Taas lappujuoksuihin…

Juoksen ilokseni. Juoksen aina ilman kännykkää, musiikkia tai kelloa, mikä tallentaisi minusta tarpeellista dataa. Haluan kuulla oikeat äänet ympärilläni. Haluan kuunnella kehoni tuntemuksia, en ranteessa mittaavan kellon. Olen siis omaksi ilokseni juoksija, mutta olen myös hurahtanut juoksukisoihin.

Olen hidas kuin etana. Tavoitteenani on aina mennä alusta loppuun juosten, ei kävelyaskelia. Tietysti minulla on omat salaiset tavoitteeni aikarajoille ja niissä ajoissa olen hyvin pysynytkin. Kierrosaikani ovat melko tasaisia, vaikka en niitä tiedäkään ennen kuin kisan jälkeen.

Olen juossut neljä maratonia ja kymmenisen puolimaratonia. Viimeisestä kokomaratonista on nyt aikaa vajaa kolme viikkoa ja jossain mielenhäiriössä menin vielä ilmoittautumaan puolimaratonille, joka pitäisi startata  parin päivän päästä. Maratonista ei tulleet lihakset kummemmin kipeäksi, mutta silti siitä palautuminen kestää kolme tai neljä viikkoa, olitpa sitten huippu-urheilija tai marjamummovauhtia etenevä sunnuntaijuoksija. Varsinkin iän myötä hermoston palautuminen hidastuu eikä sitä voi estää, vaikka olisi kuinka tikissä.

Itseasiassa siitä syystä halusin lähteä ns. puolipalautuneena juoksemaan vielä puolimaratonin, olenhan kokeilija! Haluan tietää ja tuntea, miltä ehkä kymmenen kilometrin jälkeen alkaa tuntua, sanooko kunto sopimuksensa irti, kramppaavatko jalat ja vatsa tai nouseeko syke pilviin? Miten meni, kerron siitä kisan jälkeen 😉