PMS-huuruisen siivouspäivän onnellinen loppu

Phuh, sain kaiken tehtyä, mitä piti! Paitsi ikkunoiden pesu jäi, kun herra saapuikin aikaisemmin kotiin, en tykkää siivota muuten kuin yksin ollessani. Outo juttu, mutta yksin se on kivointa, saa rauhassa puhua itsekseen ja raivota, on nääs vähän pms-oiretta ilmassa, joten kaikki touhuilu tänään on sujunut enemmän tai vähemmän kirosanojen siivittämänä… Ei pitäis näinä päivinä siirrellä pesukonetta, ja jättää kättänsä seinän ja sen väliin. Tai tehdä ruokaa ja laittaa vahingossa kastikkeeseen liikaa pippuria ja tehdä sipuli-porkkana-perunamuusista aavistuksen liisterimäistä… (En käsitä, oon mä ennen osannu muussia tehdä ***tana!) Noh, aina ei voi onnistua.

Nyt on kuitenkin hyvä fiilis, kun on puhdasta. Mulla oli muuten täydellinen ajoitus mun ruuanlaittojen ja leipomisten kanssa! Just kun sain kaikki valmiiksi niin ukkokulta kurvaa pihaan. Joku telepaattinen yhteys vissiin, se ei nimittäin aamulla osannut yhtään sanoa, monen aikaan se vois olla tulossa, eilen se tuli kymmeneltä. Tällasista ihanista sattumista tulee aina jotenki hyvä mieli.

Ja vau! Huomas kerrankin, että oon tehny hirveesti kotitöitä ja vielä noteeras asian. Tuli kerrankin sellanen olo, että en oo hiki hatussa tehny hommia ihan turhaan. Vaikka siis, siisteyshän se on tärkeintä, mutta on mun mielestä kiva joskus kuulla, että mun vaivannäkö on huomattu. Varsinkin kun oon sen eteen vuodattanu verta (petollinen keittiöveitsi), hikeä (hurjasti kuumeneva uuni) ja kyyneleitä (ärsyttävä sipuli). Tavallaan ei siis huomaa, vaikka oisin suursiivouksen tehny, lampsii vaan suoraan jääkaapille.

Pienestä sitä tulee ihminen onnelliseks. Osaa se junttikin näköjään yllättää. 🙂