys?

Meillä on onneksi vielä toistaiseksi teinin kanssa suht  lievää tämä harrastuksen vastustaminen. Hän tykkää kovasti harrastamastaan koripallosta ja hän on siinä hyvä. Pelaa maajoukkuevalmennuksessa ja mielestäni hyvät mahdollisuudet kehittyä vieläkin paremmaksi. Mutta toisinaan hän pistää vastaan, kun treenit koittaa. Tai ei nyt pistä vastaan, mutta kulkee perässä ja rätkättää taukoamatta. Keksii 74 eri selitystä, miksi ei just tänään ole hyvä päivä treeneille. Ja se on kuulkaa raskasta kuunneltavaa, kun teini-ikäinen neiti-ihminen rätkättää. Ihan hengästyy itsekin, kun kuuntelee.

Meidän numero kakkonen puolestaan pelaa jalkapalloa. Maajoukkuevalmennuksessa hänkin. Hänestä tulee teini tänä vuonna ja täytyy myöntää, että hänen suustaan en ole kovinkaan montaa kertaa valituksen sanaa kuullut. Hän menee joka kerta intoa puhkuen treeneihin, satoi tai paistoi, oli yhdeksän tunnin koulupäivä takana tai ei. Hänellä on 3krt/vkossa maajoukkuevalmennus, kerran viikossa oman jengin treenit sekä viikonloppuisin matsi. Luxembourgissa jalkapallon maajoukkuevalmennusta vedetään ulkona ympäri vuoden. Tälläkin hetkellä, vaikka on lunta ja pakkasta. Treenit ovat pakolliset ja pojat treenaavat läpi koulujen lomat. Lomaa on vain jouluna ja kesällä 1.5kk. Muut lomat menee treenatessa (joka taas vaikuttaa meidän lomailuihin melko ratkaisevasti, mutta ei siitä sen enempää). Ja hän ei valita. Vielä.

Harrastusten merkitys lapsen/nuoren elämässä

Miten vanhempana voisi sitten vaikuttaa siihen, että lapsen elämässä pysyisi harrastus mukana läpi teini-iän? Harrastus pysyisikin mielekkäänä läpi teinivuosien eikä muuttuisi missään vaiheessa pakolliseksi suorittamiseksi. Vai voiko vanhemmat tehdä mitään? Tai kuuluuko vanhemman pakottaa lapsi harrastamaan? Vai pitääkö lapsen saada päättää itse. Toki siis pitää saada itse päättää mitä lajia haluaa harrastaa, mutta lähinnä ajan takaa sitä, että kuuluuko vanhemman vähän ”tuuppia” lasta treeneihin vai antaa teinin itse päättää huvittaako vaiko eikö. Vai onko tämmöinen treeneihin painostava vanhempi, kauhea ja julma?

Harrastaminen, tai harrastukset, ovat sosiaalisten  taitojen kehittymisen, sosiaalisten kontaktien luomisen, ryhmäytymisen ja ihan jo uusien taitojen kehittymisen kannalta, todella tärkeä asia lapsen/nuoren elämässä. Harrastuksista jää usein nuorelle pitkäaikaisia ystäviä. Joillekin harrastus on tuki ja turva. Joku saa harrastuksen kautta elämäänsä turvallisen aikuisen. Toiselle harrastus on keino pysyä pois pahoilta teiltä. Siksi mielestäni onkin kovin surullista, että joillakin perheillä harrastamisen esteenä on tiukka taloudellinen tilanne. Olen kuullut Suomessa asuvilta ystäviltäni, että  harrastusmaksut Suomessa ovat melko kovia. En yhtään tiedä miten Suomessa tuetaan lasten harrastamista tai onko mitään harrastusta, joka olisi ilmainen/edullinen. Mutta mielestäni jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus harrastamiseen. Täällä Luxembourgissa harrastamista tuetaan sillä, että kausimaksut pidetään hyvin kohtuullisina, jopa melko alhaisina. Näin kaikkien perheiden lapset ovat tasa-arvoisessa asemassa harrastamisen kanssa ja kaikilla on mahdollisuus aloittaa jokin harrastus taloudellisesta tilanteesta riippumatta.

Ja lopuksi haluan vielä selventää, että tykkään teineistä eikä meillä mennä treeneihin jos ollaan sairaina :)