Joulun tunnelmaa
”Lausun toiveeni hiljaisen, vain tähdet saavat kuulla sen:
Tule Joulu kultainen”
Joulun aika on mitä parhainta. On ihanaa laittaa kotiin rauhallista tunnelmaa ja virittäytyä itsekin sellaiseen rauhalliseen moodiin ja nauttia kynttilän loisteesta, glögistä, piparien tuoksusta ja tietenkin joulukoristelusta. Minä olen viime vuosina laittanut joulukuusen ajoissa, jotta kerkeän nauttimaan siitä hyvän tovin ennen joulua. Itse Jouluaatto ja sitä seuraavat pyhät menevät aina niin vauhdilla ohi, että haluan rauhoittua joulun tunnelmaan hyvissä ajoin ja siksipä kuusen koristelu tapahtui meillä eilen. Minä olen muutamina edeltävinä vuosina hankkinut Stockmannilta ihania koristeita ja tänäkin vuonna hankin muutaman lisää. Koristelussa käytän punaista, valkoista ja kultaa. Niiden yhdistelmä on aivan ihana!
Millaista koristelua sinä olet suunnitellut täksi jouluksi?<3
Kuusen lisäksi meillä on ikkunoissa ihania tähtiä. Nuo paperiset tähdet hankin Clas Ohlsonilta ja olen niin tykästynyt niihin. Niistä tulee aivan upea valo kuvioiden läpi, ne saavat siis ison suosituksen minulta! Niiden lisäksi meillä on se yksi vanha metallinen tähti josta olenkin aiemmin kirjoittanut.
Tämä alla oleva kynttelikkö ei päätynytkään ikkunaan tänä vuonna, vaan laitoin sen koristamaan seinähyllyä. Minusta on kiva keksiä aina uusia juttuja jo olemassa oleville esineille ja sisustuselementeille ja vaihtaa niiden järjestystä. Tänään juuri mieheni nauroikin, ettei ikinä muista missä meillä on mitäkin kun tavarat aina vaihtavat paikkaa.. :D Mutta minkäs sille mahtaa, kun visioita riittää ja pakkohan niitä on päästä aina kokeilemaan.
Tonttu ja hiiret pääsivät koristamaan aitiopaikkaa takan päällä. Nämä ihanuudet on hankittu koiramäen pajutallilta jokunen vuosi sitten. Minusta ne on niin söpöjä, että tekisi mieli mennä katsomaan olisiko niitä myynnissä tänäkin vuonna.
Oikein ihanaa iltaa ja nauttikaahan tulevasta viikonlopusta <3
~kata