Syksyn fiilistelyä

 

Hei! 

Ootteko pistänyt merkille miten kauniilta ulkona on viime päivinä näyttänyt? Me lähdettiin siskon ja Julian kanssa katsomaan miltä syksyinen Helsinki näyttää. Napattiin mukaan lounastreffeille myös meidän pikkuinen Sisu. Saatiin Sisulle vähän treeniä kaupunki ympäristöön, sekä samalla tuli treenattua julkisilla kulkuvälineillä kulkemista. Ajattelin että jaan teille muutaman kuvan meidän syksyn fiilistely reissusta.  

fullsizeoutput_1178.jpeg

Mä oon aivan syksy fani! Jotenkin aivan ihanaa, että saa aivan rauhassa olla kotona, laittaa kynttilöitä palamaan ja nauttia iso kupillinen teetä kääriytyneenä lemppari viltin sisälle. 

fullsizeoutput_1179.jpeg

Kesällä ei koskaan viitsi ”olla vaan sisällä sohvan nurkassa”. Suomen kesä kun tunnetusti on niin lyhyt, että siitä täytyy ottaa kaikki ilo irti. Sitten kun syksy tulee niin olen jo ihan valmis fiilistelemään koti-iltoja. Kesällä kaikilla ystävillä on niin paljon ohjelmaa, että tulee vähemmän pidettyä mitään illanistujaisia, mutta syksy on onneksi aivan mahtavaa aikaa juuri näille. Meillä onkin tuossa noin parin viikon päästä tulossa yhdet illanistujaiset, joista tulee lisää juttua myöhemmin.

fullsizeoutput_117d.jpeg

Sisulla riitti vauhtia kaupungilla setterimäiseen tapaan, mutta kun kotiin päästiin Sisu juoksi suoraan pedille nukkumaan… taisi viedä kaupunkilaiselämä mehut meidän vauvasta. 

fullsizeoutput_1183.jpeg

Pysähdyttiin lounaalle Green Hippo Cafeseen. Siinä vaiheessa kun päästiin syömään kaikilla meillä oli jo kauhea nälkä. 

fullsizeoutput_1184.jpeg

Kuka olisi uskonut, että lokakuussa voi vielä lounastaa ulkona. Napattiin kyllä viltit matkaan ovelta ja pärjättiin oikein hyvin. Oli ihanaa syödä lounasta ja samalla katsella syksyistä Helsinkiä ja ohi kulkevia ihmisiä. 

fullsizeoutput_1181.jpeg

Mistä sä pidät syksyssä? Nappaa teekuppi ja käperry sinne sohvannurkkaan katsomaan lemppari tv-sarjaa tai lukemaan kirjaa. Nauti siitä, että saa vaan olla. Se on parasta. Ihanaa syksyä <3 

-Elina 

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe mieli

Piristystä luonnon tarvikkeista

Heips,

Lokakuu on päässyt vauhdilla alkuun ja muutama pakkasaamukin on jo ollut. Minusta on ihanaa kun saa taas pukeutua lämpimästi paksuihin takkeihin ja muhkeisiin kaulahuiveihin. Ihanaa on myös syksyinen luonto, joka on parhaillaan niin kovin kaunis. Tein tuossa joitakin viikkoja sitten muutaman syksyisen kranssin koristamaan omaa ulko-oveani ja muutaman annoin myös lahjaksi. Eilen sitten aloin tekemään lisää kranssipohjia ja ajattelinkin, että voisin postata ohjeen miten saa helposti tehtyä kauniin kranssin itselle tai vaikka lahjaksi.

Tämä ohje on vain yksi monista variaatioista ja kransseihinhan voi käyttää vaikka mitä luonnon tarvikkeita. Tähän minun ohjeeseeni tarvitset:

– rautalankaa

– koristenauhaa

– narua josta teet ripustus osan

– kranssipohjaan pajun oksia tai jotain muuta taipuisaa köynnöstä/oksaa -> minä olen käyttänyt humala-köynnöstä sekä niitä pajun oksia. Poista näistä lehdet.

– puolukan varpuja metsästä tai esimerkiksi kanervan oksia 

 

IMG_20181007_144900.jpg

 

Aloita ottamalla pieni määrä valitsemaasi pohjamateriaalia ja hahmottele kuinka ison kranssista haluat. Ota sitten rautalankaa ja laita sillä oksia/köynnöstä kiinni muutamasta kohdasta että kranssin muoto pysyy kasassa. (tähän vinkkinä, että oksat voi taivutella esimerkiksi sydämen muotoon, jos haluaa vähän erilaisen luomuksen)

Tämän jälkeen alat vain lisäilemään yksitellen oksia kieputtamalla niitä edellisen päälle ja kiinnitys aina alku- ja loppukohdasta rautalangalla. Kun olet saanut mieleisesi paksuisen pohjan alat kiinnittämään siihen itse kranssi materiaaleja. Jos haluat niin voit kietaista rautalangan vielä kerran koko kranssin ympäri varmistaaksesi, että pohja pysyy kasassa.

2018-10-08_21.28.19.jpg

Ota aina muutama kappale valitsemaasi materiaalia ja asettele niitä oksien väleihin ja kiinnitä vielä rautalangalla. Tähän vinkkinä, jos haluat saada nopeasti valmista, niin ota vaikka reilun kokoisia havun oksia ja koristele kranssi niillä. Tai vastaavasti, jos haluat hyvin pelkistetyn ja ilmavan kranssin niin laita vain muutama koriste ja jätä kranssipohja osittain paljaaksi. 

Kun kranssi näyttää silmääsi valmiilta niin viimeistele se vielä koristenauhalla sekä narulla, jolla saat koko komeuden ripustettua. 

 

IMG_20180923_093619.jpg

 

Oikein ihanaa viikkoa just sulle <3

 

~Kata

koti sisustus diy